Suolaa...

Kerätään vetoomus Tielaitokselle, että lopettavat tämän iänikuisen töhnän levittamisen. Mikäli autoilija ei hallitse autoaan liukkailla, vaan arvostaa ikuista kurakeliä, on parempi jättää auto kotiin! Kyllä raskaan liikenteenkin ongelmat pystytään ratkaisemaan renkaita kehittämällä.
201796
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

No kerro miksi sitten tutkimusten mukaan niillä teillä jossa suolaus jätettiin kokonaan pois, niin onnettomuudet kasvoivat selkeesti. En muista mistä tuon tutkimuksen luin, mutta se tehtiin kuitenkin Suomessa.
Raskaanliikenteen renkaiden kehittäminen ei ole mahdollista, tai ainakaan sillä tavalla, että renkailla voitaisiin korvata suolaus. Nää on vain ihan tutkittua tulosta, valitettavasti. Tosin mielestäni suolan määrää ja suolausajankohtia pitäisi harkita paljon tarkemmin, jotta sitä töhnää ei levitettäisi aina JOKAPAIKKAAN, kun on vain Pekka Pouta luvannut lunta jonnekkkin päin Suomea.

Äänestä
  • Muutoksen vaikutusten vertailu lyhyellä ajanjaksolla on lyhytnäköistä. Mielestäni ihmiset on ainakin täällä etelässä totutettu liikaa siihen, että kelistä riippumatta voi ajella aina samoilla nopeuksilla. Näkeehän sen silloin kun keli on vähänkin pahempi, sattuu heti 50 - 150 peltikolaria. Autoilijoiden talveen totuttautumisen jälkeen onnettomuudet varmasti vähenesivät. Autoilijoillekin voi antaa vastuuta onnettomuuksista!

    Äänestä

joko suola tai nastarenkaat. Molempia ei tarvita. Itse en tarvitse kumpiakaan.

Äänestä
  • Joo vaihdetaan kohta pohjavedet.Meistähän kaikki on kiinni ollaan kohta kaikki sellaisia uusavuttomia.Kyllä sellaisen henkilön joka saa ajokortin pitäisi ymmärtää kelien päälle.Miten ennen pärjättiin? Kaikki on paremmin nykyisin.

    Äänestä

  • oikein osuit...kumpaakaan ei tarvi, mutta kumpaakin käytetään...

    Äänestä

  • kitkoilla 2ov ja jatkaa aion kirjoitti:

    oikein osuit...kumpaakaan ei tarvi, mutta kumpaakin käytetään...

    Että kitkarenkaat muuttuvat jäällä kesärenkaiksi. Etelän ajokelit talvella ovat loskaa ja jäätä. Jos haluaa talvella ajella jäisillä maanteillä 40km/h, niin kitkat on ihan yhtä hyvät kuin kesärenkaatkin.

    Äänestä

Suolauksen voisi kyllä minun puolesta lopettaa ihan kokonaan. Tai ainakin vähentää todella radikaalisti.
Ajonopeudet tulee sovittaa kelin mukaan.

Äänestä

Lisää vaan niin saadan sydäntautia ja vaikka mitä verenpainetauteja!!
Ei taida tielaitoksen ja muiden päättäjien pienee päähän mahtua, että pohjavedet ON JO PILATTU suolan kanssa. Myöhäistä rypistellä kun on paska housussa.Tämä ympäristökysymys vaan tulee mieleen kun asun maalla tien vieressä jota suolataan alvariinsa ni kaivovesi maistuu suolalle.Enkä oo mikään viherpipertäjä!Itävalta kielsi teiden suolaamisen jo kohta 20 vuotta sitten. Ei sielläkään ihmisiä kuole liikenteessä enempää kuin ennenkään. Kansa on OPETETTU AJAMAAN huonoissakin olosuhteissa.Nykysuomalaiset kuskit ei yksinkertaisesti osaa ajaa liukkaalla koska ei ole mahdollisuutta harjoitella ja ei opeteta asioita autokouluissa joissa vaan kerätään rahat pois ja toivotetaan onnea ja menestystä.Jokainen jääradalle harjoittelemaan jotta hiki lentää niin se on ainoa konsti vähentää "huononkelin"onnettomuuksia!!Ei siihen auta nopeuksien kyttääminen tai rajoitusten alentaminen. Sehän on selvää että ihmisiä ei kuole liikenteessä jos nopeus on 0!!
Miettii

Äänestä

Kyllä täällä palstoilla jaksetaan valittaa suolaamisesta ja kaikki väittävät osaavansa ajaa liukkailla. Kun ulkona tulee ihan oikeesti liukasta, näiden "ajotaitoisten" määrä vähenee runsaasti...

Tuloksia ei saada kuin kovin ottein. Suolaus pois, ja jos rytisee, niin rytisee... Mistäköhän johtuu, että suuri osa ojaan ajajista ajaa uudehkoilla autoilla(on ABS, ajonvakautukset, sutimisenestot ym...)? Kaikista hienoista systeemeistä huolimatta ei pysytä tiellä... Taitaa työsuhdeautoilijoiden asenteissa olla vikaaaaaaaaaa. Tai sitten vanhat autot ovat paljon parempia, koska niillä pysyy jäiseläkin tiellä!

Äänestä
  • Niin että suola kokonaan pois. Hurraa!! Ajatelkaa nyt minkälainen fakiiri saa esim. ajoneuvoyhdistelmän ratissa olla kun painoa on se 60 tonnia ja akseleita alla 7 joista useimmiten vain yksi vetää ja tie jäässä. Raskasliikenne olisi yhtenään mäissä kiinni/ojissa/pikkuautojen päällä tämän jälkeen. Raskaaseen liikenteesen on täysin mahdotonta tehdä renkaita jotka korvaavat suolan.

    Äänestä

  • Rahtari kirjoitti:

    Niin että suola kokonaan pois. Hurraa!! Ajatelkaa nyt minkälainen fakiiri saa esim. ajoneuvoyhdistelmän ratissa olla kun painoa on se 60 tonnia ja akseleita alla 7 joista useimmiten vain yksi vetää ja tie jäässä. Raskasliikenne olisi yhtenään mäissä kiinni/ojissa/pikkuautojen päällä tämän jälkeen. Raskaaseen liikenteesen on täysin mahdotonta tehdä renkaita jotka korvaavat suolan.

    ZOT ZOT! Tälläkin palstalla on parikymppiset kokeneet B-korttilaiset opettaneet rahtareita rekan käsittelyssä. Te ette kuulemma osaa käyttää kytkintä, vaan suditatte taitamattomuuttanne rekat jumiin.

    Kyllä täällä on moni osoittanut, että se vika on 30 vuotta rekkaa työkseen ajaneessa rahtarissa, eikä kelissä tai rekassa.

    Äänestä

  • Totuus on märässä B-kortissa kirjoitti:

    ZOT ZOT! Tälläkin palstalla on parikymppiset kokeneet B-korttilaiset opettaneet rahtareita rekan käsittelyssä. Te ette kuulemma osaa käyttää kytkintä, vaan suditatte taitamattomuuttanne rekat jumiin.

    Kyllä täällä on moni osoittanut, että se vika on 30 vuotta rekkaa työkseen ajaneessa rahtarissa, eikä kelissä tai rekassa.

    suolan tilalle ylämäkiin ja risteyksiin ettei raskasliikene kärsi suolattomuudesta

    Äänestä

  • kitkat all season kirjoitti:

    suolan tilalle ylämäkiin ja risteyksiin ettei raskasliikene kärsi suolattomuudesta

    Suomalaisille on se auto niin rakas, että mielummin mennään sen kanssa hautaan, kuin halutaan teille suolaa tai hiekkaa autoa ruostuttamaan. Minulle on henkilökohtaisesti ihan sama, mitä autolleni kuuluu 10-15 vuoden kuluttua, koska olen vaihtanut sen uudempaan jo vuosia aiemmin, kuten tekee moni muukin.

    Pohjavesistä ei tällä palstalla ole kukaan tosissaan huolissaan.

    Äänestä

  • Rahtari kirjoitti:

    Niin että suola kokonaan pois. Hurraa!! Ajatelkaa nyt minkälainen fakiiri saa esim. ajoneuvoyhdistelmän ratissa olla kun painoa on se 60 tonnia ja akseleita alla 7 joista useimmiten vain yksi vetää ja tie jäässä. Raskasliikenne olisi yhtenään mäissä kiinni/ojissa/pikkuautojen päällä tämän jälkeen. Raskaaseen liikenteesen on täysin mahdotonta tehdä renkaita jotka korvaavat suolan.

    Kyllä nuo rekat näyttävät selviävän kohtuullisesti mutkaisilla ja mäkisillä sivuteillä, vaikka niitä ei suolatakaan.

    Ongelma taitaa piillä siinä, että rekkakuskit ( niiden omistajat) eivät halua ottaa keliä huomioon vaan paahtaa aina 90 km/h nopeutta, välillä selvästi ylikin sen.

    Onko syrjäseutujen rekkakuskit eri rotua kuin pääkäupunkiseudun kuskit, kun he selviävät vaikeissakin oloissa eteenpäin?

    Toinen ongelma on sitten tietysti yhdistelmien jarrut, jos ja kun ne ei ole kunnossa, liukkaalla jarrutettaessa ei kukaan tiedä, mihin suuntaan perävaunu lähtee. Näitä onnettomuuksiahan tapahtuu joka talvi.

    Kukaan ei ole koskaan tainnut selvittää kuinka monta onnettomuutta suola on aiheuttanut kun;
    - suolasumu on estänyt riittävän näkyvyyden
    -kun suolan liukastamat renkaat ovat olleet yllätykselliset suolaamattomalle tielle mentäessä
    - kun kovalla pakkasella tielle levitetty suola on jäätynyt tuulilasiin sitä yritettäessä puhdistaa.
    - Kun tiesuolan tielle aiheuttaneet eläimet (esim. hirvet) ovat aiheuttaneet onnettomuuden

    Onko kukaan tehnyt tutkimusta, kuinka paljon suolan je sen mukana tielle työnnettyjen kemikaalien saastumat pohjavedet ovat lisänneet sille altistuneen väestön sairastuvuutta ja kuolleisuutta.

    Yksinkertaisesti suolausta tarvitaan vain siksi, että pääteillä halutaan pitää kovista nopeuksista ja kesäisistä ajotavoista kiinni sääoloista riippumatta. Eli ihmisten vastuuntunnottomuuden takia.

    Äänestä

  • B.H. kirjoitti:

    Se suolaus on vaan tielaitokselle helppo ku vedetään vaan suolamatto tielle nii saa sataa mitä tahansa ja tie on sula. Toinen syy on ett etelän kuskit ei lähe ajamaan jäisille teille. Oon sen verran ajanu mehtäkonetta että oon nähny minkälaisista paikoista pölliä haetaan täysperävaunuillaki. Eikä varmasti ole suolaa. Hiekkaa pahoihin paikkoihin ja kuskeille talviaikataulut ettei tartte niin kiirehtiä. Ymmärrän kyllä vaunujen jarrut ,oon yhistelmääkin sen verran kokeillut. Maltti on valttia.

    Äänestä

  • Suolaa eteläsuomen teille kirjoitti:

    Suomalaisille on se auto niin rakas, että mielummin mennään sen kanssa hautaan, kuin halutaan teille suolaa tai hiekkaa autoa ruostuttamaan. Minulle on henkilökohtaisesti ihan sama, mitä autolleni kuuluu 10-15 vuoden kuluttua, koska olen vaihtanut sen uudempaan jo vuosia aiemmin, kuten tekee moni muukin.

    Pohjavesistä ei tällä palstalla ole kukaan tosissaan huolissaan.

    Jos jokainen suomalainen SYÖ vuodessa 10 grammaa suolaa (totuus on muuten paljon enemmän, se lienee 30-80 grammaa päivässä), niin se tekee noin 50.000 kg päivässä ja vuodessa noin 18.250.000 kg. Siis yli 450 täysperävaunullista rekkakuormaa suolaa vuodessa!

    Jos nuo suolarekat pantaisiin jonoon puskuri puskuriin kiinni, se olisi yli 10 kilometrin jono suolarekkoja (totuus olisi tässäkin lähes 100 km!).

    Ja kaikki tuo SYÖMÄMME suolamäärä tosiaan kulkee munuaistemme läpi. On siinä kusifiltterit lujilla!

    On totta että pohjavesistäkin pitää huolehtia: sinnehän se kaikki suola pikkuhiljaa päätyy ja vesi suolaantuu. Olisi ehkä parempi käyttää teiden sulanapitämiseen jotakin luonnossa hajoavaa ainetta: miten olisi karbamidi?...

    Lopuksi haluan vielä mainostaa. Puikkarista (valtatie 20:n varrella) löytyy samat palvelut kuin Eedenistäkin (4-tie): on poreallasta ja vesiliukumäkeä sun muuta. Ainoastaan vesi ei Puikkarissa ole niin suolaista, koska siellä ei ole allasbaaria.

    Äänestä

Kannatetaan siis mitä suuremmassa määrin suolauksen lopettamista, edes vähentämistä!

Äänestä

Tänään maanantaina 11.1. oli valtatiellä 20 Tutulammin länsipuolella taas tukkirekka jäänyt rinteeseen liukkaalla jäällä. Päällyste näytti kyllä paljaalta ja kuivalta, mutta siihen oli satanut siitettä: mustaa jäätä.

Suolaus olisi estänyt tien pinnan jäätymisen ja rekka raskaine kuormineen olisi päässyt tuon pitkän rinteen vaivattomasti ylitse.

Jotain suolaamattoman tien liukkaudesta kertoo sekin jos 4WD Toyota maasturin saa sutimaan 4:svaihteella vain kaasua painamalla...

Äänestä
  • Kun väki on tottunut suolattuihin teihin ja muodikkaat kitkarenkaatkin on hankittu, niin on helppo vaatia suolauksen lopettamista. Jos suolaus todellakin lopetettaisiin, niin siitä kolarisumasta ei selvittäisi ennen seuraavaa kesää. Kun kansa ei osaa ajaa edes kesällä turvallisesti, niin miten olisi tilanne talvella ja suolaamattomilla teillä. Se oli katastrofi.

    Jos joskus tuhannen vuoden kuluttua opitaan ajamaan turvallisesti, niin palataan silloin asiaan ja vaaditaan sitä suolauksen lopettamista.

    Äänestä

  • Opetellaan ensin vaikka turvav kirjoitti:

    Kun väki on tottunut suolattuihin teihin ja muodikkaat kitkarenkaatkin on hankittu, niin on helppo vaatia suolauksen lopettamista. Jos suolaus todellakin lopetettaisiin, niin siitä kolarisumasta ei selvittäisi ennen seuraavaa kesää. Kun kansa ei osaa ajaa edes kesällä turvallisesti, niin miten olisi tilanne talvella ja suolaamattomilla teillä. Se oli katastrofi.

    Jos joskus tuhannen vuoden kuluttua opitaan ajamaan turvallisesti, niin palataan silloin asiaan ja vaaditaan sitä suolauksen lopettamista.

    Kyllä pohjoisen väki liukkaalla pärjää, suolatkaa vaan kehä III sisäpuoli..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kuramoottori kirjoitti:

Kerätään vetoomus Tielaitokselle, että lopettavat tämän iänikuisen töhnän levittamisen. Mikäli autoilija ei hallitse autoaan liukkailla, vaan arvostaa ikuista kurakeliä, on parempi jättää auto kotiin! Kyllä raskaan liikenteenkin ongelmat pystytään ratkaisemaan renkaita kehittämällä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu