Vakaumuksellisena EU:n kannattajana katson, etten osallistu joka paikassa pyörivään Israel-Libanon-sotasotasotakeskusteluun. Ainoastaan, jos sen varjolla yritetään loukata Euroopan Unionin demokratiaa tai keksiä EU:lle ja Natsi-Saksalle yhteisiä piirteitä tms., täytyy minun pitää kiinni EU:n periaatteista ja huolehtia, että EU:n maine säilyy.
EU on toiminut hillitysti. On USA:n asia tunkeutua mukaan sotaan rauhaanpakottamiskeinoin. Kaikilta suomalaisilta Israel-kiistelijöiltä - poliitikoilta, rauhanhihhuleilta, ihmisoikeuspuhujilta, ääriuskovaisilta, asiantuntijoilta ja tavallisilta ihmisiltä on jäänyt huomaamatta sodan Euroopalle tarjoama mahdollisuus.
EU:lla on nyt mahdollisuus toimia sekä rauhan sanansaattajana (EU on rauhan projekti) että kiihdyttää talouskasvua kaupan keinoin. Voisimme myydä kriisialueille erinäisiä tarvikkeita, mm. ruokaa, vaatteita ja erityisesti viattomien ihmisten itsepuolustukseen tarvittavia sotalaitteita. Näin koko maailman hyvinvointi edistyisi EU:n ansiosta.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Et osaa etkä uskalla, sillä ihailemasi EU:n ja NATO:n tulisi ottaa kantaa mm. Israelin pääministeri Ehud Olmertin kannanottoon, että Eurooppa älköön kritisoiko Israelin tekemiä siviilien pommituksia Libanonissa, koska NATO-joukot pommittivat siviilejä Jugoslaviassa 1999."
Olmert tells Europe to stop preaching to Israel
" Israeli Prime Minister Ehud Olmert told European leaders to stop preaching to him about civilian war casualties in an interview published on Sunday in German newspaper Welt am Sonntag."
Omert compares Israel's strikes against Lebanon with those of NATO on the Kosovo war.
Tosin Israelin pommituksissa kuolleita on jo pitkälle toistatuhatta, kun taas NATO:n pommituksissa kuoli "vain" päälle viisisataa siviiliä...
NATO muuten on ottanut rintamavastuuta Afganistanissa ja pommittanut siellä siviilejä (Helsingin Sanomat, 24.8.)
Mitä EU tekeekin, asiasta on ainakin päätetty hallitusti, EU:n tapaan. Ja sen hyväksyn.
Myös sen että eu on aina väärässä?? ja eu komissaarit ne vasta väärässä ovatkin hahhhahah ja eu vänkyrät nämä isänmaan petturit jotka ovat kaikein säälittävimpiä:)
Voit ihan vapaasti kannattaa euta tai mitä lie tähti rättiä mutta pidetään nyt mielessä kuiteskin että asumme Suomessa emmekä missään eussa:)
EU kietoutuu Suomen ympärille, halusit tai et. Ja ennen pitkää haluat.
Suorastaan naurattavat koska itsekin varmasti tiedät että eu kaatuu 10 vuoden sisällä omaan mahdottomuuteensa:) ja minä taas teen kaikkeni että eu kaatuu:) varmaan olemattoman pienessä sydämessäsi vihaat meitä jotka emme euta kannata mutta ei se haittaa:) pian sinäkin rukoilet että eroaisimme eusta:)
...poistamaan teidät.
"sodan Euroopalle tarjoama mahdollisuus ... myydä kriisialueille erinäisiä tarvikkeita, mm. ruokaa, vaatteita ja erityisesti ... sotalaitteita."
MYYDÄ? M Y Y D Ä ??? Sota on MAHDOLLISUUS? Luoja varjele ettemme tapaa IRL.
"koko maailman hyvinvointi edistyisi EU:n ansiosta."
No näin. Olet varmasti pannut merkille sen, miten hyvinvoivia ovat nykyään Irakin, Afganistanin tai Sudanin lapset. Palestiinan lapset ne vasta hyvin voivatkin, hehän ovat saaneet nauttia tästä mahdollisuudesta jo kuudettakymmentä vuotta.
Euroopan hyvinvointi on myös ulkomaiden hyvinvointia.
Tietoyhteiskunnassa kaikki on mahdollista.