Edellä sanottua vasten Opetushallituksen vuonna 1996 julkaisema, koulukäyttöön tarkoitettu kirkkohistorian cd-rom tökkää kuin korsi silmään. Lestadiolaisuus esitellään siinä muiden herätysliikkeiden yhteydessä. Puoleentoistasataan sanaan on vain sattunut sellainen virhesuma, että huh huh! Mainitsen tässä muutaman.
Toisin kuin rompulla väitetään, lestadiolaisuus syntyi Ruotsissa eikä Suomessa. Laestadiuksen nimi ei ollut Lars Leevi vaan Lars Levi (mm. Aapeli Saarisalo kirjoittaa kyllä omaperäisesti Leevi – mutta hänhän kirjoittaa myös Lauri). Laestadius ei suinkaan "kunnostautunut raittiusmiehenä Lapissa ja muussa Pohjois-Suomessa"; tämänhetkisen tietämyksen mukaan hän ei edes käynyt Suomen puolella.
Rompun eniten kohua herättänyt väite on lestadiolaisuuden "torjuva suhtautuminen mm. televisioon, ikkunaverhoihin ja jopa pesukoneiden muovi-ikkunoihin". Tottahan tämä tekee liikkeestä "tunnusomaisen ja tietyllä tapaa mainetta saavuttaneen". Opetushallitukselle lienee sivuseikka se, että viimeinen väittämä on sataprosenttisesti moderni myytti. Televisioon ja etenkin vahingollisiksi arvioituihin tv-ohjelmiin suhtaudutaan torjuvasti, ja ikkunaverhojakin lienee vierastettu jonkin verran maaseudulla 1800-luvulla (kaupunkiin muutettaessa ajattelutavasta oli tietenkin luovuttava).
Mutta tämä ihana rintaliivi- ja pikkupöksy-kummitusjuttu! Ikkunallisten pesukoneiden ilmestyminen koteihin on yhä vanhemman ikäpolven muistissa. Olen äärimmäisen kiinnostunut tapaamaan sen imaginaarisen lestadiolaisen, joka on varoittanut tai jota on varoitettu tämän irstaan laitteen vaaroista.
Muun muassa juutalaisvitsien tutkijat ovat huomanneet, että uskonnollisissa yhteisöissä heitetään useinkin rankkaa huulta nimenomaan omista omituisuuksista ja kipeistä asioista. Sama pätee Suomessakin. Ei ole täysin mahdotonta, etteikö joku olisi voinut joskus lohkaista jotakin tästäkin aiheesta. Siitä on kuitenkin pitkä matka Opetushallituksen tuottamaan oppimateriaaliin.
Toisin kuin rompulla väitetään, lestadiolaisuus syntyi Ruotsissa eikä Suomessa. Laestadiuksen nimi ei ollut Lars Leevi vaan Lars Levi (mm. Aapeli Saarisalo kirjoittaa kyllä omaperäisesti Leevi – mutta hänhän kirjoittaa myös Lauri). Laestadius ei suinkaan "kunnostautunut raittiusmiehenä Lapissa ja muussa Pohjois-Suomessa"; tämänhetkisen tietämyksen mukaan hän ei edes käynyt Suomen puolella.
Rompun eniten kohua herättänyt väite on lestadiolaisuuden "torjuva suhtautuminen mm. televisioon, ikkunaverhoihin ja jopa pesukoneiden muovi-ikkunoihin". Tottahan tämä tekee liikkeestä "tunnusomaisen ja tietyllä tapaa mainetta saavuttaneen". Opetushallitukselle lienee sivuseikka se, että viimeinen väittämä on sataprosenttisesti moderni myytti. Televisioon ja etenkin vahingollisiksi arvioituihin tv-ohjelmiin suhtaudutaan torjuvasti, ja ikkunaverhojakin lienee vierastettu jonkin verran maaseudulla 1800-luvulla (kaupunkiin muutettaessa ajattelutavasta oli tietenkin luovuttava).
Mutta tämä ihana rintaliivi- ja pikkupöksy-kummitusjuttu! Ikkunallisten pesukoneiden ilmestyminen koteihin on yhä vanhemman ikäpolven muistissa. Olen äärimmäisen kiinnostunut tapaamaan sen imaginaarisen lestadiolaisen, joka on varoittanut tai jota on varoitettu tämän irstaan laitteen vaaroista.
Muun muassa juutalaisvitsien tutkijat ovat huomanneet, että uskonnollisissa yhteisöissä heitetään useinkin rankkaa huulta nimenomaan omista omituisuuksista ja kipeistä asioista. Sama pätee Suomessakin. Ei ole täysin mahdotonta, etteikö joku olisi voinut joskus lohkaista jotakin tästäkin aiheesta. Siitä on kuitenkin pitkä matka Opetushallituksen tuottamaan oppimateriaaliin.
Vastaukset 10
Vanhimmat
ei lestadiolaisten taloissa ole TV-antenneja katoilla. Vintillä tai komeroissa voi olla, mutta katoilta ne puuttuvat.
Pesukonejuttu ei ole täysin legendaa.
Nämä lestadiolaiset ovatkin suvaitsemattomuudessaan ihan oman luokan ongelmansa, helluntailaisuuttakin pahempi ongelmajäte nimittäin. Voin vain kiittää onneani, että en asu keskellä lestadiolaisten aluetta, jos asuisin, niin olisin jo ajat sitten luultavasti kiikkunut köyden jatkona ihan vapaasta tahdostani mieluummin kuin kärsinyt Amish-menosta jossain keskellä ei yhtään mitään.
Sääliksi käy kaikkia nuoria ja lapsia jotka asuvat uskonnollisesti ahdaskatseisella alueella.
Mutta totuushan on se, että LIfe is a Bich...and then you die...
Onko sinun pesukoneessaasi TV-antenni vai miten ne toisiinsa liittyvät??
Kirjoituksessa johon vastasin, puhuttiin televisiostakin.
Miten pystyt perustelemaan väitteesi??? Olen ollut koko elämäni vanhoillis-lestadiolainen. Kodissani on ollut aina ikkunallinen pyykinpesukone!! Ajatteleppa vähän järjellä!!! Lestadiolaisperheet ovat usein hyvin suuria, kun taas päältätäytettävät pesukoneet yleensä pieniä, kuvitteletko tosiaankin, että suuret perheet alkaisivat pikkukoneilla pyörittämään pyykkinsä, kun ei isossakaan tahdo kapasiteetti piisata.
Rikollisten joukostahan ne kaikkein suvaitsevimmat ihmiset löytyvät - yhteiskunta ei vain suvaitse kaikkia heidän tekojaan.
Liian suvaitseva Ateisti joutaa häkkiin hänkin. Kyllä yhteiskunnassa lakeja, normeja, sääntöjä, tapoja ja perinteitä täytyy olla ja niitä täytyy myös noudattaa, että kaikkien olisi hyvä elää.
Ne luovat myös vahvat raamit ihmiselle, vahvan identiteetin.
Sääliksi käy Ateistia ja kaikkia niitä lapsia ja nuoria, jotka joutuvat hänen kaltaistensa kasvatettaviksi. Heitä ovat laitokset täynnä.
Kun on oltu niin suvaitsevia, että rajattomia aivan, juurettomia aivan, identiteetti hukassa.
Pakana(M).
meidän edellinen pyykkikone oli AseaSkandian sivustatäytettävä jossa oli pyöreän lasiluukun lisäksi umpinainen tasoksi kääntyvä luukku.
Myyjä kertoi sen menevän tosi hyvin kaupaksi lestaperheisiin. Itse ostin sen siksi, kun se taso oli niin käytännöllinen pyykkejä poisotettaessa.
Jotkin lestadiolaisuuteen liittyvät uskomukset tuntuvat olevan sitkeähenkisiä. Tällainen on esimerkiksi väite, että lestadiolaisuudessa olisi 1970-luvulla kielletty ikkunallisen pyykkikoneen käyttö, koska miehet olisivat voineet nähdä lasin läpi vilahduksen naisten alusvaatteista. Myytti putkahti esiin jopa Opetushallituksen koulukäyttöön tekemällä kirkkohistorian CD-ROMilla vuonna 1996. Rompulla todetaan: "Liikkeestä tekee tunnusomaisen ja tietyllä tapaa mainetta saavuttaneen sen torjuva suhtautuminen mm. televisioon, ikkunaverhoihin ja jopa pesukoneiden muovi-ikkunoihin." Kategorinen on myös väite: "Lestadiolaiset eivät myöskään hyväksy ehkäisyvälineiden käyttöä. Perheet, joissa on toistakymmentä lasta, ovat edelleen tänä päivänä lestadiolaisuuden arkipäivää." Rompusta keskusteltiin muun muassa Kotimaa-lehdessä syksyllä 1997, ja kun se sai myös suoraa palautetta lestadiolaisilta, Opetushallitus veti sen pois markkinoilta.
Pesukonemyyttiä pitämällä pidetään hengissä, vaikka siitä muodollisesti sanouduttaisiin irti. Se mainitaan esimerkiksi Ulla Pohjosen kirjoittamassa Kodin Kuvalehden suviseurareportaasissa "Yhdessä hengessä" (6.8.1998), vaikka kirjoittaja toteaakin, että kyseessä on kuuluisa "lestadiolaislegenda", ja antaa liikkeeseen kuuluvan papin oikoa käsityksen. Aihe on nostettu myös väliotsikkoon: "Pesukonelegenda naurattaa ja suututtaakin". Teatteriarvostelija Kaisu Mikkola puolestaan kirjoittaa oululaisessa Kalevassa 1.10.2000 arvostelleessaan Rovaniemen teatterin alueteatteriohjelmistoonsa ottamaa Outi Nyytäjän "Pyykkiä":
Yleisöllä oli syntisen hauskaa perjantai-iltana Posion koulukeskuksen vetoisessa monitoimisalissa. Siellä katseltiin runsas tunti ikkunallisen pesukoneen vauhdikasta menoa. Suomen Lappihan teki takavuosina juuri tällaisen pesukoneen maailmankuuluksi, kun vanhoillislestadiolaiset kielsivät moisen syntisenä ja ylittivät tempauksellaan kansainvälisen uutiskynnyksen.
Olen nähnyt ajan, jolloin pesukonevitsi syntyi ja nähnyt omakohtaisesti tilanteita, jolloin vitsille on naurettu.
TELEVISIO ja sivusta täytettävä pesukone alkoivat yleistyä Suomessa samaan aikaan 1950- ja 1960-lukujen taiteessa.
Myös monia lestadiolaiskristittyjä kiinnosti televisio. Sen hankkimista ei liikkeen piirissä kuitenkaan hyväksytty, vaan sitä pidettiin ohjelmiensa vuoksi kristityille vahingollisena.
Tämä herätti myös kapinamieltä sellaisissa, jotka pitivät televisiota enemmän tiedotusvälineenä kuin "synnin välikappaleena", ja katsoivat, että ihmisen mielestä oli kiinni, millaisia ohjelmia hän katsoi ja millaisia tunteita ne hänessä herättivät.
Elettiin 1960-luvun alkua, ehkä vuotta 1962. Meille kotiin oli hankittu uusi pesukone, ja koska perhe oli suuri, mahdollisimman hyvä ja käytännöllinen. Se oli SIVUSTA TÄYTETTÄVÄ.
Muistan, miten äitini esitteli meillä kylässä olleille (lestadiolais)vieraille uutta pesukonettamme ja nauroi (äänessään ja ilmeissään pientä flirttiäkin), miten tällainen pesukoneen ikkunakin saattoi herättää ihmisessä kaikkia synnin vaikutuksia ja "rietas" tuoda mieleen kaikenlaisia ajatuksia, kun katsoi sivuluukusta, miten pikkupöksyt, liivit ja kalsarit pyörivät ja vilahtelivat koneessa.
Kaikki vieraamme nauroivat huvittuneina. Minäkin nauroin, kun seurasin tilannetta sivusta. Kävin niihin aikoihin lukiota.
Kaikki me tiesimme, mistä vitsin jännite syntyi: siitä, että televisiota oli kielletty hankkimasta, vaikka monen muunkin kuin äitini mieli olisi kovin tehnyt sitä.
Kumpi oli siis tärkeämpää: olla kuuliainen seurakunnan paimenille ja olla ilman televisiota vai hankkia televisio ja tulla sen vuoksi toisten kristittyjen taholta enemmän tai vähemmän torjutuksi tai joutua kerrassaan "boikottiin"? Useimmat jättivät television hankkimatta.
Ensimmäiset vanhanmalliset, pyöreäkulmaiset televisiot muistuttivat myös suuresti sivusta täytettävän pesukoneen luukun muovi-ikkunaa. Mikä sekin lisäsi asian huvittavuutta
Koko pesukonevitsi menettää jännitteensä, jos se irroitetaan televisiokiellosta, kuten toimittajat ovat tehneet, ja alkaneet levittää ja toistaa lestadiolaisista kuvaa omituisina ja jotenkin hulluina ihmisinä, jotka kieltävät ikkunaluukulliset pesukoneetkin - onko hullumpaa kuultu: jopa sivusta täytettävät pesukoneetkin! Hah-hah-hah-heh-heh-hee.
Se on minusta kuitenkin aivan uskomatonta, että josskin kouluihin tarkoitetussa opetusmateriaalissa toistetaan samaa "faktana".
Vähän suurempaa ammattitaitoa ja asiantuntemusta odotan Opetushallitukselta. Ja myös tietojen tarkistamista, ettei jokaista mehevältä kuulostavaa ja opetusmateriaaalin laatijan omia ennakkoluuloja myötäilevää käsitystä kerrottaisi "tosiasioina" koko kansalle, vaan yritettäisiin pitää huolta siitä, että asia pitäisi myös paikkansa.
Ikkunaverho-detaljikin liittyy 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun olosuhteisiin, jolloin Suomessa suuri osa kansaa eli vielä aikamoisessa köyhyydessä.
Jos perheen lapsilauma kulki rääsyissä, mutta ikkunoissa oli komeat verhot, niin kyllä tilanteessa oli silloin jotakin kritikoitavaakin, selitti isäni minulle ikkunaverhoasiaa aikoinaan, neljäkymmentä vuotta sitten, kun sitä häneltä kyselin.
Saisi muuten Opetushallitus päivittää myös kirkkohistoriaa koskevat tietonsa, etteivät ne laahaa aivan sataa vuotta jäljessä kuten tässä rompussa näköjään. Itse en ole koskaan nähnyt lestadiolaiskotia, jossa olisi uskonnollista syistä jätetty ikkunaverhot hankkimatta. Enkä ole enää ihan nuori.