Hallituksen tavoitteet

Vaalikausi on loppumassa.
Tämän hallituksen eräs tavoitteista oli saada laajakaistayhteys jokaiseen kotitalouteen.

Alkaa olla aika kiire tuon Närrijärven keskuksen digitalisoinnissa.

Siksi toisekseen: Miten tuollaista tavoitetta voidaan edes asettaa? Heti tulee mieleeni yksi kotitalous, joka ei vedättänyt puhelinlinjaa itselleen aikanaan johtuen 15 000 markan kustannuksesta.
Tämän jälkeen NMT 450 verkko lakkautettiin, jonka jälkeen ko. kotitalous joutui hankkimaan itselleen vahvistimen, että puhelin kuuluisi.

Ja ko. kotitalous asuu tasan siellä, missä heidän elinkeinonsakin on ja mistä he maksavat veroja.

Herää kysymys, että ovatko heidän veronsa vain sitä varten, että maantielle tulee joka talvi aurausnerkit? Muuta verorahoin kustannettua ei näy missään 30 km säteellä.

2

414

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nej njet

      nyt asiat hoitavat yksityiset yritykset ja ne rahastaa siitä, osa tuotetaan vielä ostopalveluina, toistaiseksi, mutta verorahoille syrjänperillä on turha suuresti huudella vastinetta. Lajakaistat ovat yksityisillä, valtio on jo myynyt melkein kaiken omistamansa, pätösvaltaa myöten, aurausmerkit taitaa riittää, joku kai auraakin.

      • Jos verorahojen ja Suomen kansalaisuuden vastine ovat aurausmerkit, niin miksi silloin tarvitsisi edes laeista välittää?

        Verot ottavat, lait ja aurausmerkit antavat. :)


    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      2
      3478
    2. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      72
      3221
    3. "Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"

      Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin
      Maailman menoa
      48
      2753
    4. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      54
      2578
    5. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      89
      2397
    6. Taas nuoren kuolema

      Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭
      Lapua
      29
      1280
    7. Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!

      Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä
      Suomalaiset julkkikset
      21
      1197
    8. Kuinka paljon teillä

      on ikäeroa?
      Ikävä
      93
      1155
    9. Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen on selvä

      On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen joten
      Luterilaisuus
      337
      1053
    10. Hämmentävä muutos tv:ssä: Roope Salminen OUT, Sointu Borg IN!

      Roope OUT, Sointu IN! Mitä tykkäät tästä muutoksesta? Suositun Myyrä-seikkailusarjan alusta asti juontohommissa on oll
      Suomalaiset julkkikset
      14
      946
    Aihe