auto ruotsista

eikös ole näin, että asuessaan ulkomailla suomen kansalaisen tulee omistaa hetken aikaa auto ennen kuin saa sen tuotua verovapaasti suomeen. isäni asuu ruotsissa, mutta on suomen kansalainen ja hänellä on myös osoite suomessa. voisiko hän tuoda vanhan autonsa suomeen (niinsanotusti itselleen, rekisteröidä tänne) niin että minä voisin sillä täällä huoletta ajella?
43413
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ensinnäkin kansalaisuudella ei ole tässä asiassa mitään merkitystä. Samoin monessako maassa on osoite ei ole merkitystä. Asuminen katsotaan siitä missä on kirjoilla vakituisena.

Jos aikoo tuoda verovapaan muuttoauton pitää olla asunut ulkomailla yli vuoden. Auto pitää olla omistuksessa min 6kk. Auto saa tämän ajan olla missä maassa tahansa kunhan kirjat ovat maassa josta muutetaan ja auto käytössä.

Jotta auton saa muuttoautona on kirjat muutettava Suomeen ja ilmoitettava muutto. Tällöin saa auton suomen kilpiin ja tuon max 14t euron veroalennuksen. Suomessa autoa ei sitten voi myydä tai luovuttaa muiden kuin perheenjäsenten käyttöön kahden vuoden aikana. Tämä aika pitää auto olla kilvissä (ei seisonta). Sinä et saa ajaa autoa mikäli et sitten ole naimaton ja asu samassa taloudessa isäsi kanssa.

Äänestä

tekimistä verovapauden ja autontuonnin kanssa. Varsinainen asuinmaa ratkaisee. Eli on asuttava ulkomailla 365 päivää (ei tarvi olla töissä mutta ei saa olla päätoiminen opiskelija) ja auto on omistettava min 6 kk ennen Suomeen muuttoa (eikä päivääkään alle). Ja kun muuttoauton on tuonut, sillä saa ajaa vain samaan talouteen kuuluvat perheenjäsenet. Eli tässä tapauksessa jos et asu samassa osoitteessa kuin isäsi, et saa ajaa ko. autolla. Ainahan voit kuitenkin huijata osoitteilla jos kiinni jäät ratsiassa. Ja isäsi ei voi tuoda muuttoautoa, jos hän ei muuta Suomeen.

Äänestä

Itse asuin kerran ruotsiaa 5 v ja toin auton huoletta...Mutta pitäää olla vähintän asuu 1v ruotsiaa ja kirjoilla siellä ni sit saa tuoda...mutta ei muuten,,,ennen kun minä toin suomen auton !!!!!! ni ei sanut luovuttaa kellen 2vuoten ei edes perhen jäsenelle van itse sai ajaa ja sen jälkein myin sen,,,ku sai myydä 2 vuotta ummes aika!!

Äänestä

Moi,
onko tilanne nykyään sellainen, ettei auton ostoon liityviä rahoja tarvitse enää tienata ulkomailla, esim. Ruotsissa? Joskus aikoinaan se oli tosi tarkkaa ja piti vielä selvittää, miten on tullut toimeen palkallaan?

Ajatuksena minulla on vuorotteluvapaan viettäminen (359 pv kesäloma 30 pv) Tukholmassa perheeni kanssa (vaimo menee sinne töihin).

Saako molemmat perheenjäsenet tuoda verovapaan muuttoauton, siis minä ja vaimoni vuoden Tukholmassa asumisen ja puoli vuotta siellä auton omistamisen jälkeen?

T: Ensikesänä Tukholmaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


poika- kirjoitti:

eikös ole näin, että asuessaan ulkomailla suomen kansalaisen tulee omistaa hetken aikaa auto ennen kuin saa sen tuotua verovapaasti suomeen. isäni asuu ruotsissa, mutta on suomen kansalainen ja hänellä on myös osoite suomessa. voisiko hän tuoda vanhan autonsa suomeen (niinsanotusti itselleen, rekisteröidä tänne) niin että minä voisin sillä täällä huoletta ajella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu