katin riisunta

olen kuullut huhuja, että katalysaattorin poistamalla saa autoon lisää tehoja. Onko homma ihan näin yksinkertaista ja tarvitseeko tehdä muita muutoksia toivotun tuloksen saavuttamiseksi?
4875
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tehoja saa lisää hiukan (pienempi pakovastus), mutta kattia ei saa lain mukaan poistaa jos autossa on semmonen uutena ollut.

Äänestä

jos katti on ehjä ei sen poistaminen tuo lisää tehoja. Tehot on kuristettu elektroniikalla joka antaa polttoainetta sen verran mitä moottori pystyy polttamaan tietyissä päästö rajoissa . Lastuttamalla autosta saadaan enemmän tehoa vaikka katti on paikallaan,eli ei vastusta virtausta enempää kuin vakio putkisto yleensä. Älä ihmeessä koske kattiin!!

Äänestä

Ensinnäkin, mitä sen on väliä, jos se on laitonta ottaa katti pois?! Senhän saa asennettua sitten leimaa varten kyllä takaisin. Valtio pakottaa ihmiset muutenkin ajamaan puolikuntoisilla saastuttavilla autoilla joten aivan samahan se onko katti kiinni vai ei. Itselläni ei ole kuin sen yhden päivän vuodessa ja hyvin kulkee.

Pelkästä katin poistosta ei uskomatonta hyötyä ole, mutta kun tehdään muita muutoksia ja laajempaa virittämistä kunnolla, on kattikin parempi poistaa uuden putken asennuksen yhteydessä, kunhan muistaa katin takaisinlaitto valmiuden...

Polttoaineen paineen säätö, nokat, ruiskuboxi/lastu, jne. siitä kuitenkin hieman lähtökohtia.

Äänestä
  • voi tehdä vaikka katti on kiinni.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tehot talteen kirjoitti:

olen kuullut huhuja, että katalysaattorin poistamalla saa autoon lisää tehoja. Onko homma ihan näin yksinkertaista ja tarvitseeko tehdä muita muutoksia toivotun tuloksen saavuttamiseksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu