Hizbollahin johtajan uusi haastattelu!

Al-Manar TV elokuun 3, 2006.

Huomioikaa, että nyt Nasrallah, Hizbollahin voittamaton johtaja jo pyytelee tulitaukoa, arabijohtajien apua. Pari päivää sitten, viikko sitten oli täysin toinen ääni kellossa apu ei kelvannut. Nasrallah syyttää auliisti myös Amerikkaa sodasta, minun on edelleen kysyttävät, "Ampuivatko amerikkalaiset 8 Israelin rajavartijaa - sotilasta, amerikkalaisetko kaappasivat kaksi sotilasta."


Nasrallah .......

"Mikä tahansa on tämän sodan lopputulos... Libanonista ei koskaan tule uutta paikkaa uudenlaisessa Lähi-Idässä." Tällä Nasrallah tarkoittaa sitä, että Libanonista ei tule sivistysvaltiota jota ei islamin usko yksissään määrittele.


Hassan Nasrallah: "Haluan sanoa Libanonin ihmisille, sekä kansallemme ja maailmalle, ja olla erittäin selkeä: Mitä on tapahtunut heti ensimmäisen päivän jälkeen tässä sodassa, ja tapahtuu edelleen, tänäänkin - tappamista, murhaamista, tuhoamista, brutaaliutta ja barbarismia - tähän kaikkeen ovat syyllisiä, ensin ja pääosin, Bush ja Amerikan hallitus.
Meidän mielestämme, Israelin pääministeri Ehud Olmert ja hänen hallintonsa ovat vain työkaluja tässä sodassa."


"Haluaisin väittää sanomalla lasten ja naisten veren Qanassa ja kaikkien viattomien siviilien veri joka on vuodatettu Libanonissa leviää Bushin, Condoleesa Ricen, Rumsfeldin ja Cheneyn kasvoille. Tämä on murhaava, rikollinen, agressiivinen ja verenhimoinen hallinto joka ehkäisee tulitauon syntymistä väkivallalle, asettamalla vaatimuksia ja yrittämällä sanella niitä."


"Tämän täytyy olla selvää jokaiselle libanonilaiselle, jokaiselle arabille, jokaiselle muslimille, jokaiselle kristitylle, ja jokaiselle kunnialliselle miehelle maailmassa. Haluan sanoa asiat niinkuin ne ovat, ilman hämmenystä. Minä sanon libanonilaisille: Tänään sielä on sota, mutta kun sota loppuu, joka luultavasti tapahtuu, toivon ettette koskaan unohda, että tämä on Amerikan hallinnon, Libanonin ystävän, Libanonin liittolaisen, joka rakastaa Libanonia, jonka sydän vuotaa libanonilaisten puolesta, joka halua Libanonin ihmisten elävän rauhassa ja turvassa ja joka haluaa Libanonista tulevan uusi demokratian malli alueelle. Tämä on sama Amerikan hallinto jolle eräät asettivat toivonsa ja asettaa vielä mahdollisesti tulevaisuudessakin. Minä toivon ettemme unohda tätä tulevina päivinä, kuukausina ja vuosina. Haluan korostaa, että mikä tahansa onkin tämän sodan lopputulos, Libanon ei tule koskaan olemaan Amerikka tai Israel. Libanonista ei tule koskaan tule uuden Lähi-Idän tukikohtaa, vaikka Bush ja Condoleezza Rice tätä haluavatkin."

"Niille jotka raskastavat Libanonia ja haluavat auttaa sitä, minä sanon: Kiinnittäkää tarkasti huomiota ja huomioikaa, että talot jotka ovat tuhoutuneet Libanonissa tuhoutuivat Israelin ansiosta, ei maanjäristyksen. Ihmiset jotka lähtivät kodeistaan eivät lähteneet tsunamin, tulvan tai tulivuorenpurkauksen vuoksi. Se oli Israel joka ajoi heidät kodeistaan. Se tappoi naiset ja lapset. Aseistettuna Amerikan päätöksillä, Amerikan aseilla ja Amerikan ohjuksilla, se teki tästä maasta veren-sekaisen, tuhotun ja surullisen näyttämön."

"Me emme halua hyväksyä, että kukaan kohtelee Libanonia kuin surullista, humanitääristä tapausta - antamalla sille lääkkeitä, erilaisia tarvikkeita ja rahaa. Joka tapauksessa, me olemme kiitollisia tästä avusta. Mutta se ei kuvasta todellista rakkautta. Osoittaaksenne todellista rakkautta Libanonille, teidän olisi tehtävä jotain pysäyttääksenne aggressiot sitä kohtaan. Sinulla on siihen valtuudet. Sinä voit kohottaa äänesi ja mikä tärkeintä, sinä voit sanoa omissa henkilökohtaisissa tapaamisissasi amerikkalaisten ja muiden kanssa saman kuin sinä sanot julkisesti. Tänään, koko maailma tietää - libnonilaiset, arabit, Euroopaan maat ja koko maailma - kuka ehkäisee ja pitkittää sionisti agressioiden loppua Libanonissa. Se on Bush ja hänen amerikkalainen hallinto."

"Oman itsesi tähden, oman mielesi tähden... Toimi - Edes yhden päivän - pysäyttääksesi tämä Libanoniin kohdistuva Aggressio."

"Mene ja osoita rakkautesi Libanonille missä oletkin. Nosta äänesi missä oletkin. Ole tosi mies, jos vain yhden päivän ajan, sielä, säilyttääksesi mielenrauhasi ja sen mitä kunniastasi on jäljellä. Haluaisin sanoa meidän Arabi ja Islamilaisten maiden johtajille, että uudessä Lähi-Idässä ei ole tilaa teidän uskollenne. Te olette hylänneet moraalinne ja kansallisen velvollisuutenne, pelossa olette hylänneet uskonne. Mutta uudessa Lähi-Idässä, teillä ei ole uskoa, eikä ole ollenkaan varmaa että teillä on enää edes valtiota. Teidän valtionne jaetaan uudella Lähi-Idän kartalla, kanttoneiksi ja mini valtioiksi, jakautuen uskonnon, sektien ja rodun mukaan. Tämä iso valtio ei enää olekkaan iso valtio, tämä rikas valtio ei enää olekkaan rikas valtio, uskomukset eivät olekkaan enää uskomuksia. Oman itsenne vuoksi, uskonne vuoksi, minä sanon teille: Yhdistäkää ihmisyytenne uskonne kanssa ja toimikaa - edes yhden päivän - lopettakaa Libanoniin kohdistuvat aggressiot. Ensimmäisestä päivästä alkaen, minä sanoin etten käske tai pyydä teitä tekemään mitään. Minä en vieläkään käske, mutta minä haluan suojella sinua, maatamme ja kotimaatamme. Tämä on kuinka kaikki jotka haluavat voivat auttaa Libanonia."


http://www.memritv.org/search.asp?ACT=S9&P1=1219.
7400
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jyrätään judet vittuun, niillä ei ole edes öljyä.
mitään muutakuin keinotekoisesti ylläpdettyä appelsiinituotantoa ja aseteollisuuden voi siirtää milloin vaan, minne vaan.
Muttei vielä, antaa niitten kerätä sinne vielä yks miljoona ukrainasta, venäjältä jne. ja sitten losautetaan a-pommilla.
perkele, loppuu se rutina saatana.

Äänestä

Kaunis ja koskettava puhe, jonka puhuja osoittaa sydämen sivistystä, jaloa luonnetta ja syvää rakkautta Libanonia kohtaan.

Äänestä

Hizbollah on hätää kärsimässä, ja hyvä niin.

Äänestä

Onko toi Nasrallah noin tyhmä vai näytteleekö se sitä? Tarvis vaan vapauttaa 2 vankia ja lopettaa yerroritoiminta Hizbollahilta ja rauha palais Libanoniin. Siis onko toi paljo vaadittu. Hän valitsee Libanonin tuhon. Vaihtas jo helvetti äkkiä Libanon vähän järkevämmäm miehen sen paikalle.

Äänestä
  • hizbollah ei ole terroristijärjestö vaan jumalanpuolue.

    nasrallah ei ole libanonin vaihdettavissa.

    kaikkiahan olisi luonnollisesti hyvin, jos israel saisi estoitta jatkaa apartheid-politiikkaansa.

    Äänestä

Hei mäkin pystyn samanlaisen kirjotuksen tekeen meidän kissasta, kun joku huligaanijoukko tappo sen. Heti huomas kun luki noita muutamia vastauksia, että meni juttu vuodatus kuin juustoon. Taitaa Nasrallah itekin nauraa jutullensa.

Äänestä

tosi hauska tsoukki.
Hessut ovat keränneet Libanoniin sellaisen ohjusarsenaalin, että voivat pitää Israelia kauhun vallassa koko ajan ja nyt tämä päähessu päästelee tällaisia. USKOMATONTA!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


old_profile_27715 kirjoitti:

Al-Manar TV elokuun 3, 2006.

Huomioikaa, että nyt Nasrallah, Hizbollahin voittamaton johtaja jo pyytelee tulitaukoa, arabijohtajien apua. Pari päivää sitten, viikko sitten oli täysin toinen ääni kellossa apu ei kelvannut. Nasrallah syyttää auliisti myös Amerikkaa sodasta, minun on edelleen kysyttävät, "Ampuivatko amerikkalaiset 8 Israelin rajavartijaa - sotilasta, amerikkalaisetko kaappasivat kaksi sotilasta."


Nasrallah .......

"Mikä tahansa on tämän sodan lopputulos... Libanonista ei koskaan tule uutta paikkaa uudenlaisessa Lähi-Idässä." Tällä Nasrallah tarkoittaa sitä, että Libanonista ei tule sivistysvaltiota jota ei islamin usko yksissään määrittele.


Hassan Nasrallah: "Haluan sanoa Libanonin ihmisille, sekä kansallemme ja maailmalle, ja olla erittäin selkeä: Mitä on tapahtunut heti ensimmäisen päivän jälkeen tässä sodassa, ja tapahtuu edelleen, tänäänkin - tappamista, murhaamista, tuhoamista, brutaaliutta ja barbarismia - tähän kaikkeen ovat syyllisiä, ensin ja pääosin, Bush ja Amerikan hallitus.
Meidän mielestämme, Israelin pääministeri Ehud Olmert ja hänen hallintonsa ovat vain työkaluja tässä sodassa."


"Haluaisin väittää sanomalla lasten ja naisten veren Qanassa ja kaikkien viattomien siviilien veri joka on vuodatettu Libanonissa leviää Bushin, Condoleesa Ricen, Rumsfeldin ja Cheneyn kasvoille. Tämä on murhaava, rikollinen, agressiivinen ja verenhimoinen hallinto joka ehkäisee tulitauon syntymistä väkivallalle, asettamalla vaatimuksia ja yrittämällä sanella niitä."


"Tämän täytyy olla selvää jokaiselle libanonilaiselle, jokaiselle arabille, jokaiselle muslimille, jokaiselle kristitylle, ja jokaiselle kunnialliselle miehelle maailmassa. Haluan sanoa asiat niinkuin ne ovat, ilman hämmenystä. Minä sanon libanonilaisille: Tänään sielä on sota, mutta kun sota loppuu, joka luultavasti tapahtuu, toivon ettette koskaan unohda, että tämä on Amerikan hallinnon, Libanonin ystävän, Libanonin liittolaisen, joka rakastaa Libanonia, jonka sydän vuotaa libanonilaisten puolesta, joka halua Libanonin ihmisten elävän rauhassa ja turvassa ja joka haluaa Libanonista tulevan uusi demokratian malli alueelle. Tämä on sama Amerikan hallinto jolle eräät asettivat toivonsa ja asettaa vielä mahdollisesti tulevaisuudessakin. Minä toivon ettemme unohda tätä tulevina päivinä, kuukausina ja vuosina. Haluan korostaa, että mikä tahansa onkin tämän sodan lopputulos, Libanon ei tule koskaan olemaan Amerikka tai Israel. Libanonista ei tule koskaan tule uuden Lähi-Idän tukikohtaa, vaikka Bush ja Condoleezza Rice tätä haluavatkin."

"Niille jotka raskastavat Libanonia ja haluavat auttaa sitä, minä sanon: Kiinnittäkää tarkasti huomiota ja huomioikaa, että talot jotka ovat tuhoutuneet Libanonissa tuhoutuivat Israelin ansiosta, ei maanjäristyksen. Ihmiset jotka lähtivät kodeistaan eivät lähteneet tsunamin, tulvan tai tulivuorenpurkauksen vuoksi. Se oli Israel joka ajoi heidät kodeistaan. Se tappoi naiset ja lapset. Aseistettuna Amerikan päätöksillä, Amerikan aseilla ja Amerikan ohjuksilla, se teki tästä maasta veren-sekaisen, tuhotun ja surullisen näyttämön."

"Me emme halua hyväksyä, että kukaan kohtelee Libanonia kuin surullista, humanitääristä tapausta - antamalla sille lääkkeitä, erilaisia tarvikkeita ja rahaa. Joka tapauksessa, me olemme kiitollisia tästä avusta. Mutta se ei kuvasta todellista rakkautta. Osoittaaksenne todellista rakkautta Libanonille, teidän olisi tehtävä jotain pysäyttääksenne aggressiot sitä kohtaan. Sinulla on siihen valtuudet. Sinä voit kohottaa äänesi ja mikä tärkeintä, sinä voit sanoa omissa henkilökohtaisissa tapaamisissasi amerikkalaisten ja muiden kanssa saman kuin sinä sanot julkisesti. Tänään, koko maailma tietää - libnonilaiset, arabit, Euroopaan maat ja koko maailma - kuka ehkäisee ja pitkittää sionisti agressioiden loppua Libanonissa. Se on Bush ja hänen amerikkalainen hallinto."

"Oman itsesi tähden, oman mielesi tähden... Toimi - Edes yhden päivän - pysäyttääksesi tämä Libanoniin kohdistuva Aggressio."

"Mene ja osoita rakkautesi Libanonille missä oletkin. Nosta äänesi missä oletkin. Ole tosi mies, jos vain yhden päivän ajan, sielä, säilyttääksesi mielenrauhasi ja sen mitä kunniastasi on jäljellä. Haluaisin sanoa meidän Arabi ja Islamilaisten maiden johtajille, että uudessä Lähi-Idässä ei ole tilaa teidän uskollenne. Te olette hylänneet moraalinne ja kansallisen velvollisuutenne, pelossa olette hylänneet uskonne. Mutta uudessa Lähi-Idässä, teillä ei ole uskoa, eikä ole ollenkaan varmaa että teillä on enää edes valtiota. Teidän valtionne jaetaan uudella Lähi-Idän kartalla, kanttoneiksi ja mini valtioiksi, jakautuen uskonnon, sektien ja rodun mukaan. Tämä iso valtio ei enää olekkaan iso valtio, tämä rikas valtio ei enää olekkaan rikas valtio, uskomukset eivät olekkaan enää uskomuksia. Oman itsenne vuoksi, uskonne vuoksi, minä sanon teille: Yhdistäkää ihmisyytenne uskonne kanssa ja toimikaa - edes yhden päivän - lopettakaa Libanoniin kohdistuvat aggressiot. Ensimmäisestä päivästä alkaen, minä sanoin etten käske tai pyydä teitä tekemään mitään. Minä en vieläkään käske, mutta minä haluan suojella sinua, maatamme ja kotimaatamme. Tämä on kuinka kaikki jotka haluavat voivat auttaa Libanonia."


http://www.memritv.org/search.asp?ACT=S9&P1=1219.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu