Nyt napsahti: Törkeä liikenteen vaarantaminen

Onnistuin jotenkin epähuomiossa (ei siis todellakaan ollut tarkoitus kaahata NIIN lujaa) ajamaan 60 kilometrin alueella poliisin mukaan 115 kilometriä tunnissa. Poliisi ei mitannut nopeuttani tutkalla vaan se perustuu GPS:n antamaan nopeuteen. Me autossa olijat totesimme juuri ennen kuin poliisi laittoi pillit päälle, että nyt ajamme liian kovaa. Auton mittari näytti tuolloin 110 kilometriä tunnissa (digitaalimittari) jossa on tn. hieman mittarivirhettä. Ajo tapahtui hiljaisella tiellä puoliltä öin. Kysymykseni kuluukin, onko kellään kokemuksia missä menee törkeän ja tavallisen liikennerikkomuksen raja? Ajatukseni olisi jos saisin perusteltua poliisille, että oikeasti ajoin ehkäpä vain 45 km ylinopeutta mikä on toki hurja saavutus sekin.
121511
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

mutta törkeä mikä törkeä, vaikkei tahallinen olekaan. Ja ehkäpä sen tekee vielä astetta törkeämmäksi juuri se että "et huomannut". Mitähän muuta olet jättänyt huomaamatta. Nopeusrajoitukset on tehty noudatettaviksi, ja ne jotka eivät niitä noudata, ulosmittaavat omat oikeutensa kohtuusukkelaan. Ja vaarantavat muiden turvallisuuden, jotkut törkeästi ja jotkut vähemmän törkeästi.

Äänestä
  • Menee nyt saivarteluksi, mutta teon täytyy olla tahallinen, jotta se täyttäisi ylipäätään rikoksen tunnusmerkistön. Tahattomuuteenhan on muutama konstaapelikin vedonnut ja tuomio on jäänyt saamatta samoin yksi prätkäkuski sai 1.54 promillen rattijuoppouden kumottua tahattomuuteen vedoten. Käytännössä vaikea osoittaa.

    Äänestä

Kiistä ylinopeus. Oikeus tuskin luottaa gps:ään (jos poliisi ajoi perässäsi! ) ja se voi pudota esim. 80:iin siellä. Oikeudessa sakotkin on aina pienemmät. Ja oikeusturvasi takia homma kannattaa tutkia.

Ei tuo mitenkään automaattisesti ole törkeä liikenteen vaarantaminen. Kannattaa kysyä missä vaiheessa se liikenne vaarantui.

Äänestä
  • Kyllä se kuule on niinmontakertaa todistettu, että poliisin todistus kumoaa jopa fysiikanlaitkin ja vanha transiitti kiihtyy 0-100km/h alta kuudessa sekunnissa jos poliisi pääsee todistamaan.

    Joku lakimies joskus vinoili, että käräjäoikeus uskoo enemmän poliisin todistusta LIIKENNEASIOISSA kuin islamilainen itsemurhapommittaja allahiin.

    Että varaudu siihen, että sakko ei välttämättä oikeudessa muutu miksikään.

    Äänestä

  • Mitä se kiistäminen auttaisi? Ei mitään. Teko on tapahtunut ja sillä siisti. Ylitystä on 55km/h, joka täyttää törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen jo nopeuden ylityksenä pelkästään. Esim. motarilla asia voisi olla toinen, mutta nyt on kyse nopeusrajoituksesta 60km/h. Kerrotko vielä, miksi ei oikeus luota GPS:ään? Kuitenkin näyttää tasan todellista nopeutta, joka tulee kolmiomittauksella kolmen satelliitin kautta...

    Äänestä

  • Saulu kirjoitti:

    Mitä se kiistäminen auttaisi? Ei mitään. Teko on tapahtunut ja sillä siisti. Ylitystä on 55km/h, joka täyttää törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen jo nopeuden ylityksenä pelkästään. Esim. motarilla asia voisi olla toinen, mutta nyt on kyse nopeusrajoituksesta 60km/h. Kerrotko vielä, miksi ei oikeus luota GPS:ään? Kuitenkin näyttää tasan todellista nopeutta, joka tulee kolmiomittauksella kolmen satelliitin kautta...

    Ja kyllä, GPS:n perusteella voidaan sakoittaa. Siinä voi kuulenma olla 0,5 km/h heitto siinä GPS:n antamassa nopeudessa. Eli aika tarkasta vermeestä puhutaan.

    Äänestä

kuinka voit ajaa "vahingossa" 60 alueella 115 km/h???!!

No et yhtään mitenkään!!

Äänestä
  • posotteli 50 km/h rajoitus aluella muka ihan "vahingossa" yli 80 km/h... ainakin sillon ylitys meni täysin vahingon piikkiin...

    Mutta auta armias, jos joku "tavis" joskus erehytyy... loppupeleistä tälläisellä tavallisella 60 km/h "natsi rajoituksella" esim yöaikaan ajettu 115 km/h tuskin on ainakaan vaarallisempi kuin tietyömaalla ajettu ylitys...

    Äänestä

  • poliisi "spaadero... kirjoitti:

    posotteli 50 km/h rajoitus aluella muka ihan "vahingossa" yli 80 km/h... ainakin sillon ylitys meni täysin vahingon piikkiin...

    Mutta auta armias, jos joku "tavis" joskus erehytyy... loppupeleistä tälläisellä tavallisella 60 km/h "natsi rajoituksella" esim yöaikaan ajettu 115 km/h tuskin on ainakaan vaarallisempi kuin tietyömaalla ajettu ylitys...

    mielestäni rajoitus ei muutu mihinkään vaikka kello olisi viisi aamulla?! opettelen tässä juuri teorioita, mutta tuollaista en ole kyllä tietänytkään. minä kun luulin että rajoitus on rajoitus vaikka kello olisi mitä.

    et sinä eikä kukaan voi olettaa että siihen aikaan tuskin ketään tulee vastaan. vaarannat itsesi lisäksi myös muut, jos et itsestäsi välitä,niin katso sitten oman napasi ympärille. Liikenteessä ajaa monta sataa/tuhatta muuta kuskia, jotka voivat vaarantaa henkensä jonkin idiootin vuoksi.

    ja nyt ei puhuttu poliiseista,nyt puhutaan tämän viestiketjun aloittamasta asiasta, tuon poliisiasian voit vaikka aloittaa uuden viestiketjun jos haluat.

    seuraksia on tehdyistä hölmöilyistä ja ne on vain kestettävä.

    Äänestä

Aika iso epähuomio on kyllä ollut kyseessä. Tulee mieleen, että muistatko ajomatkasta muuta?

Äänestä

Moi!

Kiitoksia kaikille kommenteista.

Tarkoitin "epähuomiolla" sitä, että en nyt juuri sillä hetkellä miettinyt niin tarkkaan mikä on nopeusrajoitus tms. Sen kuin annoin posottaa suoraa, tuttua, autiota mutta valaistua tietä eteenpäin kellon ollessa noin kaksitoista yöllä. Jos joku olisi kysynyt minulta niin olisin toki osannut sanoa, mikä on oikea nopeusrajoitus ja myöntänyt ajavani ihan liian kovaa se vaan nyt ei tullut mieleen siinä kaverin kanssa jutellessa. Minun vikani siis täysin enkä sitä yritäkään kiistää.

Sitten vielä niihin GPS-antureihin. Onko muilla kokemuksia sakkojen saamisesta perustuen GPS-mittaukseen keskellä yötä? Poliisinhan pitää arvioida myös oma nopeutensa (ei saa saavuttaa, eikä jäädä jälkeen) ennenkuin lukee GPS:n lukeman. Tämä ei voi olla ihan helppoa keskellä yötä pimeällä vaikkakin valaistulla tiellä.

Toiseksi onko GPS:n tarkkuus tosiaan vähintään 0,5km/h?

Äänestä
  • GPS:n tarkkuus on vähintään 0,5 kilsaa, todennäköisesti heittoa ei kyllä tule edes kymmenystä, mutta tuossa on jo melkoisesti varmuusmarginaalia, mikä on tuomiota annettaessa ensiarvoista (et voi kiistää mittausvirheestä).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaduttaa kirjoitti:

Onnistuin jotenkin epähuomiossa (ei siis todellakaan ollut tarkoitus kaahata NIIN lujaa) ajamaan 60 kilometrin alueella poliisin mukaan 115 kilometriä tunnissa. Poliisi ei mitannut nopeuttani tutkalla vaan se perustuu GPS:n antamaan nopeuteen. Me autossa olijat totesimme juuri ennen kuin poliisi laittoi pillit päälle, että nyt ajamme liian kovaa. Auton mittari näytti tuolloin 110 kilometriä tunnissa (digitaalimittari) jossa on tn. hieman mittarivirhettä. Ajo tapahtui hiljaisella tiellä puoliltä öin. Kysymykseni kuluukin, onko kellään kokemuksia missä menee törkeän ja tavallisen liikennerikkomuksen raja? Ajatukseni olisi jos saisin perusteltua poliisille, että oikeasti ajoin ehkäpä vain 45 km ylinopeutta mikä on toki hurja saavutus sekin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu