Pikkusen perspektiiviä...

Pojat saavat autoveropäätöksiä parissa kuukaudessa mutta oleppa se joka tarvitsee uudet nivelet jalkoihinsa että pystyy kävelemään. Silloin saat odottaa jopa vuosia.

Pankaa nyt pikkuisen perspektiiviä tähän asiaan. Kyseessä on vain auto.

Te korvauksista haaveilevat pöljät olette muuten suurin syy siihen, miksi autoja kohdellaan pyhinä lehminä tässä maassa. Teitä paskat kiinnostaa onko sairaanhoitajilla palkka edes kohtuullisissa kuosissa tai onko lapsellanne pätevä opettaja koulussa. Mutta kun Te ostatte AUTON, niin koko valtion hallinnon tulee taipua juuri teidän lompakkonne tarpeisiin juuri sillä hetkellä kun Te ajatte sen autonne ulos laivasta. Toki Valtiolla olisi ollut aikaa valmistautua tähän rumbaan etukäteen mutta se ei sitä tehnyt. Siitä pitää syyttää kansanedustajia jotka eivät ole halunneet lähteä purkamaan tätä laitonta systeemiä. Tähän olisi ollut aikaa mutta ei halua. Virkamiehet tekevät juuri niinkuin poliittinen johto haluaa.

Tulli tekee taas täydellä teholla töitä heti kun sille kerrotaan tarkasti miten pitää laskea. Nyt Tulli saa kovin ympäripyöreitä ohjeita. Toinen puoli sanoo että verotus ei saa olla missään tapauksessa syrjivää ja toinen puoli sanoo, että kaikki lailliset verot pitää kantaa. Käsi pystyyn kaikki jotka osaavat laskea uuden ohjeen mukaan juuri oman tuontiautonsa verot niin että ei maksa liikaa mutta maksaa kuitenkin oikean määrän?

En aio leimautua tuontiautojen vastustajaksi ja autoja muuten vihaavaksi ihmiseksi, aion kyllä hakea omani joko Saksasta tai Ruotsista. Aion maksaa siitä kaikki Tullin määräämät verot ja hakea muutosta jotta saan perusteet selviksi. Minua ei kuitenkaan aja eteenpäin se, että saan farmarivolvoni nyt halvemmalla kuin naapurin merkonomi, saman hintaisia ne loppujen lopuksi tulevat olemaan.

Mi
5482
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kyllä päätäjien pitäis katsoa myös peiliin ja pistää esim.autovero asia kohdalleen kerralla niin kuin Eu määrää esim.Ruotsi!Pääsisivät paljon vähemmällä byrokratialla/kuluilla.Ja laitaisin lonkka leikkaukset myös ajan tasalle eikä leikkais sosiaalimenoista koko ajan.
Ei autoilijan maksamista veroista kumminkaan leikkauksia makseta?
Autovero tulot ei tule pienenemää!!! Ei ne ole pienentynyt Ruotsissakaan.

Mutta kyllä on eduskunnassa puurot ja vellit sekaisin,kun katsoo tämän viikon herrojen ja naisten keskusteluja/lausuntoja KHO päätöksistä !!!.....

Äänestä

Perspektiiviä ittelles, sillä näidenkin kannanottajien siivellä sinäkin autos haet.
Eikä mikään estä hakemasta niitä niveliäkin, jos perse kestää.

Sairaanhoitajien palkoista ja opettajien pätevyyksistä huolehtii etujärjestöt, autoilijoiden edusta VAIN autoilijat itse ja
käytännössä Siilinin tapaiset periaatteen miehet!

Autoveroasiassa homma on kyllä siten ,että poliitikkoja on viety virkamiesten ( tulli ja vm) toimesta kuin pässiä narusta, sonera tyyliin.

Äänestä
  • Jeppe!
    Eihän niitä niveliä tosiaan mikään estä hakemasta mutta samaan aikaan sä urputat jostain autoveron alvista joka on kuulemma veroa verolle. Etkö sä pönttö käsitä että sä olet jo maksanut ne sun tulevat nivelet veroina ja näinollen olet oikeutettu niihin silloin kun niitä tarvitset.

    Pannaanko vähän yksinkertaisempi esimerkki jonka säkin tajuat: Olet ostanut autosi ja maksanut siitä vaaditun veron. Kuitenkin sulle sanotaan että sorry vaan, me kyllä mielelämme otamme sun autoverot mutta et sä sillä autollasi silti saa ajaa. Tämä on vertauskuvallinen tilanne tämän päivän leikkausjonoissa.

    Tohon Sonerajuttuun en uskoisi sinunkaan kajoavan kun et pysty edes näin yksinkertaista asiaa tajuavan.

    Meinaatko että Suomea johtaa joku virkamiesten koneisto? Kyllä tätä koneistoa johtaa valtion, puolelta vaaleilla valittu edustajisto eli käytännössä kansanedustajat. Myös Sauli on Kansanedustaja jolla vaan puuttuu sitä poliittista tahtoa muuttaa asioita kun se joutuu myös miettimään Suomen valtion raha-asioita. On vain helpompi tehdä kansanedustajan homma huonosti kuin hoitaa Ministerin homma huonosti.

    Älä anna tunteen vaikuttaa tosiasioihin, et ole yhtään Kuitusta parempi...

    Mi

    Ps. Mä käyn hakemassa mun autoni täysin omilla ansioillani, ilman yhtään apua Siiliniltä tai sinulta. Veron alenemisesta kiitän Siiliniä mutta siihen se Siilinin osuus sitten loppuukin.

    Äänestä

Olet ymmärtänyt koko jutun täysin väärin. Ei ole kyse nimenomaan autosta, vaan hallintoalamaisten oikeusturvasta.

Varastaminen on varastamista, vaikka tekijänä on valtiovalta ja erityisesti valtiovarainministeri.

Äänestä
  • Tuota varastamispuolta en tullutkaan miettineeksi. Sen lisäksi tämä rikos vanhenee ainoastaan kolmessa vuodessa joten tässäkin asiassa laki on toteuttajansa puolella. Autoverostahan (lue varastamisesta) voi valittaa ainoastaan 3 vuoden sisällä jonka jälkeen asiaan ei voi enää vaikuttaa. Hyvä Pointti!

    Silti ihmettelen ettei kukaan nosta tällaisia polemiikkitulvia kun kyseessä ovat sen Pielaveteläisen eläkeläisen huonot lonkat joka kuitenkin on elämänsä tehnyt työtä eikä siltikään saa jo valmiiksi maksamaansa hoitoa. Sen sijaan kun autoista puhutaan, niin kaikki uhkuvat pyhää vihaa valtiota ja Saulia kohtaan. Siksi pyydän hieman perspektiiviä vai eikö sitä tarvita terveillä nivelillä?

    Mi

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mi kirjoitti:

Pojat saavat autoveropäätöksiä parissa kuukaudessa mutta oleppa se joka tarvitsee uudet nivelet jalkoihinsa että pystyy kävelemään. Silloin saat odottaa jopa vuosia.

Pankaa nyt pikkuisen perspektiiviä tähän asiaan. Kyseessä on vain auto.

Te korvauksista haaveilevat pöljät olette muuten suurin syy siihen, miksi autoja kohdellaan pyhinä lehminä tässä maassa. Teitä paskat kiinnostaa onko sairaanhoitajilla palkka edes kohtuullisissa kuosissa tai onko lapsellanne pätevä opettaja koulussa. Mutta kun Te ostatte AUTON, niin koko valtion hallinnon tulee taipua juuri teidän lompakkonne tarpeisiin juuri sillä hetkellä kun Te ajatte sen autonne ulos laivasta. Toki Valtiolla olisi ollut aikaa valmistautua tähän rumbaan etukäteen mutta se ei sitä tehnyt. Siitä pitää syyttää kansanedustajia jotka eivät ole halunneet lähteä purkamaan tätä laitonta systeemiä. Tähän olisi ollut aikaa mutta ei halua. Virkamiehet tekevät juuri niinkuin poliittinen johto haluaa.

Tulli tekee taas täydellä teholla töitä heti kun sille kerrotaan tarkasti miten pitää laskea. Nyt Tulli saa kovin ympäripyöreitä ohjeita. Toinen puoli sanoo että verotus ei saa olla missään tapauksessa syrjivää ja toinen puoli sanoo, että kaikki lailliset verot pitää kantaa. Käsi pystyyn kaikki jotka osaavat laskea uuden ohjeen mukaan juuri oman tuontiautonsa verot niin että ei maksa liikaa mutta maksaa kuitenkin oikean määrän?

En aio leimautua tuontiautojen vastustajaksi ja autoja muuten vihaavaksi ihmiseksi, aion kyllä hakea omani joko Saksasta tai Ruotsista. Aion maksaa siitä kaikki Tullin määräämät verot ja hakea muutosta jotta saan perusteet selviksi. Minua ei kuitenkaan aja eteenpäin se, että saan farmarivolvoni nyt halvemmalla kuin naapurin merkonomi, saman hintaisia ne loppujen lopuksi tulevat olemaan.

Mi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu