Moi! (tämä nyt ei välttämäti tänne helluntalaisuus palstalle kuulu, mutta täällä on aika vilkasta, niin kirjotan tänne)
Mistäs alottas. No, olen ollut vaikeasti ahdistunut/masentunut viimeset muutama vuotta. Minulla on ollut todella vaikeaa, ja olen käynyt niin pohjalla kuin vain voi...
Pari vuotta sitten kiinnostuin näistä uskonasioista, ja aloin käymään erilaisissa uskovien tilaisuuksissa ym. Annoin elämäni Jeesukselle monta kertaa, eli periaatteessa tein oman osuuteni asiassa. uskoin ihan oikeasti, luin Raamattua, rukoilin jne(tosin olin huono uskova...tulee varmasti pian esille). Mutta odotin myös, että elämäni muuttuisi parempaan. Saisin vapautua ahdistuksesta ja saada rauhan. Näin ei kuitenkaan käynyt, valitettavasti.
Muistan hyvin nuo pikku rukouspiirit jonne jotenkin eksyin, koska ahisti niin perhanasti, että olin valmis mihin vaan. Todellisuudessa olin psykoottinen, ja oikea osoite olisi ollut sairaala. No muistan hyvin nuo tilaisuudet. Paljon rukousta ja raamatun pohdintaa (minkä aikana meinasin aina nukahtaa tylsyyteen). Kaikki yhteen ääneen kommentoi "Aamen ja hallelujaa" jokaisen kommenttiin. Sitten tietty alkoi se kielillä höpöttäminen, mikä aluksi huvitti suunnattomasti, mutta siihenkin tottui:)
Itse odotin hetkeä kun puolestani rukoiltaisiin. Siinä joskus koin lievää helpotusta ahistukseen, vaikka aina lähdin pettyneenä siitäkin tilanteesta pois. Siihen siis kuului profetoimista myös. Minulle aina kerrottiin että minulla on "suuri tehtävä" plaahplaah...kaikkea yleistä. Ite odotin, että kokisin Jumalan parantavan kosketuksen tms, mutta kun ei niin ei. Lähdin jokaisesta tilaisuudesta yhtä surkeana kuin ennenkin...
Sitten tietysti tutustuin muutamiin nuoriin uskovaisiin, ja se oli viimenen tikki. Sitä kun vakavasti henkisesti sairas, niin ei jaksa yksinkertaisesti taistella syntejä vastaan. Minun olisi pitänyt sitä ja tätä....ei olutta, ei rokkia, ei enää bändihommia....kaikki olisi pitänyt unohtaa. Siis asiat jotka edes vähän sai minuun eloa kaiken paskan keskellä. Yksi ilta olin baarissa kaljalla, ja yksi näistä uskovista soitti että missä olet, ja vastasin että kaljalla siellä ja siellä (virhe!)....kaksi minuuttia, ja lauma uskovia hyökkäsi sinne baariin kimppuuni(hakemaan minua pois siis). Voin sanoa että hävetti, kun tulevat pilaamaan sinne iltani. Hävetti aika helevetin paljon. Ei siis se että olin "uskova", vaan se että joku meluava hihhulilauma tulee yleensä sinne.
Noh, eipä enää ole kenestäkään niistä mitään kuulunut. Kai minun aikani meni umpeen, koska en parantunut sittenkään(mitä minulle aina luvattiin ja ennusteltiin). Paitsi yksi otti yhteyttä, ja kysyi että lähtisinkö vetämään hänen kanssaan kännit :) hänkin oli kyllästynyt koko ulkokultaseen hihhulointiin.
Yhteenveto: Olen pettynyt Jumalaan, uskovaisiin ja itseeni.
Kiitän!
Mistäs alottas. No, olen ollut vaikeasti ahdistunut/masentunut viimeset muutama vuotta. Minulla on ollut todella vaikeaa, ja olen käynyt niin pohjalla kuin vain voi...
Pari vuotta sitten kiinnostuin näistä uskonasioista, ja aloin käymään erilaisissa uskovien tilaisuuksissa ym. Annoin elämäni Jeesukselle monta kertaa, eli periaatteessa tein oman osuuteni asiassa. uskoin ihan oikeasti, luin Raamattua, rukoilin jne(tosin olin huono uskova...tulee varmasti pian esille). Mutta odotin myös, että elämäni muuttuisi parempaan. Saisin vapautua ahdistuksesta ja saada rauhan. Näin ei kuitenkaan käynyt, valitettavasti.
Muistan hyvin nuo pikku rukouspiirit jonne jotenkin eksyin, koska ahisti niin perhanasti, että olin valmis mihin vaan. Todellisuudessa olin psykoottinen, ja oikea osoite olisi ollut sairaala. No muistan hyvin nuo tilaisuudet. Paljon rukousta ja raamatun pohdintaa (minkä aikana meinasin aina nukahtaa tylsyyteen). Kaikki yhteen ääneen kommentoi "Aamen ja hallelujaa" jokaisen kommenttiin. Sitten tietty alkoi se kielillä höpöttäminen, mikä aluksi huvitti suunnattomasti, mutta siihenkin tottui:)
Itse odotin hetkeä kun puolestani rukoiltaisiin. Siinä joskus koin lievää helpotusta ahistukseen, vaikka aina lähdin pettyneenä siitäkin tilanteesta pois. Siihen siis kuului profetoimista myös. Minulle aina kerrottiin että minulla on "suuri tehtävä" plaahplaah...kaikkea yleistä. Ite odotin, että kokisin Jumalan parantavan kosketuksen tms, mutta kun ei niin ei. Lähdin jokaisesta tilaisuudesta yhtä surkeana kuin ennenkin...
Sitten tietysti tutustuin muutamiin nuoriin uskovaisiin, ja se oli viimenen tikki. Sitä kun vakavasti henkisesti sairas, niin ei jaksa yksinkertaisesti taistella syntejä vastaan. Minun olisi pitänyt sitä ja tätä....ei olutta, ei rokkia, ei enää bändihommia....kaikki olisi pitänyt unohtaa. Siis asiat jotka edes vähän sai minuun eloa kaiken paskan keskellä. Yksi ilta olin baarissa kaljalla, ja yksi näistä uskovista soitti että missä olet, ja vastasin että kaljalla siellä ja siellä (virhe!)....kaksi minuuttia, ja lauma uskovia hyökkäsi sinne baariin kimppuuni(hakemaan minua pois siis). Voin sanoa että hävetti, kun tulevat pilaamaan sinne iltani. Hävetti aika helevetin paljon. Ei siis se että olin "uskova", vaan se että joku meluava hihhulilauma tulee yleensä sinne.
Noh, eipä enää ole kenestäkään niistä mitään kuulunut. Kai minun aikani meni umpeen, koska en parantunut sittenkään(mitä minulle aina luvattiin ja ennusteltiin). Paitsi yksi otti yhteyttä, ja kysyi että lähtisinkö vetämään hänen kanssaan kännit :) hänkin oli kyllästynyt koko ulkokultaseen hihhulointiin.
Yhteenveto: Olen pettynyt Jumalaan, uskovaisiin ja itseeni.
Kiitän!
Vastaukset 35
Vanhimmat
sen verran vielä, että lukieassani täällä palstoilla näitä "kaikki on syntiä" uskovien kirjoituksia, olen vahvistunut, että olen tehnyt oikean valinnan pysyessäni erossa uskovista ja heidän tuputuksestaan.
Toivoisin että vaikka pysytkin erossa uskovista, hakisit ja etsisit edelleen Jumalaa...
En usko että etsintäsi menisi hukkaan, sillä sinuakin varten on se rauha varattu jonka Jeesus jätti opetuslapsilleen ."Rauhan minä jätän teille, minun rauhani..."
Sillä se on perusta jolle on hyvä rakentaa kun sen on löytänyt, vaikka mieli olisi kuinka sekaisin, maassa...Kun uskot saat luottaa tuohon rauhaan josta Jeesus puhui.
Sä olet edelleen rakas Hänelle..
JOo me uskovaiset osataan olla melkoisia kusipäitä välillä, mutta johtunee siitä että me olemme edelleen, niin sinä kuin minkäkin vain ihmisiä ja me tarvimme rutkasti armoa ja rakkautta Jeesukselta että selviämme kerran kotiin.
Toivon näkeväni sinut siellä! Siihen ei tarvita kuin uskoa...
Pilatuskin kysyi kansalta, "mitä teen Jeesukselle", tuo samainen kysymys on meille jokaiselle.
Sen hetken, jonka ihmisten vuoksi uskossa koitat väännellä, on todella raskasta.
En kykene vastaamaan, miksi niin monet eivät saavuta armossa elämisen rauhaa ja ioa, vaan taistelevat syntiä vastaan omissa voimissaan, eivätkä osaa tuota kuormaa jättää Kristukselle.
Se taas, että koet jonkin asteista tylsistymistä elämässäsi, saattaa myös muiden avijen ohella hellittää, eli ehkä lievä lääkitys tai psykolookin juttusilla käynti helpottaa.
Viinat ja kapakat, tuskin tuskaasi helpottaa, mut valinta on sinun ja ehkä joskus Kristuksen armon syvyyksiin pääset.
Koen itsekin, että armossa eläminenkin vaatii oppimista, koska minullakin on heikkous teoillani hyvitystä etsiä, jopa tuohon lahjaksi tarjottuun armoon.
voi sinua parantaa, mutta Jeesus voi. Älä menetä toivoasi, äläkä hylkää Jeesusta, äläkä katso ihmisiin, vaan katso Jeesukseen.
Minäkin olin aikanani vakavasti masentunut ja ahditunut, mutta en juossut missään piireissä, vaan rukoilin Jeesusta ja jätin itseni Hänen huomaansa ja ihme tapahtui, tulin täysin terveeksi.
Jumala on voimallinen parantamaan meidät ilman yhtään ainoaa välikättä.
taisi se mennä pieleen...", lauloi Jonna aikanaan eräässä laulussaan ja pieleen näyttää menneen sinunkin kohdallasi.
Mutta. Se pieleen meneminen ei johtunut sinusta, vaan ennen kaikkea se on mennyt pieleen niillä uskovaisilla. Nykyajan uskovat kun elävät jossain käsittämättömässä utopistimaailmassa ja "Kyllä-Herra-Hoitaa" - mentaliteetissa. Eli. "Herra tee sitä", Herra tee tätä", "Kyllä Jeesus rakastaa sinua" jne. Niin, ja se elämän antaminen Jeesukselle-oppi on itsestään helvetistä ja on pahinta eksytystä, mitä kristikansan keskuuteen on koskaan pesiytynyt.
Tie Jumalan armon osallisuuteen ja Jumalan yhteyteen alkaa siten, että on tultava synnin tunnon kautta armon tuntoon. Eli tultava sydämen särkymäpaikalle. Tästä alkaa uusi elämä, joka on jatkuvaa kasvua aina hautaan saakka. Täysin virheettömäksi emme koskaan tule, mutta kunhan raskauttavista tekosynneistä päästään irti niin se on jo paljon.
Sinun kohdallasi näkisin siten, että sinua kuskattiin ristin juurelle ennen aikaa. Eli tehtiin "keskonen", josta ei eläjää tullut ja lopputulos on sen mukainen.
Edelleen näkisin siten, että olisit tarvinnut ristin juureen kuskaamisen sijaan aitoa, vapauttavaa ja eheyttävää keskustelua ja "Kyllä-Jeesus-sinua-rakastaa" mentaliteetin sijaan: "Me rakastamme sinua".
Mietippä, onko tässä vähääkään itua?
tuossa oli todellakin itua!
Olin syksyllä 1978 raamattukoulussa, jossa opetettiin vanhurskauttamisoppia monenkin opettajan toimesta. Tällöin jatkuvasti painotettiin: "Ei pidä tehdä keskosia". eli että. Ellei joku ole sisäisesti kypsä parannukseen, on parempi ettei aleta värkkäämään uskonasioiden kanssa ollenkaan. Jokaiselle tulee aito Jumalan kutsu muutaman kerran elämässä ja nämä sisäiset kutsut ovat parannuksen ja sovinnon teon aikaa.
Toisaalta on muistettava, että uskon tielle lähteminen ratkaisuksi johonkin sielunhoidolliseen ongelmaan tai muuun kriisiin ei ole välttämättä oikea valinta. Ensin tulisi hoitaa nämä kriisit ja jos sen jälkeen vielä tuntee kutsua uskon tielle niin ok.
Lahkolaisilla nämä asiat tuppaa olemaan päälaellaan - he kun tarvitsevat yksinomaan jäseniä joukkoonsa.
"Jumalan sana on elävä ja väkevä. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka, se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet, se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme. Jumalalta ei voi salata mitään. Kaikki mikä on luotu, on avointa ja alastonta hänelle, jolle meidän on tehtävä tili." (Hepr.4:12-13)
Se haavoittaa, mutta toinen teristä myös parantaa.
(Joh 3:1-16) Usko on lahjaa Jumalalta - ylhäältä saatua - armoa - evankeliumia. Ei tekoa eikä ihmisen omaa ponnistelua.
>he kun tarvitsevat yksinomaan jäseniä joukkoonsa<
Laumalle vahvistus on merkki elinvoimaisuudesta. Tuttu periaate eläinmaailmasta.
Mut lisään vain tän minkä hoksin miedän jalkapallo fanien etsinnässä, kun hekin tarvitsisivat vahvistusta jengiinsä, kun noihin vieras otteluihin menevät linja-autoineen räyhäämään.
Eli kyl oot ihan oikein oivaltanu Jumalan rakkaudellisen kutsun morsius seurakuntaan.
Kristushan tulee morsiamensa noutamaan, ihan oikeaan aikaankin ja joukko ei ole vielä liian suuri.
Mitäs täsä nyt kannattas tehdä? Kun minulla on periaatteessa kyllä vielä se usko tallella. Meinaan vaan, että pakko myöntää että minulla on helvetin pelko, enkä halua sinne! Kyllähän minä välillä rukoilen että Jumala kattelis vähän minun perään, ettei nyt ihan lapasesta elämä lähtis enään.
Vielä niistä uskovaisista joita tunsin. Se oli aika selvää, että ahistukseni ja masennukseni ym johtuu siitä, että saatana kurittaa minua. Aina kuulemma piti käskeä "mene pois saatana, Jeesuksen nimessä jne" kun tulee paha olo. Vähän kyllä ahistaa, kun se saatana on kai nytkin tossa vieressä kun tuppaa ahistamaan aika monet asiat.
Niin helvetti, saatana kuin muutkin ns. henkimaailman "olennot" ovat meidän ihmisten oman mielikuvituksen tuotetta.
Sinun on kaikkein parasta pysyä erossa noista uskonnollisista piireistä, jotka tuollaisiin vielä uskovat. Heille ne ovat "todellisia", koska he jatkuvasti vahvistavat harhakäsityksiään suggestiivisilla menetelmillä. Raamatun mytologia on heille ehtymätön lähde, josta he "löytävät todisteita" luuloilleen.
Hei eivät kuitenkaan käsitä, että Raamatun kirjoittivat ihmiset, jotka olivat syvästi taikauskoisia ja joilla ei ollut vähäisintäkään tieteellistä tietoa.
Herra Jeesus Kristus on edelleen sinunkin puolestasi naulittuna ristille ja vuodattanut kalliin sovintoveresi myös sinun pelastukseksesi. Rakenna elämäsi perusta siihen Kristus-kallioon, tuo syntisi täydellisesti Hänen ristinsä juurelle ja löydä syyt synteihisi sinusta itsestäsi. Älä etsi syitä muista tai elämäntilanteestasi. Ota Jeesus vastaan pelastajanasi ja rukoile, että Jumala armostaan avaisi sinun sydämesi vastaanottamaan Hänen armonsa ja uskon.
Tie on kapea, mutta jotka loppuunasti uskovat pelastuvat.
Tällaisen ohjeen minä sinulle antaisin.
Haluan vielä sanoa (alko omatunto soimata), että eivät kaikki uskovat olleet mitään tuomitsevia jne ankaria tapauksia. Oli monia todella mukavia ja maanläheisiäkin immeisiä. Ja moni oli selvinnyt vastaavista ongelmista kuin minä uskon avulla.
Minulla on ehkä vähän myös hylätty olo, kun kukaan ei pidä enään mitään yhteyttä minuun. Toisaalta en minäkään heihin. Noh, jos sitä vaikka pitäis yhteyttä siihen yläkerran ukkoon sitten ihan omissa oloissani.
Minuakin ahdisti. Kävin vähän lääkärissä ja sain sopivia lääkkeitä. Nyt taas pärjäilen hyvin...
Tosin tuskin uskon, että oli, koska ei hän sentään nais ihmisille noin raakasti palturi opettanu.
Tokkopa sitä tohtii ukkos vastaan otolle tulla, jos sinullekin tuollasta opettaa, eiks teilläkin mies kotona opeta ja vastaile nämä raamatulliset kysymykset?
on lääkärit käyty. terapiassa käyn ja lääkkeet on...onneks vähäsen ees auttaa.
Uskovaisperheen lapsena koin luonnollisestikin samanlaisia tuntemuksia siinä vaiheessa, kun aloin sanoutumaan irti mulle opetettujen oppien tunnustamisesta.
Helvetin pelko. Hitto muistan hyvin, kun ajattelin jossain vaiheessa, pitkäänkin, että nyt sitä sitten taietaan olla sillä lavealla tiellä, josa piru toimii ohjaajana ja määränpää on helvetti. Ja ne lapsuuden kauhukuvat helvetistä kyllä muistin.
Melkein kaikkien muiden asioiden suhteen uusi, lavea tieni tuntui kuitenkin paremmalta, ja kun ensimmäisiä kertoja elämäni aikana olin alkanut näkemään elämästä ja maailmasta muitakin asioita kuin uskonnollisen ahtaassa lapsuudessani oli syötetty, halusin osin varmaan alitajuisestikin jatkaa tutustumisreissua "ulkomaailmaan". Apuna olivat myös naapurissa asuneet äidin kaksi erittäin fiksua, ihmistä ymmärtävää ja mitään uskontoa sen kummemmin tunnustamatonta serkkua.
Jossain vaiheessa tajusin, että ajatus helvetistä on syötetty kristinuskon sanomaan tarkoituksella. Sen tarkoitus on peloitella ihmisiä pysymään kristinuskossa. Kristinuskon tarjoama valintatilannehan on naivin mustavalkoisesti seuraavanlainen: joko kaita, ikuiseen elämään taivaan ihanuudessa johtava tie tai sitten lavea, helvetin ikuiseen kärsimykseen johtava tie. Tuon kaltaisia vaihtoehtoja tarjoavat naivit ihmiset. Kun sitten ihminen on mahdollisesti "lipsumassa pois uskonelämästä", tukee hänelle todennäköisesti mieleen tämä asetelma kahdesta tiestä, joista hän nyt sitten on sillä huonommalla. Mikäli hän ei osaa katsoa kristinuskon antamaa asetelmaa "yläpuolelta", päätyy hän todennäköisesti syntejänsä katuen takaisen kaidan tien ja uskovaisten pariin.
Normaalistihan elämämme valintatilanteissa valittavia 'polkuja' on niin paljon kuin vain jaksamme mielissämme erillisiksi mieltää. Pääsääntöisesti kuitenkin enemmän kuin kaksi. Ihmisen loppusijoituspaikaksi kristinuskon mukaan vain kaksi. Mielestäni elämän valintatilaiden 'luonteeseen' nähden aika yksinkertaisen naivi ajatus. Lisäksi huonompaan paikkaan joutuisivat myös ne tuntemani hienot, hiljaiset ja hyväntahtoiset ihmiset, jotka mitään uskontoa sen kummemmin tunnustamatta pohtivat kuitenkin elämän mysteeriä hiljaa omassa mielessään. He eivät esimerkiksi vain halua lähteä minkään uskonpoppoon tai muunkaan ihmisen muodostaman kuppikunnan usein räyhääväänkin toimintaan mukaan.
On mielestäni absurdia ajatella, että mahdollinen meidät luonut jumala olisi kristinuskon kuvaileman kaltainen. Kristinuskon opeista kun pakkaavat heijastumaan vain asiat ja piirteet, jotka kuvaavatkin ihmisen toimintaa. Uskovaiset usein sanovat, että "Herran tiet ovat tutkimattomat" ja "emme ymmärrä Jumalan mielenmukaisuuksia", mutta ovatpahan kuitenkin ymmärtäneet istuttaa Jumalansa piirteiksi meistä ihmisistä niin usein havaittavia piirteitä.
Voihan olla niinkin, että mahdollinen jumala ei välitä pätkääkään, mitä teemme. Enkä usko hänen tarvitsevan meidän ihmisten uskoa häneen, jotta pystyisi pitämään identiteetintuntonsa kasassa. Sen verran meitä korkeatasoisemman täytyy mahdollisen maailmankaikkeuden alulle panijan olla, että pärjää ihan omillaankin :) Uskon, että jos jumala on olemassa ja ylipäätänsä kiinnostunut tekemisistämme, kiinnittää hän huomionsa meissä aivan toisenlaisiin seikkoihin kuin siihen, että uskommeko hänen olemassaoloonsa.
palturia kirjoitin.
Jos pystyt todistamaan, että kirjoitin väärää tietoa, lupaan että ryhdyn uskovaiseksi.
Olipa murheellista lukemista sinun kokemuksesi uskovien parissa! Sellaisia me tosiaan olemme. Arvelen etteivät hyvää tarkoittavat "sinun pitää tuntea syntisi ja uskoa ne anteeksi"-puheetkaan juuri paranna asiaa. "Mun_Nimi" on oikeassa että teemme Jumalan usein oman mielikuvamme mukaiseksi ja varsinkin sen miten pitää elää uskonsa todeksi. Olemme lopulta aina yksin ajatustemme ja tunteidemme kanssa nehän ovat vain meidän omiamme joita emme voi täydellisesti jakaa kenenkään toisen kanssa.
Huokasin helpotuksesta kun kirjoitat että pitäisit kuitenkin yhteyttä ylöspäin omissa oloissasi! Niin sitä pitääkin tehdä! Siihen toivon voivani sinua kannustaa!
Meille on tarkoitettu ikioma yksityinen ja läheinen yhteys Jumalan kanssa joka sanoo "minä olen sinut nimeltä kutsunut - sinä olet minun" (Jesaja 43 luku)
Vielä Jeesus sanoo: "Minä tunnen omani ja minun omani tuntevat minut". Lue myös Johanneksen evankeliumin 14 ja 15 luku. Näet miten läheisesti Jumala tahtoo olla ihmisen kanssa yhteydessä! Monia muitakin kohtia voisin ottaa Raamatusta tämän tiedon tukemiseksi ja kertoa omankin uskonkokemukseni. Mutta sinä tarvitset ihan ikioman, kahdenkeskisen Jeesuksen ja sinun välillä.
Ei sinun tarvitse yrittää mitään - siis ei yhtään mitään, ei tuntea itsesi syntiseksi eikä hyväksi. Voit vain olla ja sanoa Jumalalle "tässä olen - entä sinä?". Ole ilman ennakkotoiveita siitä mitä Hänen pitää vastata tai tehdä. Lue Raamattua odotellessasi vastausta. Vasta kun oma juttusi on varma, voit vertailla mitä muut kertovat. On tärkeää olla yhteydessä myös muihin uskoviin, mutta älä anna oman uskosi olla muista ihmisistä riippuvainen. Äläkä myöskään itsestäsi ja omista tunteista varsinkaan!
Kärsin sen verran lievästä masennuksesta että terapiaan ei ole tarvinut tutustua. Mitä terapia itseasiassa tarkoittaa masennuksen kohdalla? Minkälaista hoitoa se on!?
"Kärsin sen verran lievästä masennuksesta että terapiaan ei ole tarvinut tutustua. Mitä terapia itseasiassa tarkoittaa masennuksen kohdalla? Minkälaista hoitoa se on!?"
Minä siis pääasiassa kärsin ns ahistuneisuushäiriöstä, ja just lievästä masennuksesta. Se terapia on yksinkertaisesti keskustelua. Jauhetaan samoja asioita ja katotaan mihin suuntaan asiat milloinkin menee. Se hyvä siinä on että voi laittaa siellä koko paskan tiskiin, eikä tarvii yhtään pietellä olojaan. Mutta ei se mitään kauhian kummosta tai erikoista ole.
just tarkkaan uskovaisten höpinät "saatanan kurittamisesta" ja riivaajien ulos ajamisista. Muussa tapauksessa sekoat viimeistään näihin saatanahysterioihin.
Toiseksi. Helvetti on todiste Jumalan okeudenmukaisuudesta. Eli ne, jotka ovat tehneet toisille ihmisille raskaita vääryyksiä tai raukkamaisia tekoja, joista syytön/syyttömät ovat joutuneet kärsimään, tulevat saamaan ansionsa mukaan. Eli Jumala on aina uhrien puolella vääriä ja väkeviä vastaan ja helvettiin joutuvat ovat itse vetäneet tuomion omilla teoillaan päällensä.
Sen sijaan Jumala ei tuomitse yhtäkään ihmistä kadotukseen sen perusteella, ettei tämä ole uskonut niin kuin jotkut lahkolaiset ovat käskyttäneet uskomaan.
-helvettiä voi oppia tietenkin pelkäämään opetuksenkin tuloksensa, mutta se voi tulla myöskin aidon synnintunnon yhtenä osavaikutuksena niin että ihminen kokee olevansa kadotettu, ilman Kristusta !
-nykyisin on vain niin perin harvinaista se todellinen synnintunto ihmisissä ja pitkälti se johtuu siitä että ei saarnata enää aitoa Jumalan Sanaa, vaan kerrotaan tarinoita, evankeliumista, eikä siis saarnata parannuksen ja veren evankeliumia
Pyhässä Hengessä! ilmanko sitten tulee keskosia ja jos vaikka minkälaista sekaannusta asioissa !
-ja sitten on tosiaan se puoli että kun ei ihmisellä ole todellisuudessa se etsikonaika kohdalla niin ei siihen auta mikään, koska Jumalan kutsu ei ole päällä, eikä silloin muutoinkaan ole kiinnostunut oikealla tavalla uskonasioista!
-itselläni on sama kokemus monta vuotta ennen todellista uskoontuloa, että vaikka kuinka rukoiltiin, ei tullut tulosta kun aika. oli väärä!
-sitten taas kun aika ja hetki oli oikea, pääsin heti sisälle Jumalan Valtakuntaan ilman ongelmia!
-kannattaa kuitenkin olla kuulolla asioiden suhteen että ei sitten hukkaa niitä, tulevia, etsikön aikoja, mitkä edessäpäin on!
-jos sitten on vielä henkisen puolen sairauksia jms juttuja niin tietenkin, niihinkin pitää hakea myös ammattiauttajien apua ja ajoissa !
-nimittäin voi käydä niinkin että esim.masentunut ihminen voi saada jostakin paranemis-saarnasta sellaisen käsityksen että hän onkin nyt terve vaikka sitä ihmettä ei olisikaan, tapahtunut..tällöin hän helposti jättää, lääkityksensä hoitamatta ja seuraukset voi olla pahatkin..että lääkäreille ja psykiatreillekkin pitää antaa oma arvonsa ja heidänkin antama apu on todella arvokasta, monelle ihmiselle !
-minun mielestäni helvetti ja taivas eivät ole mitään järkioppeja vaan ihan todellisuutta ja myöskin ne koetaan sitten jos pääsee aidosti synnintuntoon ja sitä kautta, tuomitsee itsensä ja ne syntiset teot sekä sen elämän jota on elänyt synnissä, niin pääsee Armon tuntoon ja kokemiseen sekä vapauteen kaikenlaisista peloista, helvetinpelko, mukaanlukien !
-uudestisyntymisen yhteydessa Herra antaa myös Rauhansa joka on todella suuri, kuten Raamattu sanoo;niinkuin meren aallot ja suuri virta !
Älä usko ukkos puheisiin, ihmetys tietenki, kun lekurin paprut on saanu.
Minä muuten uskon Lääkäri Luukkaan kirjoituksiin, joita Pyhä Henki hänen kirjoitettavaksi antoi.
Katos mun elämänikin todistaa, enemän kun sun ukkos opetukset sulle.
Sun pitäs kuunella pastorinne opetusta, eikä juoruta muiden akkojen kanssa, kun on kyse raamatun opetuksesta, ettei tartis tollaselta ukolta vääriä oppeja saada.
http://www.aretalogia.com/aretalogia.37/sivut.2-3.html
olet itseesi pettynyt. On täysin ymmärrettävää, että vaikean sairauden tai huonon elämäntilanteen kohdattuaan ihminen on lopulta valmis hakemaan epätoivoissaan apua myös uskonlahkoista. Lahkolaiset myös mielellään iskevät käännytystyössään juuri heikoille joutuneen yksilön kimppuun.
Sinun tahtoasi ja ymmärrystäsi ei onnistuttu lannistamaan. Olit henkisesti kuitenkin niin vahva, ettei uskonnollinen manipulointi kohdallasi onnistunut. Sinusta ei tullut kenenkään käskyjä orjallisesti noudattavaa, omaa tahtoa vailla olevaaa zombieta.
En ymmärrä, miksi sanot pettyneesi itseesi.
et noudattanut TÄYDELLISESTi PYHIEN Helluntalaisten ohjeita vaan hellit salaisia syntejäsi etkä teghnyt parannusta!!!!!! sillä monet LUULEVAT olevansa uskossa mutta eivät ole PISTE!! monet väittävät minulle kirkkain silmin "olen uskossa" mutta eivät elä kuten Hellunalaiset PYHÄT pastorit määräävät!!!!
vai niin...
-juttusi on huvittavia ja taidat olla agitaattori ja provokaattori ja mitä vielä :-)
-no mahtuuhan palstalle tällainekin HUUMORI !
matkaasi--- naurat varmaan unissasikin?
onko kysymys provo vai ei: se voisi joka tapauksessa olla täysin totta. Uskovaiset puhuvat täällä täyttä potaskaa, "todistavat" asioita. Tämän aloittajan väite kuitenkin voi olla totta, kun taas esimerkiksi kaatajapapin tekemä jalanpidennys ei.
Joo kyllä tuo on ihan tosi juttu mitä kerroin. Jos olisin halunnut provota, olisin keksinyt paljon jännemmän tarinan :)
Olen krisitty uskova ev.lut. mies. Käyn silti pääosin helluntailaisten ja muiden vapaiden suuntien illoissa.
Minun mielipiteeni asiasta on, että sinua on väkisin pakoitettu tekemään sitä ja tätä ja sen tähden et ole oikeastaan saanut siitä mitään.
Uskovien pitäisi ymmärtää sellainen asia,että me emme voi pakottaa ketään tekemään mitään. Emmekä saakaan pakottaa/peloitella! Meidän tehtävänämme on todistaa Jeesuksesta ja kertoa mihin ja miksi uskomme näin. Ja se siitä. Jumala tekee loput!
Jos siis uskovat olisivat kaiken tuputuksensa sijaan kuunnelleet sinua ja rukoilleet puolestasi ja jotenkin ymmärtäneet sinun tilannettasi ja rakastaneet sinua pyyteettömästi. Eli olisivat olleet ystäviäsi. Asiat voisivat olla toisin.
Haluan sanoa sinulle: jos uskot Kristukseen Jeesukseen omana Herranasi ja syntien sovittajanasi.Olet pelastettu! Ei ole mitään merkitystä sillä mihin seurakuntaa kuulut! Luota nyt Hänen armoonsa. Jumala katsoo sydämeen eikä ulkoisiin muotomenoihin.
Sitten kun sanotaan että kun ihminen tulee uskoon, niin samantien kaikki "pahat tavat" lähtivät pois. Ei se tapahdu kaikille noin. Se, että ihminen lopettaa tupakoinnin ja viinan käytön/tekee parannusta eri asioista jne tulee tapahtua rakkaudesta Jeesukseen. Siis ei pakosta, vaan siitä kun ihminen saa ymmärtää ja tajuta jotenkin syvemmällä tasolla sen, että "hei, Jumala oikeasti rakastaa minua ja hyväksyy minut juuri tällaisena kun olen". Kun ihminen jotenkin tämän osaisi sisäistää ja levätä tässä armossa, niin silloin hänessä syttyy rakkaus Jumalaa kohtaan ja muutokset tulevat luonnostaan. Ketään ei voi eikä saa pakottaa mihinkään!
Joillakin ihmisillä uskoontuleminen on niin intensiivinen kokemus, että he kokevat syvää rauhaa ja rakkautta ja siitä rakkaudesta käsin pystyvät jopa jotkut yliluonnollisesti Jumalan Hengen voimasta luopumaan tupakasta, huumeista (!) tai alkoholista samantien! Mutta ei kaikilla se tapahdu näin.
Painotan sinun kohdalla nyt sitä, että pidä itse yhteyttä Jeesukseen. Rukoile Häneltä voimaa kestää asioita ja lepää Hänen armossaan. Lue erityisesti Johanneksen evankeliumia ja Johanneksen kirjeitä. Johannes painottaa Jeesuksen rakkautta ja roolia syntien sovittajana! Eikä ole väärin käydä psykologilla, jos koet että ongelmasi ovat sitä luokkaa että tarvitset sellaista apua. Uskon, että lääketiedekin on Jumalan lahja maailmalle ja sitäkin kautta Jumala parantaa ihmisiä.
Siunausta ja voimia sinulle!
Valen
kiitos hyvästä tekstistä.