Luulen että käy niinkuin viimeksikin eli laskevan verotuksen hyödyt häviävät valmistajien taskuun. Ainakin niillä merkeillä ketkä nyt myyvät tänne autoja halvemmalla kuin muualle. Veron määrä voi siis vähentyä mutta hinnoissa ei välttämättä tapahdu suuria heilahduksia suuntaan jos toiseenkaan uusien autojen kyseessä ollen.
Toisaalta jos Niinistö sanoo tänään yhtä niin huomenna se voi olla jotain muuta, eihän sieltä tähän mennessäkään ole totuuden sanaa kuultu, miksi siis nytkään voisi vielä luottaa mihinkään.
Toisaalta jos Niinistö sanoo tänään yhtä niin huomenna se voi olla jotain muuta, eihän sieltä tähän mennessäkään ole totuuden sanaa kuultu, miksi siis nytkään voisi vielä luottaa mihinkään.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Taisi olla aika kuolettava isku nykyiselle autovertukselle tuo KHOn ja EY:n yhteinen päätös. Aika sietämättömäksi käy kuilu käytettyjen ja uusien autojen välille jos verotusta ei muuteta myös uusille autoille. Luulen, että piakkoin saamme kuulla vuositaiseen verotukseen siirtymisestä. Varmasti portaittain mutta kuitenkin.
Toinen vaihtoehto on tietysti nostaa uusien autojen verotus vielä korkeammaksi kuin nyt jotta käytettyinä maahantuotavista autoista saataisiin veroTULOJA. Kyllä Niinistön laskea luulisi osaavan. Ei tämäkään mitään korkeampaa matematiikkaa ole... Mutta toisaalta olihan ministereille, päättäjille ja tutkijoille vaikeaa laskea yksinkertaisia elinkustannus hintojakin ennen EURON tuloa. Viittaan tässä nyt näihin erimaiden välillä tehtyihin ruokakori tutkimuksiin joissa todettiin, että suomessa ruoka on halpaa verrattuna muihin euroopan maihin. Ja kun kansa älähti (ne jotka älähtivät) niin viisaammat totesivat, että ne on ne valuuttamuunnokset niin vaikeita normaalikansalaisen ymmärtää... Ja kun EURO tuli niin yhtäkkiä suomessa olikin ruoka kallista... Kumma juttu...
Toivottavasti ei mitään portaittain pelleilyä jos/kun veroa alennetaan, kerrasta poikki sano.
Jäämme seuraamaan miten farssi kehittyy!