AloitusKisa:

astelen elämän polkua kivistä.
Minulta ei yksikään ihme silmien ohi livistä.
Hiuksen hienosti vältän mä ansat,
Hurraa mut nähdessä vieraatkin kansat.
Välillä lepään vasten sillankaidetta,
ihastelen alla näkyvää katutaidetta.
Matkaani jumalatkin koittavat estää,
taivaalle huudan, anna mun kaikki kestää.
Hälläväliä myrskyt on mulle,
ikuiseen liikkeeseen tuomitulle.
jokainen askel kuin partaterillä,
suoraa tietä kulkien oisin jo perillä.
Silmissä kyyneleet krokotiilin,
pimeessä yössä eteenpäin hiivin.
Mun perääni itkee niin Millan kuin siiri,
mun kotini on turhautumisen kääntöpiiri.

Et mua voi enää estää,
mä lähden yksin,sä jäät.

Sä itse juokset, kuin pikku pässi,
joka innokkaana joka tytteliä hässi.

Et siis enää voi mua estää,
miks annoit mun kaikki kestää.

Tapasin eilen sattumalta hammaslääkärin vastaanotolla monivuotisen kampaajani. Hiukseni olivat huolettomasti ponnarilla. Kampaajani katseesta ymmärsin hyvinkin, ettei tyylini ollut kovinkaan tyydyttävä. Joten on aika käydä muuntautumassa.

Kuinka lapsena kadehdinkaan naapurin Moonikaa, jolla oli tummat luonnonkiharat hiukset.Mikseivät minun jäykät ja karheat hiukseni millään voineet asettautua itsekseen luontaisesti kauniisti.

Hiusten leikkaaminenkin oli yhtä tuskaa.Oli varottava korviaan joutumasta saksien kohteeksi.Hiuspölyä tunkeutui väkisten puseron sisään.Jäykkä otsatukka tönkötti lähes pystyssä.
Jos oli pitkät hiukset, ne piti letittää ja nahka päässä kiristyi. Jos taas oli lyhyet, niin tukka oli, kuin punainen karvalakki päässä.

Sitten koitti permisvaihe. Sateessa kampaus pöhöttyi muukalaislegioonalaisen maastoutumis naamiotumiseen sopivaksi, tai näytti epäonnistuneelta afrolta. Ei voinut uneksiakkaan menevänsä muina naisina saunomaan , tai istuksivansa iltakasteessa toisten joukossa.
Paplaripussi, kähertimet,kampausneste, lakkapullo ja muu hiusvarustus vei suurimman tilan matkalaukun sisällöstä.

Aamulla oli noustava kukonlaulun aikaan ennen muita hiusten selvitykseen.Mihin tahansa tilaisuuteen oli menossa, niin aina oli mietittävä jo valmiiksi, millä keinoin taas hiuksiensa kanssa pärjäisi.

Entäpä ne epäonnistuneet värjäykset. Jos oli uneksinut saavansa hehkeän blondauksen, niin väri oli varmasti ,kuin kanarialinnun takamuksen keltaista.Ruskea muuttui sysimustaksi ja tututkaan eivät tunnistaneet.Raidotukset elivät ihankin omissa värikartoissaan viis veisaten, siitä mitä niiden olisi pitänyt olla.

Kampaajat tiuskivat äkäisinä kiskoen päätä pesualtaassa, jonka niskatuki sai viikon mittaisen migreenin aikaseksi.Kammottavan väriset kampausviitat saivat kasvot näyttämään hautausurakoitsijalta.Hiustaiteilija tökki piikkikammallaan ja heilutti teräväkärkisiä saksia nenän edessä.
-Voi, että kun on jäykkää tää hius.Mites tätä voi olla näin paljon.Tää on ,kuin etelämaalaisen kulmikas perusjäykkää hiustyyppiä.

Siinä viereisellä tuolilla tietysti istui, joku luonnonoikku, jonka pää oli hetkessä loihdittu viimeiseen muotiin ja jota kilvan siinä ylistettiin.

Lopulta kampaajan saatua minutkin valmiiksi, hän rokotti jostain käsikirjasta viimeiseen karvaan saakka hinnassa. Kampausnestettä oli tietysti kulunut pullollinen, lakkapullo vajentunut huimasti, sakset tylsyneet ja hiusmuotoilija tarvitsi loppupäivänsä vapaaksi.

Kotiin päästyäni hiukseni olivat jo vapauttaneet itsensä omaan muotoonsa, enkä pahemmin viitsinyt kenellekkään kertoa kampaajalla olleeni.

Onneksi nyt on keksitty jo intialainen päänhieronta.Rentoa päätä on parempi käännellä.
Valistuneemmat hiusmuotoilijat ovat kehittäneet luonnonmukaisen hiustenleikkuun. Se minun pitää päästä kokemaan.Hiukset leikataan tällä menetelmällä luontaiseen kasvusuuntaan. Pää saatetaan kääriä ensin ,kuin kapaloon kaalinlehdillä ja luultavasti saa korvalapuista kuunnella veden solinaa ja linnun viserrystä.
Marssia taikka rokkia ei pääni siedä kampaajalla.
Valssin tahdissa saksittu hius voisi kylläkin menetellä.

Juoruileva kampaaja on kauhistus. On paljonkin parempi, etteivät ne puhu mitään. Viisasta olisi myös piiloittaa kaikki hiusmalli lehdet. Niistä tulee ainostaan kiukkuseksi.
Parempi, että nukuttaisivat toimenpiteen ajaksi ja saisi herättyään katsella ihastuksesta vapisevana uutta ihmeellistä olomuotoaan.

Kyllä elämä voikin olla hiuksen hienoa, vai pitäisikkö sanoa; vaikkei ole karvoihin koiraakaan katsomista, niin karvallakin on oma tarinansa.

Reppu selässä ja lapikkaat jalassa vanha mies astuu arastellen valtavaan pramean julkisivun omaavaan kauppakeskukseen keskellä ei mitään. Hetken hän luulee jo tulleensa hotelliin ja on kääntymässä pois, mutta huomaa sitten pitkät kassajonot. Kysyy sitten eräältä kassaneidiltä hämmentyneenä: Anteeksi, mistäs löytyy pokasahan teriä? Pokasah...tämä kuulkaas on elintarvikeosasto. Työkalut sun muut löytyvät, kun menee ulos ja 300 m rakennuksen sivua vasemmalle, opastaa häntä kassaneiti.

Mies reppuineen marssii ympärillään olevia pitserioita, luontaistuotemyymälöitä ja pienempiä krääsämyymälöitä hämmästyneenä katsellen kohti päämyymälää. Eteentuleva tavaramäärä on tyrmätä määrällään, mies ei ole uskoa näkemäänsä. Tunnin sinne tänne epätoivoisesti vaelleltuaan hän eksyy vahingossa työkaluosastolla. Jos jonkinnäköistä sähköharveliä on tarjolla. Vihdoin hän näkee myyjän.

Tarvitsisin pokasahan teriä! Pokasahan....mikä se on? Joku museokapineko, kyselee hämmästynyt myyjä. Eikun pöllejä sillä sahailen, mies vastaa. Eihän meillä mitään pokasahan teriä ole, moottorisahallahan sitä nykyään pöllit poikki pannaan, valistaa myyjä. Tässä olisi tarjouksessa täll... Minä kun en mitään päriseviä sahoja halua, keskeyttää mies. Ja eiköhän sen Osku-vainaan jäämistöstä joku terä vielä löydy, jos leskeltä kysyn.

Mies kääntyy lähteäkseen. Puoli tuntia uloskäyntiä turhautuneena etsittyään hän saa ahaa-elämyksen. Seurattuaan erästä nuorempaa miestä, jolla ostoskärry on kukkuroillaa tavaraa, hän vihdoin selviää ulos. Poltettuaan ensin piipullisen mieltään rauhoittakseen mies hyppää pyöränsä selkään ja lähtee polkemaan pitkin tummuvaa kylätietä reppu selässä.

kisaa?

tiällä.