Jouduin kysymään teknistä neuvoa 98 mallin autosta. Merkkiliike antoi maahantuojan teknisen neuvonnan puhelinnumeron. Täällä kysyttiin onko suomiauto, sanottuani rek.numeron ja että on suomiauto minut yhdistettiin ilmaiseen palveluun. Ystävällinen neuvoja jopa soitti minulle selvitettyään asian.
En haikaile harmaatuonteja.
En haikaile harmaatuonteja.
Vastaukset 17
Vanhimmat
kun vandaalit särkivät tuontiautoni kuskin puoleisen peilin. Uuden sai valmistenumeron perusteella.
Enää en osta Suomiautoja.
Tarvitsin tuomaani Land Rover Discoveryyn uuden raidetangonpään.
Soitin Tampereen Inchapeen eli merkkiliikkeeseen. Varaosapuolen hemmo kysyi ystävällisesti rekisterinumero, mutta auto oli vielä siirtotarroilla, joten seuraavaksi hän kysyi edelleen ystävällisesti valmistenumeroa.
Valmistenrolla oikea osa löytyi hyllystä ja sovimme vielä, että voin noutaa sen lauantaina automyynnin kassalta. Kiitettävää palvelua. Eikä mitään mutinaa auton historiasta.
En kaipaa ylihintaisia Suomiautoja. Lantikan hakureissusta koitui 8 tonnin säästö.
Mitenkäs on nuo Porschen "talousmallit" toimineet? Itsekkin olen moista harkinnut. Onko ollut jotain suurempia teknisiä ongelmia, ja ennen kaikkea kiinnnostaisi, että ostaisitko toistekin?
Vai onko sinulla kenties tuon vuosimallin (-98) perusteella avo-Saab? Eihän sekään tosin huono auto ole, mutta kun nuo on jo nähty ja koettu, niin kiinnostaisi enemmänkin nämä uudemmat Suomi-autot, eli Porschen Boxter ja Cayman. Vai onko niin, että vain Cayman on tätä nykyään Suomi-auto?
Herran pieksut, vieläkö joku pystyy antamaan neuvoja tuollaiseen liki kymmenvuotiaaseen kotteroon?
Onneksi olen itse jättänyt moiset hyrysysyt menneisyyteen.
Siwastakin saa palvelua, vaikka ei osta mitään :-)
Itse asiassa merkkiliike ei saa "diskriminoida" onko kyseessä alkuperäinen Suomi-auto vai myöhemmin tuotu Suomi-auto. Harmaatuonti sanaa ei EU:n jälkeen ole edes ollut olemassa.
Haettu esimerkki, valitettavasti (ja huono sellainen)...
mikä velvoittaa auton maahantuojan palvelemaan asiakasta, joka ei ole tuottanut tämän mainitun maahantuojan kautta? -- ei mikään
Sama juttu kuin rakentaisin jukkatalomallin mukaisen talon itse ja alkaisin reklamoimaan talotehtaalle, kun ei pelitä -- !!
Et kai luule, että EU:n neljän vapauden toteutuminen olisi mielipidekysymys?
Ja että siitä kysyttäisiin juuri sinun mielipiteesi?
Maahantuojalla on aina sopimus tehtaan kanssa. Tehtaalla taas on intressi hoitaa tuotteensa aina ja kaikkialla (ainakin ulkoinen kuva pyritään pitämään kunnossa).
Eli jos et hoida omalla maahantuontialueella ao merkin palvelua - olet nopeasti entinen maahantuoja.
Jukkataloesimerkki oli "hiukan" kaukaa haettu. Nythän kyseessä on samasta putkesta tullut tuote eikä "piraattikopio".
näin ei ole
jos tuon maahan ja myyn tavaraa en todellakaan vastaa jonkun muun maahantuomasta tavarasta
että sinunkaan mielipiteesi ei kiinnosta vähääkään ketään
1)Auton valmistaja vastaa tuotteistaan.
2)Valmistajaa edustaa kulloisenkin merkin virallinen maahantuoja.
Pointti on se, että valmistajan valtuutettu edustaja kussakin maassa on virallinen maahantuoja.
Näin se vaan menee.
julkaistun tekstin kertoman kaltainen, on alkujaan 29.8.2006 klo 10.09 kirjoittaneen hemmon turha ottaa nokkiinsa siitä, että hänen mielipiteensä mukaan ei asioita ratkaista!
Eli jos itse tuomaasi autoon tulee ongelma johon tarvitset merkkiorganisaation apua, tulee sinun etsiä vastaava "suomiauto" ja kertoa sen rekisteritunnus saadaksesi tarvitsemasi tiedot.
Eiköhän nuo ajat ole ohi kun kellosepät eivät korjaanneet itse maahantuotuja kelloja. Autoissa on aivan vastaavaa merkkilliikkeet myyvät varaosia edustamiinsa merkkeihin tai ne eivät tulevaisuudessa ole enää merkkiliikeitä. Useissa tuontiautoissa on merkkiliikeen takuu ulkomailta voimassa ja vian esityyeessä suomalaisella merkkiliikeellä on velvollisuus hoitaa ongelmat.
Monet merkkiliikkeet tuovat itsekkin käytettyjä autoja ulkomailta. Turha tuomoisilla on päätään vaivata jos merkkiliikkeestä ei saa palvelua ilman konstailua niin kannattaa tehdä reklamaatio asiasta.
kaikin keinoin saada kalliita ruosteenraiskaamia suomipaskoja kaupaksi nysväreille! Ja sitäpaitsi tuontiauton omistajan ei tarvitse epätoivoisena kysellä teknisiä neuvoja, tuontiautoilla ajetaan kun suomipaskat seisoo korjaamolla!
kaikki ne on tuontiautoja, mutta osalla meistä on taloudellisia mahdollisuuksia tuottaa ne uusina ja toiset taas joutuu tyytymään vanhoina tuotuihin
suomessa ei nimittäin juuri valmisteta autoja enää ... ei edes sitä porchea voi sellaiseksi laskea, kun se vaan on kokoonpantu täällä
laivojen osalta voi juttu olla toisin