kuolevan

työni puolesta kuolevia olen joutunut kohtaamaan. Pitkään huonossa kunnossa kuolemaa tekevään ihmiseen voi tulla ns. kalmanhaju. En sitä kuitenkaan märäntyneeksi kuvailisi enkä toisaalta usko että "maallikko" sitä edes tunnistaa. Eri asia on jos kuolevalla on esim. pahoja paine haavoja jotka todella voivat alkaa mätimään.

Kuolema taitaa ahdistaa ihan tosissaan. Kuolema on ihan hyvä kaveri ei sitä tarvii pelätä.

miksi kuolemaa ajatellaan noin. viime kuun lopussa mieheni kuoli vierelläni, hän oli kotona saattohoidossa,hoidin hänet ja hän sai nukkua pois kotona. ei meillä ainakaan ollut mitään kalman hajua.

ajattelin, näin on hyvä.
Olen saatellut kummankin vanhempani täältä ajasta ikuisuuteen,heidän vierellään ollen. En kiinnittänyt tuollaisiin hajuseikkoihin mitään huomiotani kummassakaan tapauksessa. Henkilöt oliva niin tärkeitä itselleni ja kuolema sinänsä ainutkertainen kokemus läheiselle. Luonnollisuus. Tapauksessani. He olivat iäkkäitä ja olivat olleet sairaalassa pitkän aikaa. Koin omalta kohdaltani rikkautena olla heidän lähellään kun läksivät täältä, aivan samoin kuin syntymäkin.Senkin olen voinut seurata läheltä. Kaikissa laitoksissa kuten joka paikassa muuallakin on aistittavissa kaikenlaisia hajuja, eivätkä ne ole toistaan sen kummempia.

Läheiseni kuoli sairaalassa syliini. Hän nukahti "ikiuneen". Ei siinä ollut kamppailuja, eikä muutenkaan erillisiä kalmanhajuja. Painoin pääni hänen rintaansa vasten ja hänen kultainen sydämensä oli pysähtynyt. Siis hän oli lähtenyt.