Mulla on tapana maantiellä ajaa mahdollisimman
läheltä pientareella tutisevia jalankulkijoita.
Makeimmat naurut irtoaa kun koukkaa niin läheltä
pyöräilijää, että turvaviiri räjähtää osumasta
kappaleiksi. Siinä Jopo vipotttaa vähän aikaa.
Kura- ja loskakelillä on hauska rapata
jalankulkijoita. Loskakelillä kun hieman ajaa
ulos spooreista voi saada rapatuksi vaikka
kokonaisen perheen kerralla. Se on vähän kuin
savianimaatiota katselisi kun perhe heristää
mutaisia nyrkkejään.
Auton ikkunasta voi myös "pommittaa"
jalankulkijoita roskilla ja esineillä. Kerran
heitin sinappisella makkaranpätkällä pyöräilijää
suoraan pläsiin. Se oli todellinen fast food,
sillä se lähti kädestäni satasen vauhdista.
Taustapeilistä katselin kuinka lepikko kutsui
sinapin sokaisemaa pyöräilijää.
Pitkällä suoralla on hauska leikkiä "ohoh hoh,
nukahdan kohta rattiin leikkiä. Vähän ennen
jalankulkijan kohtaamista haukottelen ja annan
pääni painua alas. Samalla autoni alkaa ohjautua
pientareelle kohti jalankulkijaa. Viimetipassa
olen havahtuvinani ja kurvaan takaisin omalle
kaistalleni. Tässä vaiheessa jalankulkija on
yleensä jo lyönnyt maihin ja pureskelee nurmea
täyttä häkää.
Joissain autoissa onnistuu pissapojan suuttimien
kääntö niin, että metanolisuihku lentää reippasti
sivuun. Etenkin sunnuntaisin on mukava
vähän "sperijata" kirkkoon matkalla olevia
mummeleita. Siinähän sitten selittelevät koko
kirkkoväelle miksi haisevat vanhalle viinalle
heti aamusta.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kylläpä oot kova jätkä !
...vaan ylivilkas lapsi.
naurattaa noin pirusti! Mainio veikko toi bläk
bemmari... toivottavasti en kohtaa sunnuntaina!
Buaahahaa!!
Eipä kaveri paljoa säästele BMW-kuskeja kun
tuolla nimimerkillä täällä vinoilee :oD