Toiminimellä vai virallisena työntekijänä?

Minulla on mahdollisuus tehdä valinta sen suhteen työskentelenkö erään yrityksen palveluksessa työsopimuksen mukaisena työntekijänä vai omalla toiminimellä heitä edelleen laskuttaen.
Onko olemassa selkeää vastausta siihen, kumpi näistä vaihtoehdoista kokonaistaloudellisesti ajateltuna on kannattavampaa? Toiminimeä minulla ei vielä ole, joten sen joutuisin siten ainakin perustamaan.
4686
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

No tuo riippuu paljolti siitäkin minkälaisen korvauksen noissa vaihtoehdoissa saa. Mutta lähtökohtaisesti kallistuisin palkkatyöläisenä toimimisen puolelle, kyllä Suomessa työväen elämä ja oikeudet on kuitenkin monessa suhteessa paremmin turvattu kuin yrittäjän.

Äänestä

kokopäiväisesti työntekijänä konttorissa. Iltaisin ja viikonloppuisin omalla toiminimellä teen laskutusta ym toimistotöitä pienelle firmalle. Laskin toiminimen tulevan kannattavammaksi vaihtoehdoksi.
Epämääräinen laskelma:
Työntekijänä tuntipalkka olisi 10€/h. Laskennallinen työntekijän kustannus on työnantajalle +70 - 80% eli tulisin maksamaan 17 - 18€/h työntekijänä. Tällä hetkellä laskutan firmaa 15,60€/h alv 0%. Eli kumpikin voittaa. Tällä hetkellä tuntimäärät ovat niin pieniä, että en maksa yeliä, joten ainoat kustannukset ovat vakuutukset 250€/vuosi. Ja tottakai kaikesta hyötyy, mitä voi ostaa firman piikkiin. Eli vähennykset, jolla tulo mahd. pieneksi jolloin välttyy ah, niin ihastuttavalta verottajalta... :)

Jokaisella tietenkin erilaiset tilanteet, mutta näin mulla.

Äänestä

Hei vastaan puolen vuoden kokemuksealla. Olen ollut nyt sen ajan ammatinharjoittajana ja teen mm. entiselle työnantajalle hommaa ostopalveluna. Minulle jää kuukaudessa n 1000 euroa enemmän palkkaa itselleni kuin ennen..(verojen ja muiden maksujen jälkeen) Tietysti sairaspäivärahoja ja lomarahoja ei taas sit tuu. Kaksi vkoa pidin lomaa tänä kesänä.

Hyvin pidän tästä hommasta....ja hyvin on menny. Just tuli kirjanpitäjältä tase sun muut...

Äänestä

sinut yrittäjäksi, jos sinulla on vain yksi asiakas? Kannattaisi se ainakin selvittää. Verottaja ei ehkä hyväksy toimintaasi yritystoimintana, ellet sitten toimi alihankijana jollekin Wärtsilän tai Nokian kokoiselle yritykselle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nettona kirjoitti:

Minulla on mahdollisuus tehdä valinta sen suhteen työskentelenkö erään yrityksen palveluksessa työsopimuksen mukaisena työntekijänä vai omalla toiminimellä heitä edelleen laskuttaen.
Onko olemassa selkeää vastausta siihen, kumpi näistä vaihtoehdoista kokonaistaloudellisesti ajateltuna on kannattavampaa? Toiminimeä minulla ei vielä ole, joten sen joutuisin siten ainakin perustamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu