Hullu hatuntekijä

hoidettu

Verkkouutiset 2002
"Kuopion yliopiston epidemiologian professori Jukka T. Salonen väittää, että Suomessa väheksytään elohopean terveyshaittoja. Salonen sanoi torstain Savon Sanomissa, että elohopean aiheuttamat ongelmat halutaan lakaista maton alle. "

Kuopion Yliopisto
"Akuutti altistuminen suurelle elohopeahöyrypitoisuudelle voi aiheuttaa keuhkotulehduksen sekä oireita munuaisissa ja keskushermostossa, jonne elohopea kertyy. Aivoihin kertyneen elohopean puoliintumisaika on useita vuosia. Krooniseen myrkytykseen liittyy mm. suuoireita, keskus- ja ääreishermoston vaurioita (vapina ja psyykkiset muutokset), munuaisvaurioita ja ihomuutoksia."

Ongelma se on tuo vainajien tuhkaaminenkin:
"Elohopea höyrystyy tuhkauksessa vainajien hampaiden amalgaamipaikoista ja esimerkiksi elohopeaa sisältävistä paristoista. Espoon krematoriota koskevan raportin (Espoon krematorion elohopeapäästöjen arviointi. Tutkimusselostus nro RTE 3881/2005. VTT) tuloksia soveltaen elohopeaa pääsee Malmin krematoriosta ilmaan vuosittain noin 7 kiloa, kun tuhkausmäärä vuodessa on hakemuksen tarkoittama 2 000 ja elohopeapäästö tuhkausta kohden 3,5 grammaa."

Keskimäärin 3,5 grammaa elohopeaa joka ihmisessä? Hurjaa?? Vai mitä tuo meinaa...? Luulisi aiheuttavan ongelmia ihmisille? No niinhän se tekeekin!!! Vaan useimmat lääkärit eivät sitä edes huomaa...

"Elohopea on myrkyllistä ihmisten hermostojärjestelmälle. Elohopeahöyryn pitkäaikainen hengittäminen voi aiheuttaa monenlaisia fyysisiä oireita, kuten ruumiinjäsenten koordinointikyvyn menettämistä sekä kuulon, puhekyvyn ja näön heikkenemistä. Muu elohopealle altistuminen saattaa aiheuttaa ihottumaa ja munuaisvaurioita."

Huhuja:
"Hammashoitajien keskuudessa on löydetty yli kaksi kertaa arvioitua enemmän MS-tautia."

"Uppsalan yliopistosairaalan amalgaamiyksikössä saneerattiin lukuisten MS-potilaiden amalgaamitäytteet. Yksikön ylilääkärin käsitys on, että MS-tauti on jopa 80- prosenttisesti pääosin amalgaamiperäinen sairaus."

Vanha sanonta: Hullu hatuntekijä!
"Ennenmuinoin hattuhuovan käsittelyssä käytettiin aineita, jotka sisälsivät elohopeaa. Ajan mittaan elohopea haihtuu ilmaan ja sitä kautta hatuntekijään. Hatuntekijässä elohopea kerääntyi ja siitä menee vähän nuppi sekaisin. "

Kuinkahan monta hullua (hatuntekijää, hammashoitajaa ja amalgaamipotilasta) on tässäkin maassa pakkolaitoksessa saatuaan vähän liikaa elohopeaa...?

0

1314

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Ensi kesänä

        Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
        Ikävä
        61
        3111
      2. Tukalaa kuumuutta

        Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
        Ikävä
        43
        3067
      3. Sinä, ihastukseni

        Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
        Ihastuminen
        42
        2417
      4. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

        Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
        Kotimaiset julkkisjuorut
        91
        2037
      5. Tiedät ettei tule toimimaan.

        Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
        Ikävä
        31
        1893
      6. Okei, myönnetään,

        Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
        Ikävä
        25
        1759
      7. Onko kaivatullasi

        himmeä kuuppa?
        Ikävä
        48
        1606
      8. Mihin hävisi

        Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
        Iisalmi
        83
        1370
      9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

        En taida nähdä sinua koskaan.
        Rakkaus ja rakastaminen
        39
        1280
      10. Lähtikö korvat

        puhtaaksi vaikusta?
        Tuusniemi
        79
        1110
      Aihe