Seriffi toimii tänään taas ripeästi ja poistaa viestejä, jotka eivät käsittele keskustan politiikkaa. Poistoon ovat joutuneet etenkin pitkät, osin uskonnolliset julistustekstit, jotka näyttävät yhden henkilön massapostituksilta.
Sitä mukaa kun näitä eri tavoin ja eri nickeillä jätettyjä avauksia on poistettu, tämä henkilö on ryhtynyt peistaamaan niitä uudelleen palstalle, mutta nyt muiden, politiikkaa koskevien avausten perään.
Ihmettelen tuon henkilön motiiveja. Hän lienee tietoinen siitä, että Enirolla on riittävästi keskustelufoorumeita, joiden aihepiireihin hänen tekstinsä paremmin luontuisivat. Noilta foorumeilta varmaan löytyisi enemmän asiaan vihkiytyneitä mielipiteenvaihtajiakin kuin täältä.
Kaikesta huokimatta, kun tämän kirjoittajan viestejä poistetaan, niin hän poistoista piittaamatta peistaa samat jutut takaisin.
Minusta tuo alkaa olla jo aika moista uhittelua, jonka motiiveja en osaa ymmärtää.
Sitä mukaa kun näitä eri tavoin ja eri nickeillä jätettyjä avauksia on poistettu, tämä henkilö on ryhtynyt peistaamaan niitä uudelleen palstalle, mutta nyt muiden, politiikkaa koskevien avausten perään.
Ihmettelen tuon henkilön motiiveja. Hän lienee tietoinen siitä, että Enirolla on riittävästi keskustelufoorumeita, joiden aihepiireihin hänen tekstinsä paremmin luontuisivat. Noilta foorumeilta varmaan löytyisi enemmän asiaan vihkiytyneitä mielipiteenvaihtajiakin kuin täältä.
Kaikesta huokimatta, kun tämän kirjoittajan viestejä poistetaan, niin hän poistoista piittaamatta peistaa samat jutut takaisin.
Minusta tuo alkaa olla jo aika moista uhittelua, jonka motiiveja en osaa ymmärtää.
Vastaukset 17
Vanhimmat
niistä vähän enemmän kuin kiiltokuvaa.
Palstalla on kyse keskustan harjoittamasta politiikasta, siis siitä, mitä keskusta puolueena tekee, ja tietysti siitä, mitä keskustan poliitikot tekevät.
Mitä Vanhanen on vapaamuurarina tehnyt sellaista, mitä hän ei tekisi keskustan poliitikkona, tai mitä hän tekee keskustan poliitikkona toisin, kun on/tai ei ole vapaamuurari?
Kun juttuja pannaan keskustan palstalle, niin Vanhasen väitetyn vapaamuurauriuden tulisi jotenkin liittyä siihen, mitä Vanhanen keskustan poliitikkona tekee.
Pelkät vapaamuurariutta koskevat kirjoitukset eivät tänne kuulu.
Ei Stubbi ole mikään kantelupukki, erkki tuomioja on vaan niin huono. kirjoita sellaisia pliis?
kaikki suosikkipoliitikkoonsa Tanja Saarelaan kohdistuneet kirjoitukset.
Se siitä sananvapaudesta.
Lainaus päivän Hesarista Jäbälle ja seriffille, että tiedätte mistä politiikan toimittajat kirjoittavat:
"Kulttuuriministeri Tanja karpela teki todellisen mediatempauksen muuten kuivakkaalta vaikuttaneessa kokouksessa. Saarela ja tuore miehensä elokuvaaja Olli Saarela päristelivät uudenkarhealla Harley Davidsonilla pihaan- ja media oli myyty. Saarela näyttää hallitsevan julkisuuden.
Mistähän johtui, ettei kansanedustaja Pekka Vilkunan moottoripyöräilystä syntynyt yhtä kovaa mediakohua kuin Saareloista".
Jäbä ja seriffi, kipinkapin vaatimaan Hesarilta ko. kirjoituksen sensurointia. Sehän ei käsittele Keskustan politiikkaa, eihän.
Ei Saarela ole minun suosikkipoliitikkoni. Jos niin päättelet sillä perusteella, etten itse solvaa Saarelaa, niin minulla on satoja samanlaisia suosikkipoliitikkoja.
Sananvapauteen viittaaminen osoittaa tietämättömyytesi. Eniron palstoillaq on täysy sananvapaus sen puitteissa, että kirjoitetaan niille palstoille, jotka on avattu kutakin eri aihetta varten. Tänne on täysin oikein kirjoittaa Saarelasta poliitikkona, mutta Saarelasta julkkiksena kirjoittelu kannattaa panna julkkispalstalle. Ei tämä sananvapautta rajoita, vaan pitää kekustelun järjestyksessä.
Politiikan toimittajat on eri asia. he kirjoittavat omissa lehdissään niin kuin haluavat, mikä on heille sallittua, mutta se ei liity millään tavalla Suomi 24:n keskustelusääntöihin.
Miksi siis vielä höpötät, koska et sinä voi olla niin tyhmä, ettet kaiken kirjoittamani jälkeen olisi ymmärtänyt, mistä näiden keskustelupalstojen säännöissä on kyse.
oikein mättää.
Miten erotat Saarelan poliitikkona tai julkkiksena. Kerro nyt missä se seriffin ja sinun rajasi menee.
Olen yrittänyt selittää, että Saarela käyttää julkkiksena oppimiaan kikkoja ja toimittajasuhteita härskisti poliittisen uransa eteenpäinviemiseen. Saarelasta poliitikkona ei ole mitään kirjoitettavaa, koska Saarela saavutukset on täysi nolla sillä saralla.
Jos Saarela olisi pelkkä kyläpoliitikko tai rivikansanedustaja hän saisi olla rauhassa, mutta ministeriltä on lupa odottaa toisenlaista käytöstä.
Siunatuksi lopuksi. Mikä ihmeen poliisi sinä tällä palstalla luulet olevasi. Ikuisiin uusoikeistolaisiin kirjoituksiisi ei paljon älyn lahjoja vaadita. Mutta näyt olevan Kapin kanssa kovasti seriffille mieleen. Olette kaksi palstan surkeinta Brändiä. Teidän ympärillännekö ja teidän ehdoillanneko koko palstan pitäisi pyöriä.
Jäbä ja Kapi osoittavat sitä suurten ikäluokkien ahneuden kuvaa, missä kaikki pitää haalia itselleen vaikka mitään ei osata eikä mitään hallita.
Se vain, ettei vain toiset pääsisi tekemään mitään.
Jäbä, Sebi ja Kapi ovat tyypillisiä ylivanhoja tyyppejä, joilla ei enää mulkku ole seisonut kymmeniin vuosiin ja ainoa paikka missä seisoo on korvien väli. Siellä onkin sitten tanakkaa erektiota.
Miten erotat Saarelan poliitikkona tai julkkiksena. Kerro nyt missä se seriffin ja sinun rajasi menee.
---------------
Seriffistä en tiedä, mutta minun rajani on helppo: silloin kun Saarela tekee tai puhuu politiikasta, hän on poliitikko, muulloin pelkkä julkkis.
Olen yrittänyt selittää, että Saarela käyttää julkkiksena oppimiaan kikkoja ja toimittajasuhteita härskisti poliittisen uransa eteenpäinviemiseen.
-------------
Mitä pahaa tuossa on. Niinhän tekee jokainen poliitikko, joka siihe kykenee.
Saarelasta poliitikkona ei ole mitään kirjoitettavaa, koska Saarela saavutukset on täysi nolla sillä saralla.
------------
Onko tuo minun vikani?
Jos Saarela olisi pelkkä kyläpoliitikko tai rivikansanedustaja hän saisi olla rauhassa, mutta ministeriltä on lupa odottaa toisenlaista käytöstä.
---------------
Jaa? Sinulla on siis tuollainen mielipide. Onko se sama kaikista ministereistä vai ainoastaan Saarelasta?
Siunatuksi lopuksi. Mikä ihmeen poliisi sinä tällä palstalla luulet olevasi.
---------------
En ole poliisi, mutta aika ajoin tulee mieleen keskustella keskustelutavoista.
Ikuisiin uusoikeistolaisiin kirjoituksiisi ei paljon älyn lahjoja vaadita.
---------------
Olen samaa mieltä. Liberaali markkinatalous ja vapaa kilpailu ovat erittäin yksinkertaisia, helppoja ja loogisia asioita kenelle tahansa.
Mutta näyt olevan Kapin kanssa kovasti seriffille mieleen. Olette kaksi palstan surkeinta Brändiä.
---------------
Tuohon minula ei ole minkäänlaista mielipidettä.
Teidän ympärillännekö ja teidän ehdoillanneko koko palstan pitäisi pyöriä.
---------------
Ei tietenkään. Mistä tuollaista sait päähäsi. minulle riittää, että palstalla keskustellaan keskustan politiikasta ja siitä, mitä keskustan poliitikot politiikassa tekevät.
Heidän yksityiselämästään voi sitten keskustella mieluummin silikonitissi-, harley davidson-, puhelinseksi- tai parisuhdepalstoilla.
PS. Eniron systeemi mättää, kirjautuminen kesti ikuisuuksia, niin vastasin nyt näin.
Kehut Annelin vanhaa vetoomusta politiikan hyvistä keskustelutavoista ja jatkat:
"Ja hyvä olisi, jos demareiden likaisten temppujen paskalingot ammattiliitoissa saataisi vastaavan vetoomuksen noudattajiksi, sillä sieltä lentää kyllä taas vaikka mitä, kun tulee ajankohtaiseksi pelotella laiskat duunarit äänestämään kokoomuslaisten äärioikeistolaistumisen ha torppariaikaisen isäntävallan piiskurivoimia vastaa."
Sillä lailla. Todella hyvää Jäbän kaipaamaa keskustelukulttuuria keskustan politiikasta tällä palstalla itse maestron kynästä.
Tekeekö Jäbä Saarelan vaalikampanjan? Ehdotan, että homma siirretään STTK:n webbimestarille.
Laittaisitko Jäbä myös kokoomuspalstan kuntoon?
Minusta vetoomus on edelleen paikallaan. Jos muistellaan pressanvaalia, niin sen 2. kieroksella demarit heittelivät paskaa Niinistön niskaan, kun eivät enää muuta osanneet. Paskanheitto on vasemmiston poliittista kultturia. Toivon, etteivät keskusta ja kokoomus sellaiseen sorru.
Vai demarit heittivät paskaa Niinistön päälle. Alkaako kansaneläkkeen kynnyksellä muisti pettää vai valehteletko lämpimiksesi? Niinistön räkänokkaiset pikku apurit levittivät Halosesta sellaista potaskaa ettei mitään rajaa. Sieltä tuli kaikki mahdollinen soopa Neuvostoliittoon liittämisestä alkaen. Itse kuultuna mm. Tampereen Kuninkaankadun Cafe Pahvisaulissa. Ylimielistä pikkuporvarinalkujen skeidaa korvantakuset märkinä.
Kansa valitsi Halosen. Kannattaisi Jäbänkin varoa ettet muutu katkeraksi kuin kepulainen...
Olin sen verran lähellä Niinistön vaalitoimiston työtä, että voin sanoa sinun jauhavan silkkaa paskaa, oikeastaan todella haisevaa paskaa.
Jos kirjoitat pelkän luulon perusteella, niin voit saada anteeksi, mutta jos kirjoitat asioita tuntevana, niin olet todellinen reppanaluuseri olit sitten kepu tai demarinilviäinen.
En ole täällä tänään paljonkaan ollut, mutta niinä muutamina lyhyinäkin jaksoina olen nähnyt useiden tyhjänpäiväisten typeryyksien ilmestymisen saitille - ja niiden nopena poistumisen!
Hienoa! Noin pitäisi ylläpidon jaksaa toimia muutaman päivän yhtäjaksoisesti, niin eivätköhän nuo joutilaat tyhjäpäätkin kyllästyisi leikkiinsä.
Sitä vain ihmettelen, miksi heitä ei bannata kokonaan; tulpata heidän tietään tänne? Kun sellainen on hyvin mahdollista, kuten tiedetään tapahtuneen paljon vähäisemmistäkin syistä. Turhan pitkä pinna ylläpidolla.
"... olen nähnyt useiden tyhjänpäiväisten typeryyksien ilmestymisen saitille - ja niiden nopena poistumisen! "
Miksiköhän Korhosen tyhjäpäiset pönttöilyt pysyvät saitilla - eivätkä poistu, vaikka niissä ei puhuta kuin Korhosesta.
"Noin pitäisi ylläpidon jaksaa toimia muutaman päivän yhtäjaksoisesti, niin eivätköhän nuo joutilaat tyhjäpäätkin kyllästyisi leikkiinsä."
Ei Korhonen lopeta, hän ei ole niin viisas, että ymmärtäisi lopettaa pään lyömisen seinään. Korhoseen verrattuna Don Quijote oli herkästi luovuttavaa sorttia.
"Sitä vain ihmettelen, miksi heitä ei bannata kokonaan; tulpata heidän tietään tänne? "
Aina punikit ovat sensuroimassa toisinajattelijoiden kirjoituksia. Mielestäni myös heillä on kuitenkin oikeus sanoa mielipiteensä, vaikkeivat he sitä muille soisikaan.
Sheriffin moitteet ja kiitokset ovat pelkkää sivun täytettä.