Minua on aina ihmetyttänyt uskontoihin liittyvä USKOMISEN ihanne. Pitää siis uskoa johonkin, josta ei ole mitään todistetta ja jossa ei ole mitään logiikkaa. Miten tämä usko sitten mitataan? Veikkaan, että moni Jeesukseen uskova kuitenkin hautoo mielessään huolta, että mahtaakohan kuoleman jälkeen kuitenkaan olla mitään elämää. Uskooko ihminen silloin vai onko hän vaan uskovinaan? Entä onko uskomisessa jotain ihannetta - mielestäni se on lähinnä oman järkensä hylkäämistä. Entä onko uskonsa epäröijä sydämestään kylmä logiikan ihannoija?
Kyllä totuus on se, että uskossa oleva ihminen on joko tyhmä tai sitten hän on murhannut terveen järkensä tunteidensa perusteella.
Kyllä totuus on se, että uskossa oleva ihminen on joko tyhmä tai sitten hän on murhannut terveen järkensä tunteidensa perusteella.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Kais tiedät: jatkuva kokouksissa hyppääminen ja samanmielisten tapaaminen "vahvistaa uskoa". Siinä sitä vakuutellaan toinen toistaan että kyllä me olemme oikeassa porukassa ja kirkko on tosi.
Ole sitten onnellinen uskomatta mihinkään.
Minä se vaan uskon edelleen; uskoin mm. aikoinaan että avioliitto onnistuu, ja on se onnistunutkin. On sitä ollut pienempiäkin uskon kohteita tässä matkan varrella.
Kaiken kaikkiaan varsin kiehtova kokemus, tämä uskominen. En yhtään ihmettele että tätä ei voinut ymmärtää ennen tänne tulemista. Uskon jopa että tästä on hyötyä tämän elämänkin jälkeen, ja varsinkin tiukoissa paikoissa.
Oppisit nyt uskomaan ainakin itseesi.
Tarkoitatkohan nyt Jumalaan uskomista vai uskomistä yleensä mihinkään.
Jos ei usko mihinkään, niin ei ole odotuksiakaan. Ajattele jos et usko lapseesi tai itseesi?
Mitä sitä suotta sitten mitään yrittää kun ei usko mihinkään.
Parantava nappi otsaan ja se siitä.
Ei minusta usko Jumalaankaan mitään järjen hylkäämistä ole. Kyllä minä ainakin ihan todistettavasti olen kokenut elämässäni Jumalan olemassaolon monta kertaa!
Mutta voithan uskoa sattumaan, minä en. Niin monesti asiat ovat menneet niinkuin pitääkin: JÄlkeenpäin hoksannut että miksi joku on mennyt mönkään ja monasti huomannut että rukouksiini on vastattu!
Voisit itse kokeilla rukouksen voimaan, miten se voisi vapauttaa sinut viinanpaskasta! Ei se heti varmasti tapahdu, mutta jos jaksat uskoa ;-) ja rukoilla.
On sinun rukous ihan yhtä vahva kuin kenen muun tahansa, samalla viivalla kaikki rämmitään!
Voi valita olla uskomatta, mutta katkeroittaako se?
Minusta tuntuu että sinäkin tahtoist uskoa Jumalan voimaan mutta et usko itseesi.
Esim. minä ja puolisoni. Ei siihen mitään satuolentojen rukoilemista tarvita.
Totta, mutta viestini olikin exmorolle!
(Ja muutenhan kaikki jotka eivät usko Jumalaan olisivat juoppoja?)
Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että ihminen halua uskoa korkeampaan voimaan. Sen sijaan minua kummastuttaa se, että ihminen on laatinut tuhansia teorioita ja kirjoituksia tuosta korkeammasta voimasta - ilman mitään näyttöä. Sitten taas tuhannet ihmiset vannovat noiden teorioiden nimeen ja ovat vaikka valmiit tappamaan niiden vuoksi. Ehkä korneinta on se, että aletaan vääntää kättä siitä millainen Jumalan olomuoto on, niinkuin meillä olisi siitä mitään omakohtaista käsitystä.
Kyllä minä edelleen rukoilen silloin tällöin. Joskus enemmän ja joskus vähemmän. Jos on jotain murhetta tai huolta, niin silloin enemmän. Sitä hakee turvaa ja apua. Minusta tuntuu, että olen usein apua saanutkin, mutta vanha skeptikko näkee myös sattuman mahdollisuuden.
Vanha äitini aina kertoo, kuinka paljon kymmenysten maksaminen on häntä auttanut ja miten rahat aina riittivät kun maksoi kymmenykset. Minun mielestäni ainoa varma asia oli se, että hänellä oli 10% vähemmän rahaa käytössään - riittivät ne sitten tai eivät. Tässä on hyvä esimerkki tästä "uskosta", jossa uskotaan uskomisen vuoksi ja järki jää narikkaan.
Joo, siitä olen samaa mieltä kanssasi , siis tuo kymmenysjuttu.
Olen itsekin maksanut kymmenyksiä ja nyt oltuani maksamatta en huomaa mitään eroa siihen että tuleeko siunauksia vai ei.
Edelleen, joskus tuntuu että yläkerran Isäntä on suotuisa ja joskus että ei. =)
Toisesta krykystä kun pääsee niin uuteen pitäis nojautua. Kukkua kanssa.
Ihminen pystyy aivan hyvin kävelemään omin jaloin eikä tarvitse krykkyjä ollenkaan.
Kun sen nyt ensin tajuaa niin siitä se ylösnousu alkaa.
tai olla uskomatta. Se, että minä sanon uskovani ei tarkoita samaa, että sanoisin tietäväni, sillä enhän minä tiedä, minä ainoastaan uskon Jumalaan. Sama koskee monia muita uskovaisia, tietäväiset on sitten asia erikseen ja siihen joukkoon minä en kuulu.
Kyllä minäkin haluan uskoa johonkin korkeampaan voimaan ja saattaa olla että uskonkin. Epäilen silti suuresti että kristinusko ei kuvaa minun käsitystäni tuosta korkeammasta voimasta. Jos Jumala on antanut minulle syntymäpäivälahjaksi päänuppiin logiikkaa ja analysointikykyä, niin miksi nämä "lahjat" estäisivät minua pelastumasta?
Vaikuttaa siltä, että uskonto on nykyään verrastettavissa politiikkaan: on monia puolueita, joilla on erilaiset käsitykset asioista. Puolueen nimeen vannotaan ja puolueesta toiseen loikkaava on luopio. Ihmisen keksimä järjestelmä, kuten uskonnotkin.
asia selkenee aivan itsestään ilman omaa ponnistusta. Edelleen mielipiteeni on ettei kiihkoilu koskaan ole hyväksi, ei puolesta, eikä vastaan. Arvelisin pienen epäilyn olevan sittenkin kaikenlaista kiihkoilua parenpi.
Turust
usko ja järki yhdessä on paras paketti kuolemanjälkeistä elämää ajatellen.
vain järjetön jättää kaiken vain sen varaan, että huomaa joskus tulleensa petetyksi. vain järjetön valitsee kahdesta vaihtoehdosta sen toisen tien, jolta ei ole paluuta.
usko Jeesukseen on nimenomaan järjen, ei tunteen ratkaisu.
Kirjoitit, että Jeesuksen seuraaminen on järjen ratkaisu. Jos tutkii objektiivisesti kaikkia maailman uskontoja ja pyhiä kirjoituksia, niin ei voi tulla mitenkään vakuuttuneeksi Jeesuksesta tai edes Jumalasta. Jos tällöin mielestäsi järjen päätös on lähteä seuraamaan Jeesusta, niin silloin päätös perustuu kylmään taktikointiin: "en minä mihinkään usko, mutta jos Jeesus kumminkin on se mitä sanotaan, niin silloin minun kannattaa varmuuden vuoksi olla uskovinaan". Tällaisen henkilönhän kannattaisi myös pyllistellä Mekkaan ja joogata kaiket päivät - varmuuden vuoksi.
Jos tutkii uskontoja subjektiivisesti, niin sitten sen ns. henkilökohtaisen totuuden voi löytää. Mutta onko tämä silloin mielestäsi järjen ja sydämen yhteistyötä: ei ole, olet jo valmiiksi päättänyt mihin haluat uskoa. Yleensä vanhemmat päättävät lapsiensa puolesta mihin uskonnon muottiin heidän pakotetaan. Lapsesta asti esim kristilliseen uskontoon liittyvä lapsi ei voi tutkia muita uskontoja muuten kuin subjektiivisesti.
mitään sanomaan.
Minä uskon Jumalaan,
Isään, Kaikkivaltiaaseen,
taivaan ja maan Luojaan,
ja Jeesukseen Kristukseen,
Jumalan ainoaan Poikaan,
meidän Herraamme,
joka sikisi Pyhästä Hengestä,
syntyi neitsyt Mariasta,
kärsi Pontius Pilatuksen aikana,
ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin,
astui alas tuonelaan,
nousi kolmantena päivänä kuolleista,
astui ylös taivaisiin,
istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan,
oikealla puolella
ja on sieltä tuleva tuomitsemaan
eläviä ja kuolleita,
ja Pyhään Henkeen,
pyhän yhteisen seurakunnan,
pyhäin yhteyden,
syntien anteeksiantamisen,
ruumiin ylösnousemisen
ja iankaikkisen elämän.
Epäilyksen aikaa kyllä on välillä ollut pitkästikin. Nykyisin koen tuon mm. ev.lut. kirkon käyttämän uskontunnustuksen sopivan minulle hyvin.
Monet tunnustavat uskonsa muulla tavoin. Ei sekään minua haittaa.
Turust
kyllä tuo tuttu uskontunnustus kuulostaa enemmän järjen uskolta kuin tunteiden purkaukselta.