Mietin asioita, mistä maailma on tullut, Jumala luonut ? Mistä Jumala on tullut ? Niin pitkään mietin, että ajatukseni kulkevat ympyrää? Mitä järkeä on elämässä ? Mitä kuoleman jälkeen ? Taivas ja ikuinen elämä ? Mitä on ikuinen elämä ? Mitä teeemme ikuisuuden ? Entä jos mitään ei olekaan, tämä on ihan turhaa tämä kaikki elämä. Ihan sama miten elää. Eivätkö muut ajattele näitä asioita vai olenko hullu ? Miten ihmiset pystyvät rauhassa elämään ?
todellisuus, mitä se on ?
112
7218
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kaikki varmasti miettivät noita asioita joskus. Monet kaiketi sivuuttavat nuo kysymykset nopeasti, toisia ne vaivaavat pidempään. Jotkut, ammattifilosofit, tekevät sitä jopa palkkatyönään.
Tosin nykyinen akateeminen filosofia on tainnut suurelta osin alistua siihen, että "lopullista vastausta" ns. perimmäisiin kysymyksiin ei ole olemassa, tai että nämä kysymykset ja mahdolliset niihin esitetyt vastaukset ovat vain eräänlaisen kielipelin lauseita (Wittgensteinin hengessä), jotka ovat mielekkäitä kyseisen kielipelin sisällä, mutta eivät muuten - tai jos ovatkin, niin tähän ei rationaalisesti ja loogisesti argumentoiden voi ottaa kantaa.
Oma neuvoni on, että jatka ajattelemista ja lue paljon, muutakin kuin nettikeskusteluja. Esim. kirjastosta löytää paljon mielenkiintoisia teoksia filosofiasta, uskonnosta ja niiden välimaastosta. Eikä Raamattuakaan kannata unohtaa!
Lopuksi disclaimer:
En takaa, että antamani neuvo on järkevä. Toiset kehottavat uskomaan liikoja miettimättä. Raamattuhan varoittaa "järjen päätelmistä" ja puhuu sen sijaan "ristin hullutuksesta"...
En taida lukea enempää, ei pää kestä tuollaisia ajatella, ennemminkin ahdistaa..mutta kun ajatukset vain tulevat.
Miksi se ahdistaa, että elämä ja maailma ovat selittämättömiä mysteereitä? Millainen voisi olla selitys, joka poistaisi ahdistuksen?
Douglas Adamsin Linnuradan käsikirja liftareille kuvaa ongelmaa humoristisesti mutta oivaltavasti. Tiedetään, että jossain on kone, joka osaa vastata "perimmäiseen kysymykseen". Kun kone viimein löytyy jostain maailmakaikkeuden rajamailta, se rouskuttaa jonkin aikaa ja tulostaa vastaukseksi luvun 42. Kukaan ei vain osaa sanoa, kuinka vastausta tulisi tulkita, sillä "perimmäisen kysymyksen" täsmällistä muotoilua ei tiedetä eikä konekaan sitä kerro.
En tiedä miksi ahdistaa, mutta jotenkin lohduttaa usko eli kristinusko. Uskon, että kaikki selviää aikanaan ja toivon ja uskon pääseväni taivaaseen, jossa on hyvä olla. Ahdistaa, että miksi täytyisi jaksaa elää, kun kuitenkin kuolemme, mitä hyötyä, kun kaikki unohtuu ?
En voi antaa sinulle lopullisia vastauksia, sillä jokainen joutuu itse etsimään ja tekemään päätöksensä. Tämä on kuitenkin se, minkä itse olen löytänyt:
Usko Kristukseen on Elämää, kaikki muu on vain olemista.
Tuo olemassaolon tuska ahdistaa, sillä se luo merkityksettömyyden tunteen. Itse oivalsin, että Jumala ON, ja vain Hänessä minä OLEN. Muuten olen vain "kedon kukka joka lakastuu ja huomenna heitetään uuniin". Hänessä olen juurtuneena iankaikkiseen olemassaoloon, kaiken alkusyyhyn ja todellisuuteen.
Etsi niin löydät.
Kiitos lohdutuksesta, toisaalta olen jo tieni valinnut ja uskon Jumalaan, mutta epäusko valtaa mieleni...
Jos haluat jutella, niin kirjoita sähköpostiini:
[email protected]
Hyvä, olet löytänyt Jumalan. Ei etsiminen siihen lopu, sinulla on vielä paljon löydettävää; yhtä paljon kuin Jumalalla on sinulle annettavaa.