Jumala, tuo ystävistä kallein.

Jeesus, Jumala, kristinusko, millä nimellä me nyt sitä kutsummekaan, on juurtunut jo syvälle, syvälle haavoittuvaan yhteiskuntaamme. Tuo sairas, rotu ja -sukupuoli syrjintää pursuava, viekkaasti valheita puhuva kristinusko turruttaa aivomme ja pesevät mielemme.

Niin vanhat kuin nuoretkin ovat intoa ja tarmoa täynnä otettuaan käsiinsä tuon kirjoista vaarallisimman, raamatun ja avattuaan toinen toistaan verisempiä ja väkivaltaisempia tappamis ja murhatarinoita, joissa lähes kuolemattomat sankarit osoittavat mahtavuutensa useiden miekan iskujen, kidutuksien ja kaupunkien hävitysten kera.

Aikansa he voisivat käyttää paremmin lähes mihin tahansa muuhun kuin tuohon sairaalloista väkivaltaa ja syrjintää tihkuvaan kirjaan, esimerkiksi normaaleihin ja terveisiin harrastuksiin kuten lukemiseen ja urheiluun.

Ongelma jatkuu yhä karmeampiin tosiseikkoihin, aikuiset ihmiset puhuvat kuinka Jeesus sitä ja Jeesus tätä. Vanha "me olemme parempia kuin te likaiset syntiset!" -politiikka on jo vanhentunut ja pelkkä peitto heidän salaisille perverssioilleen, joihin he saavat innostuksen muilta hörhöiltä.

Kierre jatkuu ja vaikenee, ystäville, kapakoille, seksille ja muille terveille, normaaleille harrastuksille ei jää aikaa vaan pois tieltä sysätään kaikki muu, vain Jeesus ja Jumala ovat ystäviäsi.

Pian kaikki rahat, jotka saadaan hankittua, menee erinäisiin, hämäriin uskonnollisiin menoihin, ja pian jäljellä on vain masennusta, yksinäisyyttä, fanaattisuutta ja paranoiaa.

Tämä tauti, kristinusko, on juurtunut jo niin syvälle yhteiskuntaamme, ettei sitä pystytä enää edes myöntämään ongelmalliseksi, eikä sen mahdille voida enää mitään.

Seuraava askel tulee olemaan paljon puhuttu ja hieno "Jeesuksen toinen tuleminen", tämä tapahtuma tapahtuu Kristittyjen mukaan piakkoin, ja silloin kaikki ei-uskovat heitetään palavaan järveen, ikiajoiksi.

Tämänlainen ajatusmaailma ei ole terve alkuunkaan! Elämmekö pian kaikki pelkässä paranoidien kristittyjen hallitsemassa diktatuurissa, jossa syrjään on työnnetty kaikki muu paitsi suuri ja kaikkivoipa Jumala?

Tulevaisuus meille on jo määrätty, mutta kuka tai paremminkin mikä sen tulee määräämään?
7389
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Uskoisitko sitten paremmin Raamattua jos siinä kerrottaisiin vain iloisia ja autuaallisia juttuja? Sehän kertoo tosiasioista eikä ole mitään fantasiakirjallisuutta. Eikö jo oma elinaikasi ole näyttänyt sinulle että niin kauan kuin ihmisiä on tällä telluksella niinkauan jossain aina soditaan. Minä ainakin haluan uskoa että paha saa palkkansa ja uskon että helvetti on totta.

Äänestä
  • "Uskoisitko sitten paremmin Raamattua jos siinä kerrottaisiin vain iloisia ja autuaallisia juttuja?"

    Eli nautit kun saat lukea orjuutuksesta, kidutuksista, murhista, polttouhreista, homoista, kostamisesta ja kaikesta muusta paskasta mitä raamattu on täynnä??! OLET SAIRAS!

    Itse en usko raamattuun. Uskon että raamattu on Saatanan kirja. Uskon, että raamattu on Jumalan koe ihmisille, että hän näkee ketkä ihmiset ovat tarpeeksi viisaita nähdäkseen valheen läpi. Raamattu on isästä perkeleestä! Raamattu on täynnä paholaisen valheita.

    Äänestä

  • paha saa palkkansa. Tarkoitatko sillä itseäsi?

    Äänestä

  • Grupp. kirjoitti:

    "Uskoisitko sitten paremmin Raamattua jos siinä kerrottaisiin vain iloisia ja autuaallisia juttuja?"

    Eli nautit kun saat lukea orjuutuksesta, kidutuksista, murhista, polttouhreista, homoista, kostamisesta ja kaikesta muusta paskasta mitä raamattu on täynnä??! OLET SAIRAS!

    Itse en usko raamattuun. Uskon että raamattu on Saatanan kirja. Uskon, että raamattu on Jumalan koe ihmisille, että hän näkee ketkä ihmiset ovat tarpeeksi viisaita nähdäkseen valheen läpi. Raamattu on isästä perkeleestä! Raamattu on täynnä paholaisen valheita.

    Ymmärsinkö oikein että jos lukee kirjaa kuin kirjaa niin se tarkoittaisi oitis että lukemastaan nauttii ?
    Eli kaikki koululaiset nauttii oikeen sydämensä kyllyydestä kun saavat lukea koulussa eri kirjoja jnejne...?

    Taidatpa vaan provoilla ja tuot sisimpäsi pahanolon tänne, vaikka meissä syytä siihen ei ole!

    Äänestä

  • juunatan kirjoitti:

    edellisen sukupolven kirjoittama.kusetuksen mahdollisuus on olemassa.tj pila."Helppo oli olla kokijana ansojen ,leirinuotiolla kaikui marssit kansojen.Auki meidän sieluun niillä ollut ovi on
    myrkkyänsä nieluun toi savu kirjarovion."

    Äänestä

  • tervejärkinen kirjoitti:

    paha saa palkkansa. Tarkoitatko sillä itseäsi?

    Halaun uskoa Jumalaan. Haluan uskoa Jeesukseen ja palvella noita kumpaakin, mutta kun ottaa huomioon millaisia veritekoja Jumala suoritti, niin heikoksi jää kannatus. Jeesuksen puheet olivat myös arveluttavia, kuten:

    "Joka ei ole minun kanssani, on minua vastaan jne".

    Äänestä

Hei Tuomas ja muut lukijat.

Tuomas, sinun kirjoituksesi tai pikemminkin sen tyyli pisti miettimään. Lähestyt asiaa sellaisella faanaattisella paatoksella, että huomio kiinnittyy lähinnä persoonaasi ja luo kuvan, että et ole kykenevä tarkastelemaan asioita objektiivisesti ja asiallisesti. Ainakaan silloin kun on kysymys kristinuskosta.

Tuomas, toivonkin, että menet itseesi ja mietit, mistä tämä viha sisälläsi johtuu. Se, että saarnaat näin paatokselllisesti Raamattua vastaan kertoo paljon enemmän sinun itsesi sisällä olevista ristiriidoista kuin kristinuskossa mahdollisesti olevista.

Tuomas, Jumala Rakastaa sinua. Kaikesta siitä huolimatta, mitä olet Hänestä juuri sanonut.

Ystävällisin Terveisin,

Janne

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tuomas Mattila. kirjoitti:

Jeesus, Jumala, kristinusko, millä nimellä me nyt sitä kutsummekaan, on juurtunut jo syvälle, syvälle haavoittuvaan yhteiskuntaamme. Tuo sairas, rotu ja -sukupuoli syrjintää pursuava, viekkaasti valheita puhuva kristinusko turruttaa aivomme ja pesevät mielemme.

Niin vanhat kuin nuoretkin ovat intoa ja tarmoa täynnä otettuaan käsiinsä tuon kirjoista vaarallisimman, raamatun ja avattuaan toinen toistaan verisempiä ja väkivaltaisempia tappamis ja murhatarinoita, joissa lähes kuolemattomat sankarit osoittavat mahtavuutensa useiden miekan iskujen, kidutuksien ja kaupunkien hävitysten kera.

Aikansa he voisivat käyttää paremmin lähes mihin tahansa muuhun kuin tuohon sairaalloista väkivaltaa ja syrjintää tihkuvaan kirjaan, esimerkiksi normaaleihin ja terveisiin harrastuksiin kuten lukemiseen ja urheiluun.

Ongelma jatkuu yhä karmeampiin tosiseikkoihin, aikuiset ihmiset puhuvat kuinka Jeesus sitä ja Jeesus tätä. Vanha "me olemme parempia kuin te likaiset syntiset!" -politiikka on jo vanhentunut ja pelkkä peitto heidän salaisille perverssioilleen, joihin he saavat innostuksen muilta hörhöiltä.

Kierre jatkuu ja vaikenee, ystäville, kapakoille, seksille ja muille terveille, normaaleille harrastuksille ei jää aikaa vaan pois tieltä sysätään kaikki muu, vain Jeesus ja Jumala ovat ystäviäsi.

Pian kaikki rahat, jotka saadaan hankittua, menee erinäisiin, hämäriin uskonnollisiin menoihin, ja pian jäljellä on vain masennusta, yksinäisyyttä, fanaattisuutta ja paranoiaa.

Tämä tauti, kristinusko, on juurtunut jo niin syvälle yhteiskuntaamme, ettei sitä pystytä enää edes myöntämään ongelmalliseksi, eikä sen mahdille voida enää mitään.

Seuraava askel tulee olemaan paljon puhuttu ja hieno "Jeesuksen toinen tuleminen", tämä tapahtuma tapahtuu Kristittyjen mukaan piakkoin, ja silloin kaikki ei-uskovat heitetään palavaan järveen, ikiajoiksi.

Tämänlainen ajatusmaailma ei ole terve alkuunkaan! Elämmekö pian kaikki pelkässä paranoidien kristittyjen hallitsemassa diktatuurissa, jossa syrjään on työnnetty kaikki muu paitsi suuri ja kaikkivoipa Jumala?

Tulevaisuus meille on jo määrätty, mutta kuka tai paremminkin mikä sen tulee määräämään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu