Israel nujersi taas Euroopan!

Mitä mahtavatkaan palstan antisemitistit nyt sanoa, kun Israelin edustaja löi koko Euroopan edustuskerman yhden ainoan miehen toimesta?

Jopa Suomen edustaja näytti hapanta naamaa lopputuloksen selvittyä.

Israelin Averbuch jätti niin Matti Monosen kuin muutkin eurooppalaiset himmeämmille mitaleille tai pistesijoille nujerrettuaan kaikki Euroopan edustajat seiväshypyn mestaruuskilpailuissa!

Israel jyrää! :))
5251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

kannattaa hehkuttaa! Ajatelkaa JOS NIITÄ OLISI OLLUT KAKSI!

Israel/Venäjä olisi ottanut kaksoisvoiton!!!!!!

Äänestä

Israel otti koko kisoissa yhden ainoan mitalin. Väkiluvultaan suunnilleen samankokoinen Suomikin otti kolme mitalia ja siihen päälle vielä Monosen neljännen sijan. Suomi siis jyräsi Israelin ihan yksinäänkin.

Yhteensä kisoissa jaettiin 141 mitalia (47 lajia) ja näistä mitaleista Israel otti yhden ja Turkki yhden. Eurooppa otti loput 139. Kahta lajia lukuunottamatta Eurooppa otti kolmoisvoiton joka lajissa. Yksi kulta karkasi Israelia edustaneelle venäläiselle ja yksi pronssi Turkkia edustaneelle etiopialaiselle.

Eurooppa siis pyöritti Israelia kuin lapasta näissä kisoissa!

Tuo avauksesi on muuten harvinaisen lapsellinen!

Äänestä
  • Ei kai Israel suhtaudu urheiluun niin kuolemanvakavasti kuin varsinkin me suomalaiset, joten hupimielessä minäkin tämän avaukseni tein.

    Israel jyrää oikeasti paljon vaativimmilla alueilla, kuten vaikka musiikin tai tieteen saavutuksillaan.

    Viime päivinä se tosin on aiheuttanut kadehtijoilleen harmaita hiuksia joillakin muillakin alueilla, mutta nyt en taida ihan tarkkaan muistaa, mistä Israeliin liityvästä asiasta maailman media on viikkokaudet kohissut!

    Muistaisiko joku muu lukija? :))

    Äänestä

  • Huvittunut-1 kirjoitti:

    Ei kai Israel suhtaudu urheiluun niin kuolemanvakavasti kuin varsinkin me suomalaiset, joten hupimielessä minäkin tämän avaukseni tein.

    Israel jyrää oikeasti paljon vaativimmilla alueilla, kuten vaikka musiikin tai tieteen saavutuksillaan.

    Viime päivinä se tosin on aiheuttanut kadehtijoilleen harmaita hiuksia joillakin muillakin alueilla, mutta nyt en taida ihan tarkkaan muistaa, mistä Israeliin liityvästä asiasta maailman media on viikkokaudet kohissut!

    Muistaisiko joku muu lukija? :))

    juutalaisia, jos suku on asunut sata vuotta usa.ssa ja sitä ennen tuhat vuotta venäjällä.
    Eihän sillä ole israelin kanssa muuta tekemistä kuin Daavid on käynyt paneskelemassa naapurin karjapiikaa Ludmilaa.

    Äänestä

MM-kisat.

"Israel jatkanut ilmaiskuja Libanoniin. Myös Hizbollah on ampunut Pohjois-israeliin kiihtyvällä tahdilla." Txt-tv.

Kahdeksalta aamulla pidetään erätauko ja sitten jatketaan entistä pirteämpinä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huvittunut-1 kirjoitti:

Mitä mahtavatkaan palstan antisemitistit nyt sanoa, kun Israelin edustaja löi koko Euroopan edustuskerman yhden ainoan miehen toimesta?

Jopa Suomen edustaja näytti hapanta naamaa lopputuloksen selvittyä.

Israelin Averbuch jätti niin Matti Monosen kuin muutkin eurooppalaiset himmeämmille mitaleille tai pistesijoille nujerrettuaan kaikki Euroopan edustajat seiväshypyn mestaruuskilpailuissa!

Israel jyrää! :))

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu