Lasten puolesta

vai isien? Paha sanoa. Vaikkakin tuossa on perää. Jonkin verran ainakin.

Niin mikä on lasten etu ? Sepä se on vaikea asia, varsinkin tilanteessa, jossa molemmat ovat yhtä soveliaita lasten huoltajia. Pakko myöntää, että naisissakin on niitä, jotka eivät kunnioita lasten etua. Käyttävät lapsia ehkä tiedostamattaankin koston välineinä. Mutta luulen, että kuitenkin aika harvassa sittenkin. Eiköhän nainen normaalisti halua, että isän ja lapsen suhteet ovat hyvät. Sitten on niitä tapauksia, joista tiedämme vain pinnan, todelliset syyt sille, että isä jää paitsioon voivat olla merkittäviäkin.
Perinteisestihän on ollut niin, että lähivanhempi on nainen. Kyllä miehet ovat siihen itse vaikuttaneet aika paljon. Kuten täältäkin näemme, on edelleenkin miehiä, jotka ajattelevat, että naisen ensisijainen tehtävä on koti ja lapset. Asenteet muuttuvat hitaasti, niin varmasti viranomaisillakin. Mutta olen kyllä tietoinen tapauksista, joissa lapset on annettu isän hoidettaviksi, silloinkin kun molemmilla oli siihen hyvät edellytykset. Ja sitten niistäkin tapauksista, joissa viranomaiset ovat ottaneet ne lapset pois myöhemmiin, ihan tavallisten käytännön asioiden vuoksi. Asiat eivät ole toimineet, lapsista ei olekaan huolehdittu kunnolla, on tullut kaikenlaista ongelmaa ja lastenhoito on perustunutkin siihen, että naapurissa asuu mummo ja pappa. Eihän se niinkään voi olla, varsinkin jos toinen vanhempi huolehtisi paremmin. Käytäntö lasten kanssa on monesti työläämpää kuin kuvitellaan, varsinkin yksin. Se voi olla yllätys, kun tilanne tulee todeksi.

Murrosvaihe on murrosvaihe, se vie aikansa. Aivan varmasti miehet saavat lastensa lähihuoltajuuden tulevaisuudessa yhä helpommin. Väitän, että vasta nyt on se sukupolvi isinä ja äiteinä, joka on tasavertaisempi näiden asioiden suhteen omassa ajatusmaailmassaankin. Olen keski-ikäinen ja aivan varma, että mm minun mieheni ei olisi edes ajatellut ottavansa lapsia itselleen, jos aikanaan olisi ero tullut. Hän olisi mielellään jättänyt sen vastuun minulle, mutta olisi kyllä osallistunut aktiivisesti lastensa elämään muutoin. Ja näin se on monella miehellä. Ehkä nämä asenteet johtuvat siitä, että käytännön elämässä vastuu lapsista on usein naisella. Toki isät ovat tunteneet vastuunsa, mutta eri tavoin.
Hyvä, että näistä asioista puhutaan ja hyvä, että isät vaativat oikeuksiaan, jotka heille kuuluvat. Nämä huoltajuusriidat ovat ikäviä ja koskettavat lapsia erityisesti. Ne tekevät kipeää kaikille. Joskus tuntuu, että olisiko sittenkin parasta pyrkiä elämään yhdessä niin kauan kuin lapset ovat pieniä, jos se vain on mahdollista. Rankkaa se on yksinhuoltajan elämäkin sekä sen, joka tulee erotetuksi lapsistaan. Lasten elämästä puhumattakaan.