Airo, todellinen sodan

Airo oli kaikkien tunareitten esikuva kesällä 1944! Juuri hän oli suurin tulppa tiedustelutietojen pimittämisessä ja vaikka vinkkejä tuli kymmenittäin kuukausien kuluessa niin tämä esti materiaalin hyödyntämisen katkaisemalla tiedonkulun eteenpäin.

Airo ja IV:AK:n Laatikainen olisi pitänyt laittaa seinää vasten tuosta järkyttävästä leväperäisyydestä, jonka suomalaiset maksoivat tuhansina kaatuneina ja kymmeninä tuhansina haavoittuneina!

Lue kirja Päämajan hukatut kuukaudet, Tilannekuvan hahmottuminen Kannaksella 1944, Kustannus Oy Suomen Mies 2004. Juhola-Jyri Paulaharju-Strömberg ISBN 952-9872-30-5

Tämä kirja on erittäin kiinnostava sotahistotian kannalta. Tämä usein kysytty kysymys "Miksi yllätys pääsi tapahtumaan kuitenkin kesällä 1944" saa aika selkeän ja jopa pöyristyttävän vastauksen!

todellinen tunari kirjoitti:

Airo oli kaikkien tunareitten esikuva kesällä 1944! Juuri hän oli suurin tulppa tiedustelutietojen pimittämisessä ja vaikka vinkkejä tuli kymmenittäin kuukausien kuluessa niin tämä esti materiaalin hyödyntämisen katkaisemalla tiedonkulun eteenpäin.

Airo ja IV:AK:n Laatikainen olisi pitänyt laittaa seinää vasten tuosta järkyttävästä leväperäisyydestä, jonka suomalaiset maksoivat tuhansina kaatuneina ja kymmeninä tuhansina haavoittuneina!

Lue kirja Päämajan hukatut kuukaudet, Tilannekuvan hahmottuminen Kannaksella 1944, Kustannus Oy Suomen Mies 2004. Juhola-Jyri Paulaharju-Strömberg ISBN 952-9872-30-5

Tämä kirja on erittäin kiinnostava sotahistotian kannalta. Tämä usein kysytty kysymys "Miksi yllätys pääsi tapahtumaan kuitenkin kesällä 1944" saa aika selkeän ja jopa pöyristyttävän vastauksen!

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000017356548&view_mode=flat

http://www.suomi-seura.fi/index.php?request=21&language=FI&product=112

Päämajan Hukatut Kuukaudet- kirja
Jatkosodan suurimmaksi mysteeriksi on nimetty kysymys, miksi Päämaja ei kesällä 1944 tiennyt suurhyökkäyksen tuloa. Paikalla olleet asiantuntijat tuovat kirjassa arvokkaan puheenvuoron jatkosodan mysteeriin. Riittävä tieto oli olemassa, mutta korkeimmassa johdossa tieto valui hukkaan. Esikuntapäälliköt tiesivät, mutta komentajat eivät uskoneet. Ilmakuvat ja tykistön mittaustiedustelu paljastivat valmistelun, mutta operatiivinen tiedustelu nukkui ruususen unta. Saksalaisten tiedot johtivat harhaan. Teos kertoo koko onnettoman tiedon katoamisen.
Tekijät: Juhola, Paulaharju, Strömberg
Kustannus Oy Suomen Mies

http://www.ilmatorjuntaupseeriyhdistys.fi/2_2004/tekstit/hyokkays.htm


Aimo E. Juhola-Jyri Paulaharju-Georg-Eric Strömberg: päämajan hukatut kuukaudet, Tilannekuvan hahmottuminen Kannaksella 1944, 232 sivua, kuvitettu ISBN 952-9872-30-5, Kustannus Oy Suomen Mies


SUURHYÖKKÄYKSEN TULO TIEDETTIIN

Jatkosodan suurimmaksi mysteeriksi on nimetty kysymys, miksi Päämaja ei tiennyt suurhyökkäyksen tuloa. Juuri julkaistussa kirjassa paikalla olleet asiantuntijat tuovat arvokkaan puheenvuoron jatkosodan mysteeriin. Riittävä tieto oli olemassa, mutta korkeimmassa johdossa tieto valui hukkaan.


Vuoden 1944 keväällä kaikki tiesivät Länsiliittoutuneiden tulevasta maihinnoususta Ranskaan ja ajankohtakin oli selvä: kesäkuun alku. Tiedettiin myös, että Neuvostoliitto oli luvannut aloittaa samaan aikaan yleishyökkäyksen Saksaa vastaan. Suurvallallekin olisi käytännössä mahdotonta laukaista toinen suurhyökkäys samaan aikaan Suomea vastaan. Asemasodan rintamista Karjalan kannas oli ollut ehkä rauhallisin ja Suomen rintamajoukoista siellä olikin vain neljäsosa. Näistä ja eräistä muistakin syistä sekä Suomen että Saksan strategit olivat päätelleet suurhyökkäyksen Kannaksella kesäkuussa epätodennäköiseksi eivätkä antaneet vastakkaisten tiedustelutietojen sekoittaa näkemystään.

Mutta Stalin oli Stalin. Hän lienee päättänyt antaa Saksan ja Länsivaltojen hakata toisensa henkihieveriin lännessä ja odotellessa itse ratkaista Suomen kysymyksen. Se johti kesäkuun suurhyökkäykseen Karjalan kannaksella täysin valmistautumattomia suomalaisjoukkoja vastaan.

Tieto oli olemassa
Kirjassa marssitetaan esiin tiedustelutulosten kertyminen ja hukkaaminen kuukausi kuukaudelta. Kokonaisuudessaan havaittiin lähes kaikki saksalaisten listaamat Puna-armeijan suurhyökkäyksen ennusmerkit.

Avainasemassa olivat kenttätykistön johdossa olleet mittaustiedustelu ja lentokuvaus. Mittaustiedustelu ja kaukotähystys paljastivat jo maaliskuusta lähtien mutta erityisesti touko-kesäkuun vaihteessa massiivisen ryhmitysliikenteen, tarkistusammunnat ja etulinjan hyökkäysvalmistelut. Vahvistavia havaintoja saatiin lentotähystyksellä. Ilmavoimien radiotiedustelu tiesi ilmavoimien yksiköiden siirroista, joista osa tosin tapahtui varsin myöhään. Sotavankitiedot olivat ristiriitaisia kuten aina, mutta mukana oli myös tarkkoja tietoja uusien yhtymien keskittämisestä. Tukholmasta saaduista sotilasasiamiestiedoista saattoi yksiselitteisesti päätellä suurhyökkäyksen alkavan.

Kiistattomimpia olivat lentokuvauksen tulokset, joita saatiin käyttöön toukokuun 29. päivästä alkaen. Varsinkin 2.6. ja 8.6. löydettiin ilmiselvät merkit Vaskisavotan alueelle keskitetystä tykistöryhmityksestä, jolla ei voinut olla muuta tarkoitusta kuin ennen kokemattoman massiivinen tulivalmistelu. Tieto siitä saavutti Päämajan tiedustelun vasta läpimurron jälkeen 12.6, silloinkin erikseen pyydettynä.

Mihin tieto katosi
Monet Kannaksen alemmat komentajat näyttävät olleen varmoja suurhyökkäyksen tulosta. Hämmästyttävää on sekin, että myrskyn silmään joutuvan 10.Divisioonan ja IV Armeijakunnan esikuntapäälliköt näyttävät tienneen asian oikean laidan. Kuitenkin komentajat vaiensivat heidät. Päämajassa monet näyttävät ennustaneen oikein, mutta heidätkin vaiennettiin. Mannerheim pidettiin epätietoisena ja pimennossa. Miksi? Siihen ei tässäkään vastausta saada.

Sen sijaan kirjassa kuvataan yksityiskohdin asemasodan synnyttämää flegmaattisuutta ja byrokratiaa vielä silloinkin, kun taivas oli revennyt. Kannaksen ja Päämajankin kenttätykistön johdolle näytti kertyvän paljon tietoa, mutta se ei kulkenut siitä edelleen operatiiviseen tiedusteluun. Eikö kenttätykistön tiedustelu ymmärtänyt tietojensa merkitystä, oliko tiedon kulun esteenä huono henkilökemia vai oliko henkilöstö turhautunut aiempien tietojen yliolkaisesta kohtelusta? Myös Ilmavoimien Kuvakeskus väistämättä havaitsi massiivisen ryhmityksen. Mihin sen tiedot juuttuivat?

Asiantuntijat paljastavat
Kirjassa Päämajan hukatut kuukaudet kolme ensi luokan asiantuntijaa valottaa kysymyksiä ehkä suorapuheisemmin ja laaja-alaisemmin kuin missään aiemmassa kirjassa on tehty. Ye-eversti Georg-Eric Strömberg palveli Päämajan tiedustelussa luutnanttina ja kapteenina ja kuvaa yleistilanteen ja Päämajan näkemyksen kehittymistä. Hänen henkilökuvansa ovat suorastaan herkullisen analyyttisiä ylipäällikköä myöten.

Lentokapteeni Aimo E. Juhola toimi keväällä 1944 tiedustelulentäjänä ja osallistui useisiin kuvauslentoihin eri konetyypeillä. Hän on saanut tutkimuskäyttöön lukuisia ”kadonneita” ilmakuvia ja kuvaustiedustelun dokumentteja. Ye-eversti Jyri Paulaharju on toiminut pitkään Puolustusvoimien kuvakeskuksen johtajana ja tiedustelukuvauksenkin kehittäjänä. Hän on tutkinut erityisesti tykistön tiedustelua ja valottaa kirjassa tykistön tiedustelutulosten kertymistä.

Kirja ei ole pelkkä muistelmateos vaan perustuu vankkoihin dokumentteihin. Kirjoittajat eivät julista olleensa itse oikeassa, mutta tuovat kaunistelematta esiin monen muun muistelijan todelliset toimet ja kannanotot sekä itse tilanteessa että sen jälkeen. ”…minkä takia eräät avainhenkilöt saisivat jättää jälkimaailmalle sekä sotahistoriaan pelkästään itseään kaunistelevia ja harhaanjohtavia tietoja?”

Ja tässä kolmas mielenkiintoine kirjavinkki kaikille ruotsalaisuuden puolustajille:

Mikä teki ruotsalaisista sotaisia?

Selitys on sotaisessa germaanisuudessa, joihin nuo suomeruotsalaisetkin kuuluvat!
Axel Olof Freudenthalin teesit on aika kesyjä tähän Eklundiin verrattuna!


Tästä mainiosta kirjasta, Kielitaistelu Suomessa 1917-1939 Pekka Kalevi Hämäläinen, WSOY 1968, löytyy selitys moneen suomenruotsalaisten omaksumaan asenteeseen suomenkielisiä kohtaan. Hehän, siis suomenruotsalaiset, pitivät ja taitavat pitää edelleenkin itseään germaaneina! Ei ihme jos tuollaiset kirjoitukset saivat aikaan kovan vastustuksen ja suomalaisuusaallon.

Kielitaistelu Suomessa 1917-1939 Pekka Kalevi Hämäläinen, WSOY 1968

Sivu 25:

Suomenruotsalainen ylioppilasjohtaja Arthur Eklund, joka oli ranskalaisen rotuintoilijan Cobineaun sekä Richard Wagnerin vävyn, englantilaisen Houston Steward Chamberlainin ihailija ja opetuslapsi, kirjoitti Helsingin yliopiston ruotsinkielisten ylioppilaiden kustantamassa julkaisussa Svenskt i Finland: Ställning och strävanden, Helsingfors 1914, seuraavasti:

"Cobineaun ja Chamberlainin ylväät, hehkuvat näyt kohoavat silmiemme eteen; me kuulumme tuon sankarirunoelman päähenkilöihin"

Kuka on oli henkilö - Joseph Arthur de Gobineau(1816-1882). Rankkalainen kreivi joka vaali arjalaista verta. Pidetään prasismin isänä. Ota selvää mitä hän oli mieltä suomalaisista...

http://fi.wikipedia.org/wiki/Arthur_de_Gobineau


"Ruotsalaisen kulttuurin suuri ja perustava merkitys, se voima, millä se on muovannut ja kyllästänyt...yhteiskunnan, se suoraselkäinen ja joustava luonne, joka on tehnyt siitä sivistyksellisesti ja poliittisesti maan selkärangan----on kaikki germaanisten rotuominaisuuksien ilmentymää.

Eklundin mielestä ruotsinkielisten piti hyväksyä tämä aksiooma kulttuurinsa syvimmäksi perustaksi ja itsepuolustuksensa vahvimmaksi tueksi.

Eklundin mielestä suomenruotsalaiset pitivät itseään germaaneina ja vieraina kaikelle tyypillisesti suomalaiselle. "Ritarillisuus, yritteliäisyys, ylväs vapaudentunne, nokkeluus ja keveämpi luonteenlaatu" olivat germaanisia avuja, kun taas suomalaisille oli ominaista "taipumus mietiskelyyn, raskasliikkeisyys, hitaampi ja synkempi luonteenlaatu ja kiihkeä tunnevoima tyynen, tasaisen pinnan alla, synnyttäen milloin ihannoivaa innostusta, milloin katkeraa kaunaa"

Sivu 26:

Perusero, joka Eklundin mukaan selitti muut vastakkaiset piirteet, oli germaanien sotaisuus. Se puuttui suomalaisilta ja sitä hän piti toivottavana ja välttämättömänä suuruutta tavoiteltaessa.

Oleellinen ero on tämä: germaanit ovat alusta asti olleet sotilaskansaa niine vaistoineen ja hyveineen, joita sellaisella kansalla on. Suomalaiset eivät sen sijaan ole olleet sotureita omasta takaa, vaan vain ruotsalaisten johdolla. Heillä ei ole koskaan ollut sankariaikaa, heillä ei ole kirjallisia muistomerkkejä sankariteoista. Germaanisessa ja arjalaisessa kansanrunoudessa kuuluu miekankalske, se kuvailee taisteluita... Kuinka erilainen onkaan Kalevala!... Tässä suhteessa siinä paljastuu heikkous:siinä ei ole mitään iloista taistelumieltä, jota ilman kansakunnat eivät voi raivata tietään historian näyttämölle...
Se mikä erottaa kansakuntia toisistaan ja tekee toisesta etevämmän, on juuri tämä tahdon teräs, jonka ensimmäinen ilmaus on mieltymys taisteluun ja sotaisiin tekoihin.

Eklund torjui suomalaisten kaikki mahdollisuudet germaanisiin >>hyveisiin>> lukemalla suomalaisten suomalaisten taistelukykyä todistavat esimerkit ruotsalaisen johtamistaidon tiliin tai ruotsalaisilta vuosisataisen yhteiselämän aikana saatuun verenlisään.

-Ruotsalaisen kansanpuolueen vanha johtaja Axel Lille arveli, että oletettujen rotueroavuuksien korostaminen auttaisi suomenruotsalaisia ajamaan läpi ajatuksen heidän asemastaan erillisenä kansallisuutena, eikä pelkkänä kielellisenä ryhmänä.
Axel Lille: Språkstriden i Finland s. 13

-Huvudstadsbladet 25.2.1919 eräs ruotsinkielinen professori vakuutti, että suomenkielisten ja ruotsinkielisten erilainen tapa ajatella ja tuntea johtuivat rodullisista ominaisuuksista.

-1919 Finsk Tidskrift esitteli suomenruotsalaisen lääkärin kirjan, jossa laajasti kuvailtiin suomen- ja ruotsinkielisten >>rodullisia tuntomerkkejä>>. Kirjan tekijän mielestä ruotsalaiset olivat >>sankarien kansa>>, ja miehekkyys oli heidän huomattavin luonteenpiirteensä. Sen sijaan toisilla Euroopan >>roduilla>>, myös finno-ugrilaisella rodulla, oli feminiinisiä piirteitä, niin että sitä sen vuoksi voitiin sanoa naismaiseksi. Ruotsinkieliset olivat realistisempia, täsmällisempiä, vakiintuneempia, tasapainoisempia ja kykenevämpiä rakentamaan yhteiskuntaa; he antoivat myös enemmän arvoa aineellisille arvoille ja rakastivat enemmän vapautta kuin suomenkielinen väestö, joka oli taipuvainen kollektivismiin, altis vaikutuksille ja taiteellisesti lahjakkaampi. (!)