Kondomit

Juuri kerrottiin radiossa, että kondomien kulutus on kääntynyt nousuun.
Kaikki ehkäisystä puhuneet naiset kertovat jonkinsortin sivuvaikutuksista hormonaalisissa ehkäisyissään. Pitkäaikaisista vaikutuksista ei tiedä kukaan. Nettijutuissa pohditaan jos on raskaan tai saanut jonkin taudin.

Lopultakin ollaan oivaltamassa ettei jostain ömeriikasta kannata ihan kaikkia hulluuksia kopioida. (Pano ilman kortsua.)

Kondomien hajoaminen johtuu emättimen huonosta luistosta. Jos eritettä on kunnolla, niin kortsu ei hajoa ikinä. Me ainakin olemme käyttäneet kortsua vuosia ja ikinä ei ole hajonnut.
111633
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Eipä ole kortsut hajonneet vielä kertaakaan huonosta luistosta... ne kun tuppaavat olemaan liukastettuja jo valmiiksi.

Suurempi syy kortsujen hajoamiseen on väärä liukuvoide. Joillakin tuntuu olevan hieno käsite, että vaseliini olisi hyvä liukasteaine. Se (kuten myös öljypohjaiset liukuvoiteet) tuhoavat kortsuja...

Äänestä
  • Aivan! Ollaan käytetty 2 vuotta Sultanin Conture -kortsuja, eikä yksikään ole vielä hajonnut. 25 kpl maksaa 11,50. Tuo taitaa olla luotettavin ja paras Suomessa myytävä kondoomi ainakin oman kokemuksen perusteella ja mitä keskustelupalstoilta olen lukenut. Eihän nekään tietenkään 100% rikkoutumattomia ole.

    Minä luulisin, että kondoomin rikkoutuminen johtuu siitä jos sitä on säilytetty huonossa paikassa, esim. puristuksessa ja kuumuudessa tai pakkasessa lompakossa tms. Lisäksi kondoomin laitossa pitäisi olla huolellinen, varoa ettei sitä sohi kynsillä ja huolehtia erityisesti siitä sinne päähän ei jäisi ilmaa. Ja jos kauhian kauan jyystää niin välillä olis hyvä vaihtaa ja ehdottomasti tietenkin aina sen jälkeen kun mies on tullut.

    Äänestä

Ihan hyvä asia että kondomi on tullut hyväksytyksi,mielestäni aikaisemmin kondomin käyttöä ovat julkisuudessa haitanneet esitelmät kuinka kondomi vähentäisi herkkyyttä ja hajoaisivat herkästi mielestäni se ei pidä paikkaansa paitsi ehkä aivan ns halppis kortsujen kohdalla? ja markkinoilla on nykyisin saatvavilla erimerkkisiä kortsuja joten valinta voi olla aika vaikeakin..

Äänestä
  • kuin söis karuskit papereineen kun alkaa niitten kumien kaa leikkimään. paljaalla vaan."tekee kudaa"

    Äänestä

Sultan on hyvä merkki. Kunpa mieheni suostuisi käyttämään kondomeja. Mutta hän sanoo että kondomit kuuluvat ainoastaan suhteen alkuvaiheeseen, tai irtosuhteisiin. Olen eri mieltä: onhan ne tosi hyvä juttu, kun muut ehkäisymenetelmät ovat turhan haitallisia naiselle. Kysymys on vain siitä, mitkä seikat missäkin ehkäisymenetelmässä painavat enemmän - yleinen hyvinvointi vai mukavuus seksissä...

Äänestä
  • Monet miehet on helppo opettaa käyttämään kumia aiheuttamalla järkytys. Kyllä kun nainen alkaa puhua miehelle olevansa raskaana, niin se on melko tehokas tapa saada miehen mielenkiinto. Ainakin meillä kun ei ennen käytetty kumia ja nainen ilmoitti olevansa myöhässä... onneksi oli väärä hälytys, mutta tämän jälkeen olen ollut valmis vetämään vaikka kaksi kumia päällekkäin.

    Juu, tekeehän se hyvää vetää paljaalla, mutta 9 kuukauden jälkeen ei tee hyvää ollenkaan...

    Äänestä

  • Pitemmässä suhteessa kannattaa miehen katkaista johtimet,niin ei enää ole ehkäisyhuolia ja saa vedellä suruitta paljaalla ja hyvälle tuntuu.On muuten 5 minuutin homma kun miehelle tuo tehdään eikä satu yhtään.

    Äänestä

  • Poikki kirjoitti:

    Pitemmässä suhteessa kannattaa miehen katkaista johtimet,niin ei enää ole ehkäisyhuolia ja saa vedellä suruitta paljaalla ja hyvälle tuntuu.On muuten 5 minuutin homma kun miehelle tuo tehdään eikä satu yhtään.

    haluaisi vedellä paljaalla, mutta myös saada lapsia tulevaisuudessa? (naiselle ei pillerit sovi)

    Äänestä

  • jos kirjoitti:

    haluaisi vedellä paljaalla, mutta myös saada lapsia tulevaisuudessa? (naiselle ei pillerit sovi)

    Mies halua myöhemmin lapsia,pillua vaan

    Äänestä

Kyllähän kortsut on mukavia, mutta ovat alkaneet käymään pieniksi.

Ensin piti luopua Macigistä ja sitten perus-Sultanista. Nyt Sultan Play on ainoa mikä menee päälle. Sitäkään ei saa joka marketista...

Miesten sukissakin on enemmän kokoja!

Äänestä
  • Erikoisliikkeet olemassa. Itsellenikään ei nuo perus magicit ja tavalliset sulttaanit sovi. Sitten seksiliikkeestä löytyi isompia kumeja, joita ostin kokeilumielessä. Toinen oli väljä ja toinen taas täydellisesti istuva. Tämän jälkeen en kortsuja muualta ole ostanutkaan... ja kun ostan, niin ostan suosiolla useamman paketin ettei tarvitse turvautua ärrän/marketin perusvalikoimaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kunniaan kirjoitti:

Juuri kerrottiin radiossa, että kondomien kulutus on kääntynyt nousuun.
Kaikki ehkäisystä puhuneet naiset kertovat jonkinsortin sivuvaikutuksista hormonaalisissa ehkäisyissään. Pitkäaikaisista vaikutuksista ei tiedä kukaan. Nettijutuissa pohditaan jos on raskaan tai saanut jonkin taudin.

Lopultakin ollaan oivaltamassa ettei jostain ömeriikasta kannata ihan kaikkia hulluuksia kopioida. (Pano ilman kortsua.)

Kondomien hajoaminen johtuu emättimen huonosta luistosta. Jos eritettä on kunnolla, niin kortsu ei hajoa ikinä. Me ainakin olemme käyttäneet kortsua vuosia ja ikinä ei ole hajonnut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu