Miten ihmeessä israelilaiset voivat olla

niin täydellisen moraalittomia paskiaisia. Olen aikaisemmin tuntenut suurta sympatiaa juutalaisia kohtaan heidän aiemmin kokemiensa kammottavien vääryyksien vuoksi - natsien tekemät hirveät rikokset ovat aivan omaa luokkaansa ihmiskunnan historiassa.

Mutta nyt viime aikoina kaikki sympatiani juutalaisia kohtaan ovat täysin kadonneet koska he ovat itse alkaneet käyttäytyä täsmälleen samoin kuin natsit aikoinaan - palestiinalaiset ja libanonilaiset ovat myöskin ihmisiä, joilla pitäisi olla normaalit ihmisoikeudet.

Israelilaisten mielestä he ovat vain joitain elukoita joita israelilaisilla on omasta mielestään täysi oikeus aidata, tarhata ja teurastaa mielihalujensa mukaan. Todella sairasta ja kuvottavaa siviilien joukkomurhaa.
10334
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kun YLE uutisoi, että 40 siviiliä on kuollut Israelin iskussa, niin kyseessä olikin, toki tottakai harmittavasti VAIN yksi ihminen.

YLE uutisoi, en enää tiedä miksi, täysin harhaanjohtavasti koko tilanteesta.

Esimerkiksi Libanonin ehdotus riisua Hizbullah aseista lyötiin lyttyyn "yleisistä sosialistisista syistä".

Olen todella pahoillani, että ihmisille muodostuu aivan väärä kuva tapahtumista, kun esimerkiksi sama "vihreä-kypäräpää" ja "rauniotäti" näkyy aina uutisissa vaikka tapahtumapaikkojen välimatkat ovat satoja kilometrejä. Miten esimerkiksi sillä mummolla voi olla 5 kiinteistöä ja joka kerta paskana Israelin pommituksista? Ja mummo aina paikalla kun on kamerat?

Äänestä
  • BBC jne. käyttävät aina samaa mummoa, joka osaa uskottavasti surra kotinsa menetystä.

    Itse asiassa olisi halvinta, kun palkattaisiin luonnenäyttelijät ja koko filmi kuvattaisiin studioissa jossain Lontoossa.

    Vihreä kypärä ja Arpi-Mummo ovat yhtä merkittäviä kuin Irakin tiedotusministeri tai puolalainen putkimies.

    Äänestä

  • Uusinen kirjoitti:

    BBC jne. käyttävät aina samaa mummoa, joka osaa uskottavasti surra kotinsa menetystä.

    Puolasta on Suomessa tälläkin hetkellä noin 50-2000 puolalaista ERITTÄIN AMMATTITAITOISTA putkimiestä. (Suomalaiset putkimiehet ryyppäytettiin kortistoon).

    Puolassa on tosi nastaa jengiä! Ja ammattitaito on korkealla!

    Äänestä

  • Uusinen kirjoitti:

    BBC jne. käyttävät aina samaa mummoa, joka osaa uskottavasti surra kotinsa menetystä.

    Itse asiassa olisi halvinta, kun palkattaisiin luonnenäyttelijät ja koko filmi kuvattaisiin studioissa jossain Lontoossa.

    Vihreä kypärä ja Arpi-Mummo ovat yhtä merkittäviä kuin Irakin tiedotusministeri tai puolalainen putkimies.

    Älä viitsi kirjoitella asiattomia!

    Äänestä

Adolf Eichmannin näköinen.

Äänestä
  • ...koko kolmannen valtakunnan.

    Terveisin Hynkel!:-)

    Äänestä

  • Ja tuhosi huumorillaan kirjoitti:

    ...koko kolmannen valtakunnan.

    Terveisin Hynkel!:-)

    ALLAHU AKBAR!!

    Äänestä

  • Kaikki mukaan mollaamaan kirjoitti:

    ALLAHU AKBAR!!

    Allah Akhbar - Hezbollah khansir!

    Äänestä

ottaa selvää asioista...

...vaikkapa miettimällä mikä oli palestiinalaisten valtiolinen asema ennen israelin perustamista...

siitä voi päätellä paljon niistä oikeuksista joita palestiinalaisilla on Israelin alueisiin...

piikkiq

ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kill kill kill kill all arabs kirjoitti:

niin täydellisen moraalittomia paskiaisia. Olen aikaisemmin tuntenut suurta sympatiaa juutalaisia kohtaan heidän aiemmin kokemiensa kammottavien vääryyksien vuoksi - natsien tekemät hirveät rikokset ovat aivan omaa luokkaansa ihmiskunnan historiassa.

Mutta nyt viime aikoina kaikki sympatiani juutalaisia kohtaan ovat täysin kadonneet koska he ovat itse alkaneet käyttäytyä täsmälleen samoin kuin natsit aikoinaan - palestiinalaiset ja libanonilaiset ovat myöskin ihmisiä, joilla pitäisi olla normaalit ihmisoikeudet.

Israelilaisten mielestä he ovat vain joitain elukoita joita israelilaisilla on omasta mielestään täysi oikeus aidata, tarhata ja teurastaa mielihalujensa mukaan. Todella sairasta ja kuvottavaa siviilien joukkomurhaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu