Jouduin luopumaan kummastakin vanhemmastani alle 1 vuoden aikana.Viime kesäni isäni sairastui yhtäkkiä keuhkosyöpää,kun saimme tietää mikä häntä vaivaa ei ollut mitään tehtävissä.Etäispesäkkeitä oli jo aivoissa.2 kertaa oli lähtö lähellä, mutta enkelit auttoivat ja antoivat isän olla meidän kanssa vielä hetken aikaa.Sitten tuli elokuun alkupäivät ja isäni pääsi taivaankotiin.Ainoana tyttärenä minulle isän poismeno oli kova pala,olihan ollut aina isäntyttö.Isäni kertoi minulle,mitä hän haluaan ja minä tein niin kuin hän oli minulle sanonut.Sain tehdä hänelle viimeisen palveluksen.3kk isäni poismenon jälkeen havahduin ja aloin näkemään jo ympärilleni,suru oli jo vähän helppotunut.Ajattelin että seuraavana kesänä meillä on jo asiat hyvin ja pystymme nauttimaan kesästä.Mutta ei näin käynytkään!Äitini joutuin yhtäkkiä juhannuksena ohitusleikkaukseen ja menehtyi 2 viikon päästä leikkauksesta.Tiedän että minulla tulee olemaan kovat ajat,mutta siihen ei auta kuin aika.Itken silloin kun on tarvetta ja alan huolehtimaan vielä ennemmän itsestäni ja läheisistäni.Vanhempani olivat kumpikin alle 70v.
Suuri suru
2kertainen suru
101729
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ystävä rakas.Lämmin osanottoni sinulle..
Tiedän tunteesi, olen menettänyt rakkaista rakkaan isäni 3 viikkoa sitten ja alle 70 v oli hänkin.
Jonkin asteen pysähtyminen minullekin, koska samalla tavalla kuin sinä aloin minäkin miettimään ja vaalimaan erilailla omaa terveyttä ja mielessä omat lapset ja läheiset entistä enemmän.
Suru hälvenee ajan kanssa mutta tiedän että me molemmat vielä pitkään olemme surun murtamia.
Pitäisi tämän surun keskelläkin silti muistaa että meillä on lapset ja muut rakkaat lähellä, vieressä ja elossa,joita ei saisi unohtaa vaan jakaa entistä enemmän juuri nyt ajatuksia, tunteita, tekemisiä heidän kanssaan koska ovat olemassa ja todellisia.
Voimia sinulle tosi paljon,
Halauksin
kohtalotoverisi
Kiitos kauniista sanoistasi.Tiedän että me kumpikin selvitään, mutta aikaa menee.Opein jo isäni poismenon myötä sen, että kun saan puhua asiasta jonkun kanssa, se helppottaa ja itku saa tulla kun on sen aika.Asun pienellä maalaiskunnassa ja jos käy niin että joku kyselee,jos itku tulee se saa tulla(vaikka olisin kaupassa)En häpeä!Onneksi minulla on ihana mies,poika ja veljeni jotka auttavat jaksamaan ja lukuisat ystävät jotka huolehtivat ja potkivat "päähän" silloin tällöin.Sain itselleni myös vara-äidin, joka on tuntenut minut 5-v asti.Jotenkin ei vielä tajua,että äiti kuoli niin pian,sairasti vain 2 vkoa.Onneksi meillä oli kaunis syksy,talvi ja kesä ja sain vietää aikaa äitini seurassa,ne kauniit muistot antavat voimaa tähän päivään.Voimia sinulle myös!
todella pahoillani, miksi ihmisten pitää tuollaista kärsiä? sitä olen aina miettinyt, tuo oli yhtä kova kolaus mikä tulee minun omille vanhemmilleni, kun menettävät ainuan tyttärensä! mutta saan pikkusiskon ja pikkuveljen, se auttaa toivottavasti heidän tuskaansa!
Toivottovasti tilanteesi ei ole noin paha. Muista että aina on joku pelastava mahdollisuus. (en usko jumalaan enkä mihinkään mutta silti)
Ihan vitusti voimia sulle ja kaikkea sellaista toivon että elät vielä pitkän ajan...
kiitän! tilanne on paha, sen voin sanoa. en usko minäkään jumalaan, siihen usko on mennyt, eikä enään palaa! toivon että elän pidempää, mutta ilman hoitoja ennuste on 2kk, mietin että lopetanko yrittämisen ja luovutan, inhoan luovuttamista koko sydämmestä, mutta mitä muutakaan tehdä kun ei ole tulevaisuutta?
mutta kiitos sinulle silti!
Helppo mun on sanoa,älä missään nimessä tyttökulta luovuta!Joskus vaikeakin sairaus voi parantua.Jos on näin,että sulla ei ole sitä aikaa kauheasti jäljellä,nauti,ulkoile,keskustele ystäviesi kanssa ja elä jokainen päiväsi kuin se olisi viimeinen.Puhu asiasta ja itke silloin kun tarve on.Tsemppiä sinulle ja uskon että enkelit suojelevat sinua.Älä lannistu,ole sitkeä sissi!!!!Voimia sinulle.
hei,
onpa surullista luettavaa. itse asiassa tämä pelko menettää omat vanhemmat on aina läsnä. ei ole onneksi sairauksia mun vanhemmillani mutta tieto siitä, että joku päivä näin käy, ei ole kovinkaan helppoa hyväksyä.'
sun kannattaa puhua asiasta paljon ja jonkun sellaisen kanssa joka hyväksyy sut ja ymmärtää sua. Mitä enemmän puhut ,sen enemmän se helpottaa. et siis saa jäädä suremaan yksin etkä jättää sitä tuskaa sisällesi. pura se kiukku ja viha ja katkeruus. varmasti mietit, että miksi juuri mun vanhemmat. voin sanoa ,että siihen ei kukaan ihminen tiedä vastausta. Yritä kääntää ajatuksesi voimaksi. Mieti esim. kuinka paljon iloa vanhempasi antoivat sulle ja mieti mukavia muistoja ja usko siihen että näet vielä heidät joskus kun se aika on. niin mä ajattelen. pakkohan elämän on jatkua kun tänne on kerran synnyttykin. muuta en voi sanoa kuin jaksa . käy haudalla usein ja kohtaa surusi.
terv. mies.
Kiitos lohduttavista sanoistasi.Oli ihan kiva kuulla miehenkin näkökohta tähän isoon suruun.Olen ajatellut,että puhun surusta kun minulla on tarvetta.Enkä tee nyt sitä virhettä,että alan syömään suruuni suklaata.Lihoin isäsi poismenon jälkeen 15kg ja nyt sain juuri painoni vanhaan lukemaan.Kyllä se tästä pikkuhiljaa paremmaksi muuttuu.Kiitos vielä kerran.Olet varmaan ihana mies,uskon niin!!!!
hei,
voin vain sanoa, että olen 35v. mies enkä seurustele koska mulle on tärkeätä löytää se sielunkumppani . en ole siis tyypillinen mies joka juoksee joka naisen perässä.
mun empatiakyky on erittäin suuri ja johtuu varmaan siitä, että olin hyvin lähellä itsemurhaa vuosia sitten. siitä selvisin ja sen jälkeen laittanut asioita eri mittasuhteisiin väkisinkin.
vihaan alistamista, väheksymistä, aliarvioimista toisia kohtaan ja ylipäätään epäoikeudenmukaisuutta missä muodossa tahansa. voimia sulle. kuulustele musiikkia kun siltä tuntuu esim. jos siitä olisi apua joskus. muista että se suru helpottaa kuitenkin ajan myötä.pitää antaa itselleen vain aikaa riittävästi eikä teeskennellä kuten jotkut että asiat on ok. niitäkin tapauksia näkee.
menetin Rakkaan isäni 6 vuotta sitten, menehtyi kauan sairastettuaan hengitystie-sairautta..keuhkosyöpä ilmeni myös viimeisenä kesänä. 2004 syksynä kuoli äitini,lähti polvileikkaukseen ja sinne tielle jäi.. =( Ihan hirveetä, mulla niin kova ikävä heitä kumpaakin!! 2005 syksyllä(vuosi äitini hautajaisista) kuoli iso veljeni...oon niin maassa,mutta lasten takia on pakko jaksaa.
Nyt sitten ajattelin että jospa tämä syksy olisi hieman mukavampi..mutta ei.Serkullani syöpä levinnyt joka paikkaan..terho-kodissa saa olla loppuun asti.. =(
Voimia vain kaikille, jotka ovat menettäneet rakkaimpansa!