Toisen

Niin ,miten te jotka olette kysymässä toisen hammaslääkäri nmielipidettä hoitosuunnitelmaan niin olette menetelleet jatkossa?
Minulle kävi näin kun kävin toisella, hän esitti aivan erilaisen jatkosuunnitelman kuin tämä jolla olen ollut jo hoidossa jonkin aikaa. Kävi niin että jouduin menemään ns. ensiapuun tälle toiselle ja tätä kautta fiksattiin tietty kokonaistilanne. Katson itsekin soviliaammaksi tämän ensiapulääkärin hoitoehdotuksen, koska en ole ollut tyytyväinen tämän nykysien hoitoon ,mtuta kun paremmasta ei ollut tietoa, tuli niin tilauksesta tämä ensiapukäynti.
"Oma" lääkäri sanoi, että katsoo tilanteen uudestaan, vaikka on kyllä katsonut sata kertaa jne. ja sanoi viimeksi miten tehdään jatkossa. Sanoin ,e ttä jouduin ensiapuun muualle ja ehdotus oli tällainen toisella. Nyt hän tyytyi siihen tavallaan toisen lääkärin suostumukseen, vaikkei aiemmin ollut kuunnellut minua vaikka olin sanonut. Mites tulisi nyt jatkossa menetellä, pyytäisinkö tarvittavat paperossit sun muut ja menisin sille toiselle vai miten te olette muut menetelleet, oletteko yleensä kertoneet käynnistä toisella tai sanoneet haluavanne toisen mielipiteen asialle? Tähän mennessa ei ole minuakuunteltu kun nyt vasta kun täytyhi muualla käydä.Oli tietenkin tyhnmää mennä kertomaan käynnistä toisella, mutta mutta, tyhmyydestä sakotetaaan.
Voisko joku kertoo mitä kantsii nyt tehdä? Vaihtaa vai ei?
(Kyse tietty yksityiseltä ja olen maksanut joka kerran käynnistä, joten ei ole velkasaldoa lääkärille, joten sen puoleen vaihto olisi ihan iisisti tehdä.)
4220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

asiasta kertominen oli ehkä tarpeetonta?, mutta ei tyhmää.

Äänestä
  • Kiitti kun joku viitsi lukea ja vastata. Niin, joka tapauksessa on iso operaatio ei mikään paikkaus ym. juttu ja senkin takia haluaisin että tulos olisi paras mahdollinen, mitä se ei näytä nyt olevan tällä nykyisen lääkärin hoidossa. Onneksi ei sentään tyhmää ollut informoiminen, mutta joka tapauksessa olisin tältä joutunut kuvat hakemaan vaikka en hoitotietoja ehkä tarvitsekaan, olis tullut ilmi joka tapauksessa. lääkäri joka nyt hoitaa on nyt esittänyt tilanteen uudelleen katsomista ja keskustelua, mutta mielestäni hän tarvitsi nyt tähän tullakseen toisen hammaslääkärin konsultoinnin, minun kauttani kylläkin, joten ei oikein lupaavalta kuulosta. Täytyypä vielä kysäistä, että kantsiiko mennä edes keskusteleen hänen kanssaaan tilanteesta, ja tsekkaanmaan tilanteen uudelleen (on kyllä tsekkannut ties kuinka monta kertaa :O ) Tämmöistä tämä on kun eksyy noin sanotusti epäpätevän erikoishammaslääkärin kelkkaan. Nimike on kylllä, mutta taito puuttuu.......

    Äänestä

  • Ap. kirjoitti:

    Kiitti kun joku viitsi lukea ja vastata. Niin, joka tapauksessa on iso operaatio ei mikään paikkaus ym. juttu ja senkin takia haluaisin että tulos olisi paras mahdollinen, mitä se ei näytä nyt olevan tällä nykyisen lääkärin hoidossa. Onneksi ei sentään tyhmää ollut informoiminen, mutta joka tapauksessa olisin tältä joutunut kuvat hakemaan vaikka en hoitotietoja ehkä tarvitsekaan, olis tullut ilmi joka tapauksessa. lääkäri joka nyt hoitaa on nyt esittänyt tilanteen uudelleen katsomista ja keskustelua, mutta mielestäni hän tarvitsi nyt tähän tullakseen toisen hammaslääkärin konsultoinnin, minun kauttani kylläkin, joten ei oikein lupaavalta kuulosta. Täytyypä vielä kysäistä, että kantsiiko mennä edes keskusteleen hänen kanssaaan tilanteesta, ja tsekkaanmaan tilanteen uudelleen (on kyllä tsekkannut ties kuinka monta kertaa :O ) Tämmöistä tämä on kun eksyy noin sanotusti epäpätevän erikoishammaslääkärin kelkkaan. Nimike on kylllä, mutta taito puuttuu.......

    Niin vielä että, hoitosuhde perustuu luottamukseen, ihan jo silläkin että maallikko ei kovinkaan usein tiedä mitä suuhun on laitettu/tehty eikä kaikkea tarvitsekkaan tietää. Kaikilla hammaslääkäreillä on vaihtuvuutta potilaissa, ja sitten kun ne kemiat osuu kohdalleen, niin useasti "suhde" on pitkä.

    Äänestä

  • hammaslääkäriä, kirjoitti:

    Niinhän se tietenkin on, perustu luottamukseen....ja minähän en oikein luota tähän...koska tällaista kyselenkin,ilmeisesti näin on ja onhan se.
    Sain vain varmistuksen asialle siltä osin, kun jouduin käymään muualla, toisella erikoishammaslääkärillä ja siellä tuli tavallaan ilmi myös omat epäilykseni hoidon etenemisen "oikeellisuudesta".
    Ja jos toiseen ei luota, niin kait sitä on silloin edes turha aprikoida, miten jatkossa menetellä. Kiitos sulle!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mielipide hoitosuunnitelmassa kirjoitti:

Niin ,miten te jotka olette kysymässä toisen hammaslääkäri nmielipidettä hoitosuunnitelmaan niin olette menetelleet jatkossa?
Minulle kävi näin kun kävin toisella, hän esitti aivan erilaisen jatkosuunnitelman kuin tämä jolla olen ollut jo hoidossa jonkin aikaa. Kävi niin että jouduin menemään ns. ensiapuun tälle toiselle ja tätä kautta fiksattiin tietty kokonaistilanne. Katson itsekin soviliaammaksi tämän ensiapulääkärin hoitoehdotuksen, koska en ole ollut tyytyväinen tämän nykysien hoitoon ,mtuta kun paremmasta ei ollut tietoa, tuli niin tilauksesta tämä ensiapukäynti.
"Oma" lääkäri sanoi, että katsoo tilanteen uudestaan, vaikka on kyllä katsonut sata kertaa jne. ja sanoi viimeksi miten tehdään jatkossa. Sanoin ,e ttä jouduin ensiapuun muualle ja ehdotus oli tällainen toisella. Nyt hän tyytyi siihen tavallaan toisen lääkärin suostumukseen, vaikkei aiemmin ollut kuunnellut minua vaikka olin sanonut. Mites tulisi nyt jatkossa menetellä, pyytäisinkö tarvittavat paperossit sun muut ja menisin sille toiselle vai miten te olette muut menetelleet, oletteko yleensä kertoneet käynnistä toisella tai sanoneet haluavanne toisen mielipiteen asialle? Tähän mennessa ei ole minuakuunteltu kun nyt vasta kun täytyhi muualla käydä.Oli tietenkin tyhnmää mennä kertomaan käynnistä toisella, mutta mutta, tyhmyydestä sakotetaaan.
Voisko joku kertoo mitä kantsii nyt tehdä? Vaihtaa vai ei?
(Kyse tietty yksityiseltä ja olen maksanut joka kerran käynnistä, joten ei ole velkasaldoa lääkärille, joten sen puoleen vaihto olisi ihan iisisti tehdä.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu