40+ ehkäisy

Kertokaa te yli nelikymppiset mitä käytätte ehkäisynä. Kävin eilen gynellä oli sitä mieltä, että tässä iässä (41 v) pitäisi luopua pilleriestä (Diane Nova) ja miettiä jotain muuta.
Mikähän sekin mahtaisi sitten olla? En ole synnyttänyt, joten kierukat tuskin tulee kysymykseen vai onko täällä jollain siitä kokemuksia. Klipsit?
163884
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Niin, yksinkertaisin ja samalla paras konsti on kun kiskoo kangen kuiville ennen ku piirakka saa kuorrutuksen.

Äänestä
  • Päätalolla on vielä paremmin lohkastu sama konsti

    piika sano

    "Ku hetki tullee, ni muista nostoo omas mäelle oksentammaa"

    Äänestä

  • onko siellä Virolahdella sujunut piirakan teko viime aikoina vai onko tullut nokipiirakkaa idän suunnalta?

    Äänestä

Ensin kokeilin minipillereitä, mutta ne eivät sopineet jatkuvan lämpöilyn takia.

Sitten asennettiin Minera-hormonikierrukka. Siihen olen ollut todella tyytyväinen kunhan jaksoi sen puolisen vuotta "kärsiä" melkeinpä jatkuvasta vuodosta. Nyt vuodot on jääneet melkein kokonaan pois, mikä on vain ihana asia.

Voidaan asentaa myös synnyttämättömille naisille. Asentaminen vaan sattuu ehkä enemmän kuin synnyttäneillä.

Äänestä
  • Piti sanoman Mirena. Kirjaimet heitti häränpyllyä.

    Äänestä

Täytin juuri 40-v. ja käytän Diane Novaa. Itsekin olen miettinyt kuinka kauan uskallan syödä niitä. Syön niitä endometrioosiin, enkä mielelläni haluaisi taudin uusiutuvan, jos lopetan pillerit. Ehkä vuoden pari vielä voin pillereitä syödä. Toinen huolenaihe on, tulevatko vaihdevuodet samalla kun lopetan pillerit.

Muuten Dianet ovat sopineet hyvin. Iho on pysynyt kunnossa ja kuukautiskivut siedettävinä. Verenpaine nousi vähän, mutta ei hälyttävästi. Ehkä olen hieman herkempi ja mieliala vaihtelee, mutta toistaalta podin aikaisemmin hankalia PMS-vaivoja, nyt nekin ovat helpottuneet.

Äänestä

ei saisi syödä pillereitä lainkaan, varsinkaan jos on vähänkään ylipainoa tai tupakoi.
Näin mulle sanoi useampikin lääkäri , kun olin sairaalassa veritulpan vuoksi.
Pillerit jäi sitten kerralla siihen ja kaikki muukin hormoonien syönti.
Ikävää, että mullakin vaan uusittiin reseptiä vuodesta toiseen..ja luulin, että kyllähän lääkäri tietää onko turvallista vai ei.
Mutta lukeehan se ohjeessakin, että vain 35-vuotiaaksi saa käyttää. Monella se pakollinen stoppi sitten tulee veritulpan muodossa, ja sitten vasta huomaa, kuinka tyhmää niitä oli syödä liian kauan.
Mullakin tuntui puutumisia ja verisuonet pullisteli jo parivuotta ennen viimeistä" tikkiä", joka sitten meinas viedä hengen.
Ja lääkärit "jälkiviisaina " puistelivat päätään, että miten ihmeessä sinulle on uusittu tämä resepti. No, terveyskeskuksessa kaikki käy.

Äänestä

Täällä kolme samanikäistä ja olemme ratkaisseet kyseisen ongelman sterilisaatiolla, joka meidän kaikkien mielestä on ollut todella hyvä ratkaisu.
Ei enää mitään huolta ehkäisystä eikä turhia kipuja eikä välivuotoja.
Tietenkin ehkäiset kortsulla sukupouolitautien tartunnan, jos ei ole vakkari kaveria.

Äänestä
  • Klipsit ei kylläkään kuukautisia poista.

    Ajattelin itsekin ehkäisyä harkitessani sterilisaatiota. Sitä ei lääkäri minulle suositellut, koska kivut ja vuoto voivat pahentua.

    Kohdunpoisto lopettaa menkat ainoastaan ja takuuvarmasti.

    Aiemmalle sanoisin sen, että minipillereitä voi käyttää myös esim. tupakoitsijat ja ne on nimenomaan tarkoitettu yli 35-vuotiaille.

    Äänestä

  • STERILISAATIO kirjoitti:

    Klipsit ei kylläkään kuukautisia poista.

    Ajattelin itsekin ehkäisyä harkitessani sterilisaatiota. Sitä ei lääkäri minulle suositellut, koska kivut ja vuoto voivat pahentua.

    Kohdunpoisto lopettaa menkat ainoastaan ja takuuvarmasti.

    Aiemmalle sanoisin sen, että minipillereitä voi käyttää myös esim. tupakoitsijat ja ne on nimenomaan tarkoitettu yli 35-vuotiaille.

    En ole kyllä kuullut, että klipsit itsessään menkkoja pahentaisi. Tietysti jos ne pillereiden ansioista ovat olleet erityisen helpot, niin varmaan ne pahenevat jos pillerit lopettaa, mutta ei klipsit siihen vaikuta.

    Kohdunpoisto on varmaankin yli 40-vuotiaalle kuitenkin parempi ratkaisu.

    Äänestä

Käytän itse Mercilon tabletteja ja erittäin hyvin ovat sopineet. Minulle määrättiin eka kertaa elämässäni pillerit 38v, joten kyllä niitä jaetaan auliisti. Tupakoin ja olen hiukan ylipainoinen (7kg).

Kuukautiset ovat niukat ja kivuttomat ja muutenkin mukava tietää täsmälliset alkamispäivät.

Äänestä

... 80 luvun alkupuolelta lähtien e-pillereitä ensin Mikrogynon (muista kirjoitettiinki ihan noin) niitä söin 40v asti taukoa oli parin lapsen verran lapset syntyneet -83 ja -85 siinä välissä ei ehkäsyä ollut ollenkaan... niin sitte 40v gyne vaihto Meliaaneen ja sitä söin muutaman vuoden... nyt on ollut Mirena-hormoonikierukka kolmisen vuotta... laitettiin ihan vaan sen takia kun oli mielettömän runsaat ja kivuliaat kuukautiset kun lopetin pillerin syönnin erottuani... ens oli kierukan kanssa vuotoa pari kuukautta ja sen jälkeen ei oo menkkoja juurikaan ollut... jos jotain on ollut on pikkuhuosunsuoja riittänyt suojaksi..

Äänestä
  • Femilar-merkkisiä pillereitä kun täytin 40v (tupakoimatonhan voi syödä pillereitä 35vuotiaaksi), ylipainoa mulla on

    Äänestä

Olemme käytäneet jo noin 5:n vuoden ajan Patentex Oval ehkäisypuikkoja ainoana ehkäisykeinona. Ehkäisyvarmuus meillä 100%! Ainut (lievä) haitta on pieni kuumotuksen tunne. Ohjeita kannattaa kuitenkin noudattaa ja pitää malttaa odottaa puikon sulamista 10 min ennen yhdyntää.

-M42,N39-

PS: Kortsut meinasivat pilata (ja lopettaa) seksin suhteessamme totaalisesti.

Äänestä

eli hormonikierukka.

Sopii kaiken ikäisille, myös ihmisille, jotka tupakoivat tai kärsivät migreenistä. Myös vaihdevuosia hoidetaan Mirenan avulla.

Mirenan avulla kuukautiset saattavat loppua kokonaan tai vuodot ainakin reippaasti vähentyvät.

Ehdottomasti tutustumisen arvoinen juttu.

Äänestä
  • myös synnyttämättömille, kohdunsuu voi olla napakampi, mutta lääkäri tutkii ennen asennusta kuinka hyvin Mirena sopii juuri sinulle.

    Suosittelen gynekologia, sillä hän on nimenomaan näiden asioiden asiantuntija.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


elinar kirjoitti:

Kertokaa te yli nelikymppiset mitä käytätte ehkäisynä. Kävin eilen gynellä oli sitä mieltä, että tässä iässä (41 v) pitäisi luopua pilleriestä (Diane Nova) ja miettiä jotain muuta.
Mikähän sekin mahtaisi sitten olla? En ole synnyttänyt, joten kierukat tuskin tulee kysymykseen vai onko täällä jollain siitä kokemuksia. Klipsit?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu