Kertokaahan miksi farmari

vaikea on

Kertokaahan miksi ostaa farmari.

Kuorma giljotiininä niskan takana, ei sidontamahdollisuutta, matkustamo aina sekaisin, takalasi aina likainen aiheuttaen vaaraa liikenteessä, hankala ajaa ruutuun, hidas lämpiämään isomman ja huonosti eristetyn tilan takia, hidas jäähtymään isomman ja huonosti eristetyn tilan takia. Arkinen ulkonäkö kuten firman pakettiauto, suurempi polttoaineen kulutus, kalliimpi.

Muuta käyttöä en farmarille keksi kuin että jos kerran 15 vuodessa ostaa uuden pyykinpesukoneen niin sen saa kuljetettua farmarilla kotiin, mutta ei useinkaan sedanilla. Tähän käyttöön farmarin haitat ovat kohtuuttoman suuret hyötyihin verrattuna. Niin ainakin meilläpäin liike tuo mielellään koneen kotiin.

Esim. lasten vaunuja yms. tarvikkeita en ole nähnyt kertaakaan kiinnitettävän farmarin perään lainkaan kiinni puhumattakaan niin, että kaikki roina olisi kiinnitetty niin, että (kohtuulisessa)kolarissa mitään ei tulisi niskaan. Lain mukainen ja itselle turvallinen tavaran sitominen ei vain ole mahdollista farmarin tavaratilassa=matkustamossa.

No nyt juku aivan varmasti kirjoittaa vastauksen, että hänen farmarissaan on kiinnityslenkit. Hän vain ei ole käyttänyt niitä, ja toiseksi lenkit on taivutettu uusiokäyttönä oluttölkkipellistä,minkä johdosta lenkki kestää korkeintaan oluttölkin kiinnityksen.

66

5244

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • uusi farmari kateeksi?

      Kuulostaa ihan kateelliselta jorinalta. Itse ajat olosuhteiden pakosta(työtön juoppo kenties) parikymmentä vuotta vanhalla Sierra sedanilla.

      Nyt naapuri on ostanut ihan uuden menevän näköisen Toyota Avensis sportfarmarin.
      Kyllähän se varmaan näyttää upealta oman vanhan ritsasi vierellä.

      Itse ostin vajaa puoli vuotta sitten uuden farkku Aven ja heti tuli naapuri kyselemään niinkuin sinä nyt täällä: miksi ihmeessä farmari...

      • Yrjö

        upea ja naapuri kateellinen.HEHEH!

    • Kalle

      Iselläni on nyt liftback mallinen, mutta miksi ei farmari. No, nyt ei ole ollut niin tarvetta, mutta aikoinaan oli kätevä, kun lastenvaunut sai työntää purkamatta farmarin perälle.
      Se, mitä minä taas en ostaisi,ovat taas nämä perättömät tumpit, mihin ei mahdu mitään pidempää tavaraa. Ei edes kolmimetristä laudanpätkää.

    • auto!

      Säästä niin pääset joukkoomme!

      • oltaisiin

        rehellisiä, niin todella varakkaiden automalleja ei edes ole olemassa farmarina. Mutta ainahan voit haaveilla olevasi varakas. ( Vai velkainen )

      • Jellona.

        Eiköhän se ole niin että kaikenmaailman romunkerääjät ja Sulo Vileenit hommailee farkkuja.

        Minulla on varaa tilata muuttoauto tai vuokrata pakettiauto jos tulee kuljetustarvetta.

        Autona minulla on valmistajan malli josta ei ole farmaria eikä ole ollut edellisessä mallissa eikä tulevissakaan versioissa. Eihän siitä tulisi mitään jos oma auto tulisi ruumisautomallina vastaan.

        Presidentillistä kyytiä.

      • Autot on
        oltaisiin kirjoitti:

        rehellisiä, niin todella varakkaiden automalleja ei edes ole olemassa farmarina. Mutta ainahan voit haaveilla olevasi varakas. ( Vai velkainen )

        Kllä "kunnon" merkkisistäkin on tehty farkkuja esim. Aston Martin Shoting Brake FARKKU...

    • samma assia

      kuin minulla.
      Kolme isoa näyttelykoiraa.

    • ölkökl

      Sedanilla ei ole minulla mitään käyttöarvoa.

      Olen tehnyt farkulla 3x muuttoa. Vienyt pesukonetta, joustinpatjaa, polkupyörää, terassilautoja, kuivausrumpua, kuntopyörää, kaikki nämä 3v aikana.
      Ensiviikolla tarkoitus ostaa runkopatjasänky ja taas tarvitaan farmari-autoa.

      Varakkailla on varaa ostaa ja kuljetella.

      • farmari!

        Mikä auto sinulla oikein on, jos saat normaalin (80cm * 200 cm) runkopatjan kuljetettua?

      • Opel Vectra Wagon
        farmari! kirjoitti:

        Mikä auto sinulla oikein on, jos saat normaalin (80cm * 200 cm) runkopatjan kuljetettua?

        Vectralla vein kaksi tuollaista patjaa.

    • on todellinen perheauto

      Kirjoittajan tietous farkuista perustuu näemmä pelkkiin olettamuksiin ja mutuun :D:D

      Hankala ajaa ruutuun? Ei lainkaan. Farkun peruuttaminen on yksi sen parhaita puolia sedaniin nähden. Farkun takalasihan on etäisyydeltään lähes samalla tasolla kuin puskuri, joten mitään ongelmaa ei ole. Auton voi siis peruuttaa lähes takalasistaan kiinni takana olevaan esteeseen. Ajo ruutuun keula edelläkään ei tuota mitään ongelmia. Helppoa kuin mikä, eikö vaan!?

      Farkuissahan on jo iän kaiken ollut ihan kunnollinen sidontamahdollisuus, joten ei siitä sen enempää.

      Jos takalasi on likainen, niin siihen auttaa takalasinpyyhin. Vaaraa ei siis aiheutu kenellekään. Eikö ollutkin erittäin helppoa korjata "puute"!?

      Farkku lämpiää ihan siinä missä sedankin, joten what´s the problem? Minuutti sinne tai tänne ei merkitse terveälyiselle mitään. Hermoheikot ovat sitten asia erikseen.

      Farkut ovat olleet jo pitkään erittäin hyvän näköisiä, eikä polttoaineen kulutuskaan ole mikään ongelma. Oma 2.0 L, 136 hv, 1400 kg farkkuni kuluttaa n. 7,4 litraa kaupungissa ja maantiekulutus on niin pientä ettei edes kehtaa mainita.

      Tavaran kuljetukseen auto on todella hyvä. Aina on tilaa, jos jotain isompaa haluaa kuskata. Isot kodinkoneet mahtuvat vaivatta mukaan, ja tyttärelleni hiljattain ihan ex tempore ostamani iso telkkarikin mahtui mukaan kuin ilmaa vaan. Olipa tyttö iloinen, kun sai uuden ison tv:n ihan yllätyksenä! Siis hiffaatsä, jos tekee mieli käydä ihan yhtäkkiä ostoksilla, niin kuljetuskapasiteettia on ihan omasta takaa. Ei tarvitse vaivata liikkeen suhareita, nääs.

      Mökkireissut sujuvat todella hienosti tilavuuden ansiosta. Ihmisiä ja tavaraa mahtuu paljon, joten voittajiahan tässäkin suhteessa ollaan sedankuskeihin nähden.

      Farkun hyviä ja parempia puolia sedaniin nähden voisi jatkaa ihan loputtomiin, mutta nyt on kiire. Palataan asiaan.

      • seikka!!

        Unohdit mainita, että farmareissa on usein paremmat takajouset tai jopa säätyvä takajousitus kuten Mondeossa joka kantaa käsittämättömän määrän. Ei notku kuten sedanit.

        Monessa sedanissa on iso kontti mutta onneton luukku josta ei mahdu mitään sisään.

        Tukeva koiraverkko pysäyttää nuo sitomattomat tavarat. Selkänoja lienee heikoin lenkki joka voi antaa periksi mutta siinä mekanismi on aika lähellä konttiperää jos on kaatuvat penkit joten se siitä.

        Melua on enemmän mutta kun on varaa isomman kokoluokan farkkuun (Ave, Passat, Mondeo, 407, C5...) niin melu on aikalailla OK.

        Minäkin ostan aikanani sedanin kunhan täytän 60 vuotta. Katsokaapa eri korimalleilla ajavien ikäjakaumaa. Hämmästytte...

      • Niin...
        seikka!! kirjoitti:

        "Minäkin ostan aikanani sedanin kunhan täytän 60 vuotta. Katsokaapa eri korimalleilla ajavien ikäjakaumaa. Hämmästytte..."

        Tulihan se sieltä. Että kun naapurin nuorella parillakin on farmari, niin pitäähän sitä itselläkin olla. Luulevat vielä papaksi, jos sedanin tai hatchbackin ostaisi :)

    • käyttötarkoituksiin

      Minäkin ajelisin todennäköisesti sedanilla, tai typistetyllä, jos minulla ei olisi elämää työn ulkopuolella. Minulla ei ole varaa hankkia autoa mikä ei palvelisi käyttötarkoituksiani, ja mieluummin maksan käyttökelpoisesta tilasta, kuin esim. tarpeettomista kilowateista moottorissa.

      Muut väitteet haitoista voi olla sinun ongelmiasi.

    • katoamassa

      Pappamallin autojen myynti on ratkaisevasti vähentynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana ja vähenee edelleen. Itse luovuin sedaneista jo 15 v. sitten. Minusta ne ovat typerän näkoisiä ja äärimmäisen epäkäytännöllisiä. Farkkukori on samanlainen kuin ilmastointikin. Kukaan ei osta autoa ilman niitä jos sellainen on kerran ollut.

      • nuo ulkonäkö-

        jutut on, mutta tyylikkäimmät autot löytyy kyllä mielestäni ehdottomasti sedan- mallisina.

        Käytännöllisyydessäkin on aina enemmän kuin yksi näkökanta. Itselleni farkku riitti tenavien lastenvaunuajan, sen jälkeen ei ole tullut mieleenikään hankkia farmariversiota.

        Ilmastoinnista olen kyllä samaa mieltä kanssasi.

      • Ei ihan noinkaan...

        Kyllä minä esim. olen vaihtanut farmarin sedaniin, kun mukavuudenhaluisena tahdoin hiljaisen auton. Farmarikorisessa kun takapään äänet kantautuvat kabiiniin sedania enemmän.

        Tuskinpa ne sedanit minnekään katoaa: huvittavan näköistähän se olisi, jos esim. edustusautot (Audi A8, MB S-sarja tmv.) olisi farmari.

      • Minä...
        Ei ihan noinkaan... kirjoitti:

        Kyllä minä esim. olen vaihtanut farmarin sedaniin, kun mukavuudenhaluisena tahdoin hiljaisen auton. Farmarikorisessa kun takapään äänet kantautuvat kabiiniin sedania enemmän.

        Tuskinpa ne sedanit minnekään katoaa: huvittavan näköistähän se olisi, jos esim. edustusautot (Audi A8, MB S-sarja tmv.) olisi farmari.

        Ainakin A8:sta on tulossa farkku...

    • Farmariautoa eikä farmarihousuja! Minusta tuo sana 'farmari' viittaa liiaksi maaseudun alkutuotantoon ja kaikki ylläesitetty on totta. Kaupungissa kun ollaan.

    • muut kuin

      farmari. Koira istuu siellä takatilassa. Kunnolliset sidontalenkit on ja sidontaverkko myös. Mistä keksit suuremman polttoaineenkulutuksen?

    • Kari4

      Yllätyin tossa jokin aika sitten kun yritin laittaa auton oman talvirengaskierroksen farmariin niin eihän ne sinne mahtuneet.

      Kyllä se on turhaa kehua farmaria tavarankuljetusautona. Ja kaikessa muussahan se on selkeästi sedania huonompi.

      • rengaskierros

        mahtui hyvin taakse. Missä asioissa farmari on sedania huonompi? Melussa saattaa olla. Perheessämme on molemmat, farmari ja sedan. Farkulle on selvästi enemmän käyttöä.

      • A Avulias

        Huomasithan avata takaluukun?

      • auto?

        Penkki nurin olen kuljettanut kahtakin kierrosta ihan Corollan Wagonilla.

      • Autot on

        Se vois auttaa että ne levypyörät irrottaa akselilta. ei mihinkään farkkuun mahdu eturenkaat vetareineen ja vielä välissä sattuu oleen moottorikin Niin ja vielä takarenkaat ja akselit samaan pakettiin Audi Quatrossa...

      • niin...
        rengaskierros kirjoitti:

        mahtui hyvin taakse. Missä asioissa farmari on sedania huonompi? Melussa saattaa olla. Perheessämme on molemmat, farmari ja sedan. Farkulle on selvästi enemmän käyttöä.

        "Missä asioissa farmari on sedania huonompi? Melussa saattaa olla."

        Miten niin saattaa olla? Se on! Ja ero on todellakin korvin kuultava.

        Jos ajomelulla ja sitä kautta ajomukavuudella ei ole mitään väliä, niin voihan sitä ostaa sitten vaikka pakettiauton käyttöautokseen. "Se on kato kätevä, jos kauppareissulla tarttuu haaviin vaikka sohvakalusto, niin ei tartte vaivata päätä, että millä sen kuljettaisi kotiin".

      • tietoa
        niin... kirjoitti:

        Tuulilasi testasi autojen melutasot ja hiljaisin oli Avensisfarmari. Corolla oli mukana HB:na ja siitä mainittiin että takaistuimen melutaso on jopa etupäätä alhaisempi.
        Tosin niitäkin malleja varmasti on jotka eivät ole onnistuneet takaosan äänieristyksessä. Mutta yleistää ei kuitenkaan voi puoleen eikä toiseen.

      • Ekku
        rengaskierros kirjoitti:

        mahtui hyvin taakse. Missä asioissa farmari on sedania huonompi? Melussa saattaa olla. Perheessämme on molemmat, farmari ja sedan. Farkulle on selvästi enemmän käyttöä.

        Esimerkiksi juuri tuo melu, matkustusmukavuus takapenkillä(penkki huonommin muotoiltu kuin sedanissa) ja kulutus.

        Juuri näistä syistä seuraava työautoni on sedan-korinen.

        Siviiliautona minullakin on farmari lähinnä sen vuoksi, että joskus tarvitsee kuljettaa harrastuksiin liittyvää tavaraa isojakin määriä.

    • HB-sauce

      Tavaraa mahtuu melkein kuin farkkuun, takalasi ei paskotu, mutta silti takalasillekkin on yleensä pyyhin joka taas sedaneista järjestäen puuttuu.

    • Osram

      näyttävät junttiautoilta: pappamobiili. Noista luovuttu jo aikoja sitten muuaalla, sivistynessä maailmassa... Taidat ola takamaitten Jussi? Pelkäät varmaan Somalejakin?

      • ne maat!

        Ensinnäkin kirjallinen ulosantisi on hieman vajavainen: mitä tarkoittaa "sivistynessä maailmassa"? Käsittääkseni maailmalla tarkoitetaan maapalloa. Tarkoititko, että sivistyneissä maissa ollaan luovuttu jo ajat sitten sedaneista? Voisitko kertoa, mitkä nämä maat ovat? Itselleni ei tule ensimmäistäkään mieleen.

    • vaikea on

      No kertokaahan missä farmarissa on sellaiset tavarankiinnityslenkit, että ne kestävät tavarakantavuuden painoa vastaavan voiman?

      Ja lisäksi missä farmarissa tavarankiinnityslenkkejä on niin paljon ja sopivissa paikoissa, että kaikki 5 henkisen perheen 15 matkalaukkua yleislomatarvikkeet saadaan kiinni niihin?

      • kiinni?

        Eipä ole koskaan tullut edes mieleen alkaa laukkuja kiinnittämään. Ajatko takapenkki alaskäännettynä vai mikä on syynä?

      • +muuta

        Eiköhän noihin tarvita kuorma-auto tai ainakin todella iso pakettiauto.

      • vaikea on
        kiinni? kirjoitti:

        Eipä ole koskaan tullut edes mieleen alkaa laukkuja kiinnittämään. Ajatko takapenkki alaskäännettynä vai mikä on syynä?

        Hyvänen aika väitätkö todella että et tiedä laissa säädetystä velvollisuudesta sitoa kuljetettava tavara siten, että tavara ei pääse liikkumaan kuljetuksen aikana.

        Esim. eteenpäin suuntautuvia voimia tavaran sidonnan tulee kestää lain mukaan omaa painoaan vastaavan voiman, sivulle ja taakse puolet painovoimasta on riittävä sidontavoima.

        Itse en niinkään laista välittäisi ensisijaisena vaikuttimena, vaan omasta ja kanssamatkustajien turvallisuudesta. Tämä on tärkein syy kuorman sidontaan.

        Lain mukainen sidonta pitää kuorman paikallaan juuri ja juuri vain lukkojarrutuksessa. Lain mukaisella sidonnalla kuorma lähtee liikkeelle pienessäkin kolarissa.

        Puhutaan, että farmarin kuorma sidotaan verkolla tms. Haluaisin nähdä kiinnitettynä henkilöautofarmariin verkon, joka kestää painovoimaa kys. auton tavarakantavuuden verran esim. 300 kg.

      • takapenkkiä!
        vaikea on kirjoitti:

        Kannattaa pitää takapenkki paikallaan. Se kestää lain salliman kuorman liikkumisen kolaritilanteessa.

    • helppoa on

      se että sinä kuljetat kerran 15 vuodessa jääkaappia ei vielä todista että kenelläkään muullakaan ei ole kuljetustarpeita vaikka näin ilmeiseti kuvittelet koska muuten koko kysymyksessä ei ole mitään järkeä.

    • perheille....

      Katsos nykyisin kellekään ei riitä kohtuu missään. Ei juomisessa, ei syömisessä, ei asunnon koossa eikä siis autonkaan tiloissa. Farkku ja tila-autobuumi siksi.

      Nykyajan kerma-läskiperse-perheet ovat tottuneet vain mukavuuteen, saaneet tahtonsa kaikessa läpi, eivät osaa tyytyä lohtuuteen missään. Aikoinaan pienehköt autot riitti lapsiperheille, nyt kohtapuoliin varmasti kysyntä kohdistuu linja-autoihin. Ihmisten kuluttama ruokamäärä on kasvanut, ja ylipainoisten määrä kasvaa. Siksi muka perustellaan myös farkkua että saa jättiostokset markestista kätevästi kotiin. Ja kodinelektroniikka, onhan nyt tv vaihdettava joka 2. vuosi ja tietsikka joka vuosi! Ja koiria on oltava perheessä vähintään kaksi, mieluiten 3-4 ja isoja vasikan kokoisia ja siksi tila-auto tai farkku muka oltava. Aikoinaan rakille -pystykorva tai ajokoira- riitti sedan-auto. Kakaroita on kiikutettava trendiharrastuksiin kymmeniä kilometrejä; onhan sitä pasipojun lätkäkassi saatava helposti isosta farkun takaluukusta sisään ettei tartte sedanin konttiin hiukan kumartua, tai pikkuliisin balettitossukassi samalla tavalla.

      Natkunaurettavia nämä ns. "tarpeet". Itse en ottaisi farmaria enkä tilakökköä vaikka perheessä akka ja kaksi kakaraa. Rakkia ei ole eikä tule.

      • ongelmia

        Varakkaat ajavat farmarilla ja köyhät kadehtivat. Silti olemme yleensä normaalipainoisia ja yleensä myös paremmassa kunnossa kuin köyhät duunarit.

      • jaksa jauhaa
        ongelmia kirjoitti:

        Varakkaat ajavat farmarilla ja köyhät kadehtivat. Silti olemme yleensä normaalipainoisia ja yleensä myös paremmassa kunnossa kuin köyhät duunarit.

        apulantaa.
        Varakas ajaa sedania about 100 000 € ja jos hän tarvii kuljetuskapasiteettia, niin hän ajaa kauppaan ostaa vaikka sen isoimman taulutelevision ja sanoo, että kotiinkuljetettuna, kiitos.
        Nuo sinun puhees on tyypillistä wannabe varakkaan ruikutusta.

        Ettet nyt vaan olis itse tuo vähättelemäs duunari.

      • varakas
        jaksa jauhaa kirjoitti:

        apulantaa.
        Varakas ajaa sedania about 100 000 € ja jos hän tarvii kuljetuskapasiteettia, niin hän ajaa kauppaan ostaa vaikka sen isoimman taulutelevision ja sanoo, että kotiinkuljetettuna, kiitos.
        Nuo sinun puhees on tyypillistä wannabe varakkaan ruikutusta.

        Ettet nyt vaan olis itse tuo vähättelemäs duunari.

        Tosi varakas ei aja itse. Mutta suurin osa meistä tavallisista varakkaista ajaa Wagon-malleilla.

      • ne luulee
        varakas kirjoitti:

        Tosi varakas ei aja itse. Mutta suurin osa meistä tavallisista varakkaista ajaa Wagon-malleilla.

        Menepä jonnekin Monacoon tms paikkaan, missä varakkaita ihmisiä oikeasti on. Ei tule montaa farmaria vastaan...lukuunottamatta leipomon ja lihakaupan kuljetusautot.

    • ...sillä on yksiössään mukavaa, ja kaverikin sinne mahtuu kunhan semmoinen päivä koittaa. :)

      Silloin kun ajoin farkulla ajella, se oli minusta pikkuisen hassun ja kömpelön tuntuinen kaksi päivää. Sen jälkeen ei ole kertaakaan tullut pieneen mieleeni ostaa ikinä sedania. Myönnän ajaneeni vaarallisesti edellisellä autolla, jossa ei ollut mitään kiinnityslenkkejä, ja kuormaa oli välillä aika lailla. Pikkuisen aikuistuneena ja viisaampana ja ennen kaikkea päivitetymmän auton ostaneena jatketaan vähän fiksummin.

      Onkos noista kiinnityslenkkien kestävyydestä tai sen puutteesta ihan jotain oikeita näyttöjä tai testejä olemassa, vai mutu-tuntumaako se oli? Kai niissäkin on merkkikohtaisia eroja, minusta tuntuvat jämäköiltä omassa autossa. Mutta ei ole kyllä tosipaikkaa tullut eteen.

      • sen verran,

        että katsoin omassa autossani olevien lenkkien poikkileikkaiksen pinta-alan olevan noin 8 mm2. Eli yhdessä lenkissä on vetopinta-alaa noin 16 m2. Kysessä lienee kuitenkin "huonoa" terästä jonka vetomurtolujuus voisi olla luokkaa 350 N/mm2. Eli takimmaiset lenkit kestäisivät noin 560 kilogramman voiman (16 x 350) eli kaksi yhteensä noin 1100 kg. Lienee riittävästi.

      • sen verran, kirjoitti:

        Öh, mulla on vissiin tuo fysiikka edelleen pikkusen hakusessa, joten en nyt sen kummemmin alkanut miettiä että olikohan tuo oikein! :D

        Mutta juu, jos noin on, niin on normaalioloissa riittävästi. Kunhan vaan hihnat kestää. Ja ne kestää.

    • PPP

      Päivittäinen tarve = koira. Sedanissa sai puhdistaa koko auton karvoista kerran viikossa, nyt pysyvät siististi peräluukussa.

      Melutaso riippuu mihin vertaa... ex autooni (sedan) verrattuna Mondeo on hyvin hiljainen. Jos melu haittaa niin radioon lisää ääntä, minua ei mainittavasti ole sisämelu häirinnyt.

      Sedania tuskin ostan enää, seuraava vois olla tila-auto (on nimittäin perheenlisäystä tulossa).

    • Helppo on

      Samalla tavalla se takakontissa oleva kaljakori nytkähtää eteenpäin, oli auto farmari tai sedani.

      Jos nimittäin rysäyttää autonsa päin näreikköä.
      Ne taittuvat takapenkit ovat juuri samanlaisilla mekanismeilla kiinni, kuin farmariauton takapenkit.

      Mutta asiaan: Mihinkähän minä sen koiran /koirat pistän mökkimatkan ajaksi?
      Tähän besserwisser tietysti kahdenkymmenen neljän vuoden elämänkokemuksella ihmettelee, kenen täytyy niitä koiria hankkia vaivakseen.
      Niinpä.

      Se siisteys on kyllä itsestä kiinni. Jos on tapana viskoa roskat lattialle, on ihan sama, minkälainen auto on muuten.

      Kymmenen-kaksikymmentä vuotta sitten Helsingissä oli maalaisen merkki, jos oli alentunut ostamaan farmariauton. Juntti, Keravalta tai jostai.

      Nykyään alkaa olla fifti-sixti se suhde sedaneitten ja farmareitten välillä. Jos siis tarvitsee tilaa.

      Mutta mikäs siinä, jos tilaa ei tarvitse. Ostaa vain sen auton, johon mahtuu piknik-kori taakse ja shampanjavispilä hanskalokeroon.

    • Anonyymi

      Sitten kun et ole enää morkkaamassa mahdut paremmin mustan farmarin kyytiin.

    • Anonyymi

      Linjakas 3 tai 5-ovinen on kyllä useimmille järkevämpi ja paremman näköinen kuin farmari ellei välttämättä tarvitse.

      • Anonyymi

        Kauneus on katsojan silmissä. Toiset tykkää äidistä ja toiset tyttärestä.

    • Anonyymi

      Onhan se kivaa, että matkalla kyytiin mahtuu perheen lisäksi myös perheen tavarat ilman ilmanvastusta lisäävää suksiboksia.

      • Anonyymi

        Juu ja tavararitilän saa varmasti tarvittaessa väliin, etteivät tavarat sinkoudu tavaratilassa eteenpäin äkkipysähdyksessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu ja tavararitilän saa varmasti tarvittaessa väliin, etteivät tavarat sinkoudu tavaratilassa eteenpäin äkkipysähdyksessä.

        Onhan farkussakin takapenkin selkänojat suojana ja sidontalenkkejä ja jos oikein haluaa suoja, niin siihen on saatanana monenlaisia verkkoja tai peräti metallisia kaltereita ja häkkejä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan farkussakin takapenkin selkänojat suojana ja sidontalenkkejä ja jos oikein haluaa suoja, niin siihen on saatanana monenlaisia verkkoja tai peräti metallisia kaltereita ja häkkejä.

        Viistoperäisessä laskeutuu suoja kun laskee oven, eikä pääse nousemaankaan ylöspäin kun takaovi kiinni. Parempi äänieristyskln kuin avoimessa tilassa.

    • Anonyymi

      Farkun kanssa ei tarvi aina ottaa kärryä mukaan ja onhan nostokorkeus pienempi kuin sedanissa.

      Sovitaanko että kukin ostaa auton oman käytön mukaan ja jättää toisten tarpeiden ja elämäntilanteen arvostelemisen vähemmälle.
      Vain lapselliset olettaa kaikkien tilanne on sama kuin itsellä. Tämähän on tyypillista nimenomaan lapsille.

      • Anonyymi

        Farmarin omistajaa voi pyytää kuskiksi kun tarvitsee kuskata jääkaappia tai lainaamaan autoa kun lähtee retkeilemään.

    • Anonyymi

      Tänään ajoi edellä farmari bemari, takalasi niin paskinen ettei näe läpi mitään. Eiköhän takalasin pyyhinkään toimi kun ei mitään jälkeä että olisi pesty pitkiin aikoihin.

      • Anonyymi

        Minäkään en takalasia pese pesurilla. Sivupeileistä ja kameran näytöstä näkee riittävästi.

        Taustapeili ei edes ole pakollinen autossa, siis lain mukaan jos on molemmat sivupeilit.

        Takalasin läpi näkee enemmän ja paremmin kuin sivupeileistä. Kun tuulisain pyyhkijät päällä, pyyhkäisee takalasin automaattisesti kun laittaa pakin päälle, kätevää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Takalasin läpi näkee enemmän ja paremmin kuin sivupeileistä. Kun tuulisain pyyhkijät päällä, pyyhkäisee takalasin automaattisesti kun laittaa pakin päälle, kätevää.

        Niinhän se pyyhkäisee kun peruuttaa mutta eipä tuo kurainen lasi haittaa mitään. Päivällä takanatulevat näkyy kyllä kuran läpi ja pimeällä ei haittaa ollenkaan että takana tulijan valot ei kajasta auton sisälle vaikka peili itsestään himmeneekin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän se pyyhkäisee kun peruuttaa mutta eipä tuo kurainen lasi haittaa mitään. Päivällä takanatulevat näkyy kyllä kuran läpi ja pimeällä ei haittaa ollenkaan että takana tulijan valot ei kajasta auton sisälle vaikka peili itsestään himmeneekin.

        Ei näe kun tarpeeksi paksu kura ja kun on tarpeeksi kaun niin suolainen kura alkaa ruostuttaa peltejäkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän se pyyhkäisee kun peruuttaa mutta eipä tuo kurainen lasi haittaa mitään. Päivällä takanatulevat näkyy kyllä kuran läpi ja pimeällä ei haittaa ollenkaan että takana tulijan valot ei kajasta auton sisälle vaikka peili itsestään himmeneekin.

        Joutuu vaan sitten välttämään ettei ole tuulilasin pyyhkijät päällä että saa sen paksun kurakerroksen takalasiin, ellei sitten ole rikki.

    • Anonyymi

      On valmiiksi hyvin tilaa, tarvitsee sitä tai ei. Ei myöskään tarvitse vaivata muita tai vuokrata autoa, kun on se tilan tarve.

    • Anonyymi

      Farmareilla säästyy Oopperaliput, sillä kuulin, ettei farmarilla voi mennä
      Oopperaan!

    • Anonyymi

      Itse olen joutunut tilanteisiin jossa farkusta on ollut hyötyä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      48
      1281
    2. Maskuliininen herrasmies

      Tekee aloitteen. 🌸
      Ikävä
      158
      1097
    3. Oletko valmis? Meidän tarinaan

      Rakastan sinua ❤️
      Ikävä
      61
      987
    4. Kiinni on siekkilän yliajaja

      Eilen illalla saatu kiinni Varsinais-Suomessa tämä henkilö.
      Mikkeli
      8
      782
    5. Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"

      Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli
      Maailman menoa
      180
      771
    6. Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.

      Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää
      Ikävä
      27
      766
    7. Ollaanko me tyhmiä mies?

      Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä
      Tunteet
      51
      751
    8. Näyttävin pariskunta

      Ketkä lie tällä kylällä kääntää päät?
      Suomussalmi
      11
      739
    9. Kannattaako kaikki Abrahamilaiset uskonnot jättää?

      Ja seurata jotain ihan muuta?
      Hindulaisuus
      346
      718
    10. Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla

      Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti
      Kotimaiset julkkisjuorut
      78
      675
    Aihe