Miksi suomalainen kirkkokansa hyväksyy Israelin rikokset siviilejä kohtaan Libanonissa ja Gasassa?
Miksi kristilliset tukevat joukkomurhaajia
Suivaantunut
14446
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
israelilla on oikeus puolustaa itseään
hyväksyessään hesbollahin toiminnan maaperällään, libanonilaiset hyväksyivät sen että israelin vastatoimet voivat kohdistua heihin itseensä
Israelhan on se hyökkäävä osapuoli! Yliampuvaa hyökkäystään se perustelee kahden israelilaissotilaan sieppauksella.
Voimme vain toivoa ettei kukaan suomalainen turisti erehdy kaappaamaan itselleen morsianta Israelin armeijasta. Voi tulla vaikka ydinpommi Helsinkiin!
Israel edustaa meille tuttua länsimaisuutta ja taistelee terrorismia vastaan. Jeesus syntyi Israelissa. Ja Raamattu kertoo myös Jerusalemin nousevan kansainväliseksi kiistakapulaksi viimeisinä aikoina.
Israel edustaa tuttua länsimaalaisuutta? Sano mitä lahkoa tai uskontoa sinä edustat?
olen vieraillut israelissa n.20 kertaa ja voin sanoa että ne näyttävät melkopaljon arabeilta, mutta muuten ne ovat melko länsimaalaisia hyvässä ja pahassa
israelin vetäydyttyä libanonista v.2000,ei ole seurannut mitään rauhaa,hesbollah on jatkuvasti tehnyt "tepposiaan" rajan pinnassa
Miksi sinä olet vieraillut noin usein Israelissa? Kuulutko sinä niihin, jotka pitävät Jeesusta ja hänen kristittyjä seuraajiaan pakanoina, ja judaisteja jollakin tapaa parempina ihmisinä, vai mistä sinun kohdallasi on kysymys? Oletko sinä ns. wannabejudaisti?
Sinulla on varmasti varsin yksisilmäinen näkemys lähi-idän tilanteesta ja judaistien valhesäälipropaganda on saanut sinut nyttenkin hämääntymään siten, että kuvittelet jonkun hyökkäävän Israeliin ja uhkaavan Israelin olemassaoloa. Totuus on kuitenkin vallan toinen. Israel on hyökkäävä osapuoli ja täysin yliampuvaa hyökäystään se perustelee sillä, että 2(kaksi) Israelilaissotilasta on siepattu!?! Sen takia Israel MURHASI jopa yhden SUOMALAISEN rauhanturvaajankin ja sinä se vaan meinaat marssia Israelin puolesta vai? Kerro mitä lahkoa edustat? Mikä on se uskonto, joka hyväksyy Israelin kamalan apartheidpolitiikan? SANO !!
vaan se on sodassa. Onko tätä niin vaikea käsittää??
Eihän provoilijat sitä suostu käsittämään.
Kaikki ovat varmasti huomanneet jo sen, että Israel on sodassa mutta kaikki eivät halua tunnustaa edes sitä, minkä Israelkin jo tunnustaa. Nimittäin sitä, että se on Israel joka hyökkää. Ylitseampuvaa hyökkäystään se perustelee sillä, että joku tai jotkut ovat siepanneet pari Israelilaissotilasta!?! Hyökäyksen seurauksena on jo sadat syyttömät saaneet surmansa, joitten joukossa makaa myös yksi suomalainenkin rauhanturvaaja, että tervemenoa vaan hyväksyntämarsille Israelin puolesta senkin maanpetturi-Juudakset! Jos Israelille olisi käynyt näin ja te menisitte marssimaan siellä israelilaisotilaan murhanneen maan puolesta, niin veikkaan että teidät olisi ammuttu kaikki, senkin isänmaanpetturit ja luopio-nihilistit! Hävetkää!!!!
Israelin tekoja on verrattu natsi-Saksan vastaaviin ja on todettu, että uhreista on tullut teurastajia itsestään! Etelä-afrikan valkoiset ovat oppipoikia, mitä apartheidpolitiikkaan tulee. Israel on tämän vuosisadan natsi-Saksa, joka on täynnä fanaattisia ja epäinhimillisiä siionatseja!
mutta sanonpa vain etten ole maanpetturi, kävin kyllä sen "koulun" 11kk, enkä ole nihilisti, vaan kristitty
Israel ei harrasta apartheidpolitiikkaa.
Sodassa hyökätään ja puolustetaan. Kummaltakin taholta. Ja tiedoksi että kyllä Israelia kritisoidaan - ainoa järjellinen kritiikki mitä olen kuullut onkin tullut kristillisten suusta. Muuaalla on yleensä vauhkoontunutta solvausta, ideologista juutalaisvihaa - lähes verrannollista - arvaa mihin!!
Lähi-idässä ratkaisee voimannäyttö ja käyttö, ei suunsoitto. Siksi siellä joskus roiskuu kun rapataan, tällä kertaa Isreal on tosin mennyt joissain asioissa turhankin pitkälle. En suinkaan ole mikään siionatsi, mutta puolustan Israelin olemassaolon oikeutta.
Miksi yrität viedä keskustelua koko ajan johonkin israelin olemassaolon oikeuteen? Eihän tässä nyt siitä ole kysymys!
Israel on se hyökkäävä osapuoli, joka perustelee täysin ylimitoitettua hyökäystään sillä valheellisella, petollisella ja viekkaalla tekosyyllä, että kaksi sen sotilasta on siepattu!?! Ja nykö pitäisi kristityn tässä kohtaa lähteä hyväksymismarsille, kun kuolleitten joukossa makaa myös yksi suomalainenkin YK:n rauhanturvatehtävissä ollut mies, jonka israelin armeija murhasi täysin tahallisesti! Mieti nyt jo itsekkin vähän, äläkä anna sen kieron judaistien rekrytoiman maallikkopastorin harhauttaa sinua tälle marsille, joka on kertakaikkinen loukkaus Jarno Tapani Mäkisen vanhempia kohtaan.
tunne yhtään maallikkopastoria enkä edes yhtään juutalaista (henkilökohtaisesti)
kahden israelilaissotilaan kaappaus ei ole valheellinen eikä petollinen sillä niin on todella tapahtunut. Olen kyllä itsekin sitämieltä että ne olisi pitänyt käydä vapauttamassa hieman pienemmällä metelillä, paremmin suunnatulla operaatiolla. Eikä sitä yhden suomalaisen kaatumista kannata jauhaa loputtomiin, se oli tragedia mutta ei syy suomelle lopettaa kaikki ulkomaiset tehtävät hyvän asian puolesta. Vai onko mennyt pupu pöksyyn?
Paras kaveri siihen aikaan, kun se maa oli apartheidin vallassa. Etelä-Afrikka teki parannuksen, miksei Israel voi tehdä samaa. Kieltääkö Toora sen?
Miksi kyselijät itse hyväksyvät jo vuosia jatkuneen israelilaisten siviilien murhaamisen ja Hamasin, Hizbollahin ja Iran in yms suunnitelMAT ITSENÄISEN JUUTALAISVALTION tuhoaMISEKSI!Sen sijaan kride hyväksyy kristittyjä vainoavat islamistimaatkin?
Reilusti voitolla suhteessa 10:1, jos kyse on siviilien murhaamisesta. Eikö vain? Tunnusta pois kiihkofuntamentalistipaholainen!