Lähetin Suomen yhdelle ainoista todellisista vaikutuksenhaluisista politiikoista, Suomen ulkoministerille Erkki Tuomiojalle sähköpostiviestin, missä toin kantani yksiselitteisesti esille!!
Toivoin, että Suomi Euroopan Unionin puheenjohtajana tuomitsisi Yhdysvallat, kuten Kofi Annan lausunnossaan rivien välistä tuomitsi sen johdosta, että USA jarrutti Israelin ja Lebanonin konfliktin tulitaukoa tarkoituksella lähes 3 viikkoa!!!
Pyysin myös, että Erkki Tuomioja puhuisi Tarja Halosen ja Matti Vanhasen kanssa siitä, että Suomi tuomitsisi ainoa ns. "Länsimaana" Israelin teot!! Ranskahan kyllä tuomitsi, mutta ei suoraan!!
Toivoin myös, että Erkki Tuomioja tulisi vielä vaikuttamaan YK:n Turvallisuusneuvostoon, että Israel joutuisi vetämään välittömästi joukkonsa Etelä-Lebanonista!!
Toki tiedän, ettei Tuomioja voi vaikuttaa Turvallisuusneuvoston päätökseen, mutta oli kuitenkin aiheellista myös esittää tuo pyyntö, koska epäilen, että E. Tuomioja on samoilla linjoilla kanssani!!
En usko, että viestini muuttaa tätä vääryyttä, mutta ehkä se tuo totuuden esille, minkä takana näköjään USA edelleenkin käy terrorisotaa ja sen takia oikeuttaa Israelin käynnistämän murhenäytelmän ja nyt palkitsee Israelin muun maailman pysyessä hiljaa pelosta!!
Mitä luulette... Tuomitseeko Suomi Israelin??

Vastaukset 14
Vanhimmat
hyvät naurut :D
vessapaperille ja pyyhkii sillä sitten PERSEENSÄ!
ekillä on tärkeämpääkin tekemistä kuin tulostella vessapaperiin. eiköhän se siis vain klikkaa deleteä alle sekunnin sisällä otsikon ja lähettäjän lukemisen jälkeen.
jota suuresti ihailemasi tyypit panevat lapsiensa tekemään. laitetaan se samantein myös brysseliin, koska onhan kaikilla edustajilla oikeus tietää mistä oikein on kyse.
oikeastaan tämän voisi laittaa myös uutistoimitoille ja lehdille ympäri maailmaa. tehköön sen joku muu, sillä nyt riitti tältä illalta ja painun iltakaljalle.
opetuselokuva islamilaisen mallin mukaan:
http://www.betar.co.uk/downloads/seeds.wmv
Mistä tuo ihmissyönti juttu oikein kumpuaa...? Se on valhetta tahi vähintään marginaalijuttu jola leimaatte jotain rotua... Ja mistä tuo linkki kertoo?
Suomi ei tuomitse Israelia, koska suurin osa teistä kommunisteista ei välitä/ymmärrä paskaakaan Lähi-idän politiikasta
hallituksessa istuu Työväenpuolue. Polsuja......
Olen Tuomiojasta kanssasi samaa mieltä. Asiansa tunteva, ja erinomainen kielimies maailmalla.
Ja muutenkin.
Ei en usko että Suomi menee tuomitsee Israelia. Tämä helvetin Muumimamma, sillä ei riitä uskallusta mennä ajamaan asiaa eteenpäin. Muumimamman sana painaa liikaa-
Aina kannattaa silti yrittää, sillä ilman yritystä ei tule koskaan tuloksiakaan...
HOITOON? Et parane koskaan jos et edes yritä!
Relevantti 0
Hezbollah 0
Lebanon 2
Ei kovin paha!
Eikähän se oo kuule paree, että sää et millään muotoa yritä puuttua
maalimanpolitiikkaan, siihen nimitäin vaaritaan hiukkaasen järkiäki.
Paree on kuule, että painut nytte kasvattelemaan ja orottelemaan järkes kehittymistä,
ainakin tommonen viis-toista vuotta ja tuut sitte takaasin,
jos oot jotainnii alakanu ymmärtään, mik'ei kylläkään tunnu torennäkööseltä.
Sinun ei ainakaan kannata olla päättämässä kenellä on järkeä ja kenellä ei!!
Tuomioja on samalla linjoilla kanssasi.
Siksi herää kysymys, miksi tämä Tuomioja on saanut olla ja saa yhä edelleen olla ulkoministerinä?