molemmat vanhempani parin vuoden sisällä. isä kuoli täysin yllättäen kun oli 24, äidin löysin kuolleena pihastamme 2 päivää ennen joulua kun olin 25. enpä näistä yli ole vielä päässyt vaikka isän kuolemasta tuli 10v täyteen ja äidinkin 8. ei helppoa, ei hauskaa.
menetin
orpo
41268
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ymmärrän miltä susta tuntuu,menetin isäni viime vuoden elokuussa ja tämän vuoden heinäkuussa äitini.Vanhempieni väli oli 5pv vajaa 11kk.Mä sain pitää vanhemmat vanhemmaksi kuin sinä sait.Kauheaa!!Meidän on kaikkien lähdettävä täältä toiset nuorempana ja toiset vanhempana.Ei se silti paljoa lohduta.Itku on herkkässä ja sen täytyy tulla kun se aika on.Isäni poismenon tavaallaan jo vähän ainakin ymmärrän,hän sairastui tosi agressiiviseen syöpää,mikä levisi alle 2kk.Mutta äitini poismeno oli yhtäkkinen,joutui leikkaukseen,sen myötä menehtyi.Mä sain itselleni varaäidin joka on tuntenut minut 5 vuotiaasti asti ja tiedän kun minulla on asiaa tai haluan nähdä hänet se onnistuu.Voin aina kysyä häneltä neuvoa.Minä olen aina ollut ulospäinsuuntautunut ja puhelias ja olen puhunut vanhemmistani aina kun siltä tuntuu toisen ihmisen kanssa ja itkenyt.Tsemppiä sinulle,jaksamista.
Hei!
Omalta osaltani voin sanoa, että tiedän lähestulkoon miltä sinusta tuntuu. Itse menetin äitini muutama päivä sitten (18.08.2006). Eihän siitä ylitse pääse kovinkaan helposti ja omalla kohdallani se vielä pitkään. Olen vasta 16 vuotias ja olin äitini kanssa todella hyvissä väleissä. Pienempien sisarusten ja isäni vuoksi yritän kuitenkin jaksaa tämän surun keskellä. Toivottavasti sinäkin..
yksi joka menetti vanhempansa 6v sisällä.Itse olin 24-v kun sain tietää että isä on mennyt tajuttomaksi sairaalassa..Ajoin kuin viimestä päivää (150km)isän luokse..kerkesin olla 5min vierellä kun loppu tuli.Äitini oli myös sairaalassa sinne oli matkaa 300km, ajattelin että kerkeän äitini luokse..ja jotakin sanoakin sille.Olinhan edellisenä iltana äidin luona, silloinkin huonona, mutta keskusteltiin niitä näitä.Vein jo äidin tavaroita kotiin, koska kotiin pääsystä oli puhetta hoitajan kanssa, Mutta toisin kävi ,Matkan varrella sain kuitenkin soiton sairaalasta, että ei mene enää kauan kun äitini menehtyy.Olin 9.05 osastolla, niin äiti oli kuollu 9.01.Tämä tapahtui syksyllä -04 En pystyny enää ajamaan kotiin,mieheni tuli hakemaan minut, isänsä kanssa.En selviä näistä ikinä..oon iän päivät pelänny että miten minun käy kun vanhemmista aika jättää..Tässä vain pitäsi pysyä iloisena kun on tuota jälkikasvuakin.
kuinka samalla kaavalla voi kahdelle eri ihmiselle tapahtua asioita. oma isänikin kuoli sairaalassa muutamaa minuuttia ennenkuin ehdin paikalle. kyllä menetyksien kanssa oppii elämään, mutta sitä kauanko niistä kestää selvitä, päästä yli, sitä en tiedä vielä. Toisilla menee varmaan kauemmin, toisilla käy nopeammin mutta suru ja menetyksen tunne säilyy varmasti aina jossain. ja sinä, 16-vuotias, voimia sinulle. elämä on kuitenkin suurimmaksi osaksi edessä sinulla, ja vaikka varmasti tulee monta hetkeä jolloin kaipaisit sitä että saat jakaa asioita tai tapahtumia äitisi kanssa, niin ajan kanssa se helpottaa vaikka aina pohjavireenä tulee olemaankin. itsekin meinaan vieläkin välillä soittaa äidille kun jotain hauskaa tapahtuu tai on yhtäkkiä paha olo, onneksi se kun tajuaa ettei niin voikaan tehdä ei tee enää yhtä kipeää kuin ennen.