Tarkoitukseni on vähän mietiskellä hyvässä seurassa kaikkien halukkaiden kanssa, mitä on suvaitsevaisuus ja miten se liittyy vaikkapa tasa-arvoon ja sen toteutumiseen.
Arvona suvaitsevaisuus on ihan hyvä asia, mutta sillä on hyvin vaarallinen kääntöpuolensa, joka on välinpitämättömyys.
Tasa-arvoa ajatellen suvaitsevaisuuden osuus toteumisessa on huomattava, sillä vain hyväksymällä erilaisuus voidaan olla tasa-arvoisia keskenään. Mutta suvaitsevaisuuden kääntöpuolella, välinpitämättömyydellä on tasa-arvoonkin aivan toisenlainen vaikutus. Usein se ilmenee silmien ummistamisena ja täytenä muutoshaluttomuutena. Pakkosuvaitsevaisuus on myös tuota välinpitämättömyyttä, sillä muutosta hakeva osapuoli vaatii suvaitsevaisuuteen vetoamalla muita hyväksymään asioita, joita he eivät kykene hyväksymään, eivätkä arvosta. Miten tällä tavoin etenevän tasa-arvon sitten lopulta käykään? Voittavatko he, jotka niin tuntevat vai joutuvatko lopulta luopumaan kaikesta, kun korttitalo aikanaan hajoaa? Onko kaikki tosiaankaan hyvin, kun millään ei ole mitään väliä ja sosiaalinen kontrolli puuttuu täysin? Riippuuko ihmisen onni siitä, kuinka paljon hän saa rajatta itseään toteuttaa muitten kustannuksella?
Syyllistämällä usein ajetaan suvaitsevaisuutta läpi. Ihmiset ovat nykyisin hyvin heikosti valmistautuneet käsittelemään syyllisyyttään ja he helpolla antavat periksi syyllistämällä etenevälle taholle, jotta ei tarvitsisi käsitellä asioita, joihin ei työkaluja omasta takaa löydy. Syyllistäminen vain ainakin minun mielestäni kaikkea muuta kuin suvaitsevaisuutta.
Tällöin väärin motiivein päästään eteenpäin asiassa, joka lopulta saattaa olla jopa tuhoisa kaikille osapuolille.
Eräs välinpitämättömyyden muoto on vastuun pakoilu. Joudun valitettavasti laskemaan tähän ryhmään myös feminismin. Mutta se onkin taas jo toinen asia, johon ehkä voimme päästä kejun edetessä.
Arvona suvaitsevaisuus on ihan hyvä asia, mutta sillä on hyvin vaarallinen kääntöpuolensa, joka on välinpitämättömyys.
Tasa-arvoa ajatellen suvaitsevaisuuden osuus toteumisessa on huomattava, sillä vain hyväksymällä erilaisuus voidaan olla tasa-arvoisia keskenään. Mutta suvaitsevaisuuden kääntöpuolella, välinpitämättömyydellä on tasa-arvoonkin aivan toisenlainen vaikutus. Usein se ilmenee silmien ummistamisena ja täytenä muutoshaluttomuutena. Pakkosuvaitsevaisuus on myös tuota välinpitämättömyyttä, sillä muutosta hakeva osapuoli vaatii suvaitsevaisuuteen vetoamalla muita hyväksymään asioita, joita he eivät kykene hyväksymään, eivätkä arvosta. Miten tällä tavoin etenevän tasa-arvon sitten lopulta käykään? Voittavatko he, jotka niin tuntevat vai joutuvatko lopulta luopumaan kaikesta, kun korttitalo aikanaan hajoaa? Onko kaikki tosiaankaan hyvin, kun millään ei ole mitään väliä ja sosiaalinen kontrolli puuttuu täysin? Riippuuko ihmisen onni siitä, kuinka paljon hän saa rajatta itseään toteuttaa muitten kustannuksella?
Syyllistämällä usein ajetaan suvaitsevaisuutta läpi. Ihmiset ovat nykyisin hyvin heikosti valmistautuneet käsittelemään syyllisyyttään ja he helpolla antavat periksi syyllistämällä etenevälle taholle, jotta ei tarvitsisi käsitellä asioita, joihin ei työkaluja omasta takaa löydy. Syyllistäminen vain ainakin minun mielestäni kaikkea muuta kuin suvaitsevaisuutta.
Tällöin väärin motiivein päästään eteenpäin asiassa, joka lopulta saattaa olla jopa tuhoisa kaikille osapuolille.
Eräs välinpitämättömyyden muoto on vastuun pakoilu. Joudun valitettavasti laskemaan tähän ryhmään myös feminismin. Mutta se onkin taas jo toinen asia, johon ehkä voimme päästä kejun edetessä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
itse en osaa määritellä suvaitsevaisuutta mitenkään psykologisesti tai tieteellisesti. Näen suvaitsevaisuuden eräänä moraalisena arvona. Mutta on olemassa myös muita moraalisia arvoja ja näitä arvoja sovellamme eri tavoin eri tilanteissa.
Suvaitsevaisuudessa eniten kiinnostaa se, että missä määrin enemmistön kulttuurista poikkeavaa erilaisuutta on enemmistön suvaittava. Erilaisuuden laadulla ei tällaisessa pohdinnassa oikeastaan ole merkitystä.
Mikäli oikeudenmukaisuudella sekä oikealla toiminnalla tarkoitamme lähinnä sitä mitä enemmistö ajattelee asioista niin erilaisuuden suvaitsemista on vaikea perustella. Jos taas ajattelemme, että enemmistö voi olla väärässä niin perusteluille voi löytyä sijaa. Onhan kautta historian maailmaa parantaneet erilaiset toisinajattelijat (ovat kyllä tehneet pahaakin) ja toisinajattelevat vähemmistöryhmät - en tarkoita välttämättä sosiaalisia vähemmistöjä.
Periaatteessa suvaitsevaisuutta voitaisiin perustella silläkin, että suvaitsevaisuuden ja erilaisuuden voidaan historiallisesti ajatellen nähdä muuttaneen maailmaa paremmaksi.
Jätän tämän nyt tarkoituksella tyngäksi. En halua alkaa väittelemään mielipiteistä vaan pikemminkin pohtia asiaa.