Isäni kuoli syöpään huhtikuussa. On aivan hirveä ikävä. Rakastan ja rakastin isää vaikka hän onkin nyt taivaassa.
Isäni
poika 15v
71888
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olen pahoillani. Sinulla on varmasti paljon hyviä muistoja isästäsi. Yritä nyt ikävän iskiessä muistella niitä ja vaalia täten isäsi muistoa. Toivottavasti voit myös puhua niistä muille avoimesti niin että saat asianmukaista keskustelu- ja kuunteluapua.
hei,
annan omia mielipiteitä kuolemaa läheltä nähneenä.
muista se, että kaikki me täältä lähdemme. usko siis jälleennäkemiseen. se antaa voimia.
sinä et voinut mitään sille että kohtalo oli tämä että isäsi kuoli. muista se.
se, että rakastit isääsi ja rakastat edelleen on täysin oikein. niin pitääkin olla.
muista puhua murheestasi. mitä enemmän käsittelet asiaasi , sitä helpompi olla on. et saa siis jäädä yksin murheinesi kanssa. muista se. erittäin tärkeä seikka!
muista myös että kuolema on vapauttava. sitten kaikki tuska ja murhe on ohi. niin meille kaikille käy enemmin tai myöhemmin. muista viedä kynttilä isäsi haudalle jos aidosti arvostit häntä.
Noita asioita pitää pitää mielessä. Helpottaa kovasti :) Kiitoksia teille
hei,
yritän sanoa vain yhden vihjeen myös sulle. se on se, että se suru pitää käsitellä. et voi siirtää sitä. se ei auta. se on ennemmin tai myöhemmin kohdattava ja parempi jos kohtaat sen nyt. muuten käy niin että joudut isompaan murheeseen kun et ole koskaan päässyt sen yli edes jollain tavalla. ymmärrät varmaan mitä tarkoitan.
terv. mies 35v.
muista neuvoni ja se ettet ole yksin murheesi kanssa. juttele ja pura mielesi aina kun siltä tuntuu. neuvo pätee moneen muuhunkin kuin tähän. pahaaoloa ei saa jättää sisään tai tulee lisäongelmia.
Hei sinulle nuori miehenalku.Otan osaa suruusi ja ikäväsi on varmasti kova,tiedän kokemuksesta koska molemmat vanhempani ovat jo kuolleet.Usko vaan,ikävä alkaa hellittämään aikanaan ja suruakin täytyy vaan arjessa sietää ja elää sitä.Ehkäpä yllätät itsesi joku päivä muitselmassa isääsi hymynkare suupielessä,kun tuli mieleen jokin huvittvava piirre hänsetä yms.Onko sinulla ketään ystävää joka kuuntelee sinua luontevasti?tai jos tuntuu että jokin aikuinen olisi parempi niin koulusta vaikka koulukuraattori,tai koulupsykologi jonka kanssa keksustella..mutta pääasia ettet pidä surua piilossa vaan annat asioiden tapahtua omalla painollaan.Uskon että tulet selviytymään ja elämällä on sinulle vielä palöjon tarjottavaa.Hyvää jatkoa sinulle ja perheellesi ja jaksamista!
Aloittajalle samat kommentit kuin mitä edellinen jo mainitsi.
Olet samassa tilanteessa kuin minä 20 vuotta sitten. Äitini kuoli ollessani 13:sta, ja isäukko kymmenkunta vuotta myöhemmin. Tämän jälkeen tie olikin pitkä ja kivinen. Kaikki ulkoiset jutut (opinnot, etc.) meni hyvin yhtä asiaa lukuunottamatta: ei ollut ketään, jonka kanssa asioista olisi voinut keskustella. Asia, josta
tulen (kenties) kantamaan taakkaa koko loppuelämäni.
Joskus tuntuu siltä, että on kokenut liian paljon ja liian lyhyessä ajassa. Nuorella miehellä olisi ollut parempaakin tekemistä ikähaarukassa 15-30. Nyt jo päälle kolmekymppisenä asioiden (= elämättömän elämän) korjaaminen alkaa olla jo myöhäistä. Tässä vaiheessa esimerkiksi perheen perustaminen tuntuu jo hieman 'epätoivoiselta', kun ei ole edes sopivaa kumppania kiikarissa.
Summa summarum: kaikki vaikuttaa välillisesti kaikkeen.
Niinpä vielä muistutuksena: et saa siis jäädä yksin murheinesi kanssa.
...pahoillani, että joudut lukemaan surussasi ajattelemattomien ihmisten viestejä. Oma isänikin kuoli kesällä. Otan osaa suruusi. Itke silloin kun itkettää. Muistot on hyvä olla. Kyllä se elämä jatkuu...