joskus tuntuu siltä että olen ainoa ikäisistäni joka on kokenut näin paljon surua..onko täällä ketään joka on itse tai tuntee jonkun 16 vuotiaan tai nuoremman joka on elämänsä aikana kokenut menetyksiä niin että muistaa ne yhteensä 14? ( sellaisia etten muista kun olin pieni on 4)
se tuntuu niin musertavalta kun kuulee ystäviltä että he eivät useimmat ole edes koskaan olleet hautajaisissa..nyt on eräs sukulainen sairaalassa sydän tarkkailussa, ja ajatuksenani pyörii vain taas taas tulee yhdet ja melkein oksennan jo nyt pahasta olosta..olenko ainoa?
se tuntuu niin musertavalta kun kuulee ystäviltä että he eivät useimmat ole edes koskaan olleet hautajaisissa..nyt on eräs sukulainen sairaalassa sydän tarkkailussa, ja ajatuksenani pyörii vain taas taas tulee yhdet ja melkein oksennan jo nyt pahasta olosta..olenko ainoa?
Vastaukset 4
Vanhimmat
itse olen ollut mukana sairaalassa ja seurannut mummoni taistelu, mutta sairaus voitti, olen ollut kaksissa hautajaisissa, ja kohta olen itse haudattavana, vasta 14 vuotias kun olen, mutta sairaus on välillä voittamaton! itse oksenna kohta, en halua ajatella sitä että olen kohta maan alla ötököitten syötävänä! pahalta tuntuu, minusta se että äitini,isäni joutuvat kokemaan liikaa! aivan liikaa!
Kuolema on ihan vitun hankala juttu mutta täytyy yrittää kai ajatella että se on luonnollista ja se tapahtuu. Vitun pelottavaa kun kuolee ei siihen kai voi mitenkään voi varautua. Itseltäni on kuollut isoäiti ja kummatkin isoisät. Mutta kai sairailla on sitten parempi olla kun ne kuolee.
Tai mistä sitä tietää.
oma mummoni, kärsi se satutti minua, toivoin että en ikinä itse siihen joutuisi! mutta jouduin, ja pahalta se lähteminen tuntuu, mutta sitten ei enään tarvitse kärsiä, tai kärsiä joutojaksojen sivu vaikutuksia!! niin olisi minulla helpompaa!
Menetin itse molemmat pappani alle 10 vuotiaana. Isäni kuoli kun olin 11 vuotias ja molemmat mummoni kuolivat kun olin 15 vuotias ja rippikoulussa. He kuolivat lähes samaan aikaan.
Nykyisin minulla ikää 33 ja menetin vielä äitinikin 1 1/2 vuotta sitten. Tavallaan voin sanoa, että olen menettänyt kaiken minulle rakkaan ja läheisen! Ja välillä voin sanoa, että tunnen olevani tässä maailmassa täysin 'yksin', varsinkin vailla perheen tuomaa tukea.
Ymmärrän pahan olosi ja surusi ja murheesi, ja että olet menettänyt uskon 'elämään' ja hyviin asioihin! Jatkuvat menetykset aiheuttavat paljon tuskaa elämässä!
Tulee jaksamaton olo ja minullekin tuli tunne, että en kertakaikkiaan jaksa enää seistä hauta-arkun äärellä! Kieltäydyinkin joitakin vuosia sitten 'etäisten' sukulaisten hautajaisista, koska jotenkin tuntui että niitä on ollut jo ihan riittämiin!
Uskoa elämään ei kuitenkaan kannata menettää! Pitää myös huomata ne iloiset asiat, kuten syntyvät/syntyneet lapset perheessä, suvussa, lähipiirissä. Vaikka 'kuolo korjaa satoa' niin uutta elämää syntyy joka hetki.
Me jokainen joudumme jossakin vaiheessa menettämään läheisiämme. Kuoleman kanssa olemme samalla viivalla myös itsekkin.
Nuorena ihmisenä lähelläsi ei varmaankaan kovin moni ole menettänyt ketään ja sinua ihmetyttää heidän 'asenteensa'. Et voi kuitenkaan odottaakkaan että he välttämättä ymmärtäisivät menetyksesi tuskan koska heillä ei kuolemasta välttämättä kokemuksia! Voit kuitenkin ilmaista pahan mielesi ja surusi heille, se on sallittua! Ymmärtää ken ymmärtää ja jollei joku ymmärrä niin jossain vaiheessa heilläkin se on edessä omalla kohdalla!
Vaikka kuolema on lopullinen, tuntematon ja pelottava asia, niin usko kuitenkin elämään ja näe sen kauneus ympärilläsi! Mene vaikka luontoon, jossa koko ajan syntyy ja kasvaa uutta.
Etsi elämääsi onnea ja iloa pienistä asioista, kuten harrastuksista tai esim. vaikka hyvästä kirjasta. Muutenkin voisit tutustua surua käsitteleviin teoksiin ja saada niistä lohtua.
Jos asiat tuntuvat liian synkiltä, niin älä häpeä mennä esim. psykologille puhumaan surustasi ja pahasta olostasi. Monesti ulkopuoliselle ihmiselle jutteleminen helpottaa ja auttaa näkemään asiat ja elämän paremmassa valossa. Siellä 'oppii' suhteuttamaan asioita.
Jaksamista ja iloa elämääsi, sitä sinulle todella toivon!! *haleja*