Itseltäni kuoli lähisukulainen. Tapasin kuukausi kuoleman jälkeen lesken, ollut vuoden leskenä. Tunsin heti että välillämme oli jotain säpinää. Puhuimme lähimpiemme kuolemasta ja minussa heräsi valtavan helliä tunteita häntä kohtaan. Olen aina ollut ujo ja siksi myös sinkku. Ujouteni myös esti etenemisen tuossa tilanteessa. Olivatko tunteeni aitoja vai johtuiko se tuosta jaetusta surun tunteesta? Itse kaipaisin valtavasti hellyyttä suruni keskellä. Tekisinkö oikein jos jatkaisin suhdetta? Olemmehan aikuisia vapaita ihmisiä. Voisimme ehkä auttaa toisiamme.
tapasin lesken
surutyötä tekevä
2809
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
että se jaettu surun tunne on se miksi tunsit vetoa juuri tuohon ihmiseen. Sen ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa ettei suhteella voisi olla tulevaisuutta. Teillä on yhdistävä asia ja ymmärrätte toisianne tässä vaikeassa asiassa. Se voi olla vahvistava tekijä tai sitten ei. Saattaa olla että toinen (tai molemmat) tiedostamattaan hakee "laastaria" paikkaamaan menetyksensä. Jatkakaa "ystävinä" ja katsokaa miten suhde etenee.
Oikeassa taidat olla. Kiitos rohkaisevista sanoista. Eletään ja katsotaan.