Maatalous pahin vesistöjen saastuttaja

Maatalouden osuus vesien typpi- ja fosforikuormituksesta on yli puolet, eikä siinä ole havaittu merkittäviä vähennyksiä 1990-luvun alkupuolen jälkeen. Maatalous on siis suurin vesistöjen kuormittaja. Tämä koskee sekä merialueita että sisävesiä.

Tulevassa vesiensuojeluohjelmassa asia noteerataan, mutta tarjotut keinot liikkuvat yleisellä tasolla: neuvotaan, tehostetaan yhteistyötä, kohdistetaan ympäristötukitoimia ja niin edelleen.

Ympäristötukikin on lähinnä mennyt vain pönkittämään maanviljelijöiden taloutta. Mitään vaikutuksia ympäristön kohentamiseen sillä ei ole ollut. Nykyinen hallitus erityisesti on ollut todella katastrofi näiden ympäristöasioiden suhteen. Mitäpä muuta agraaripuolueen ollessa päähallituspuolue voi odottaa.
6224
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

osata hoitaa sen saastumisasian paremmin?

Äänestä

... kuormityksen osalta suurin kuormittaja, niin miten on muiden aineiden osalta.

Maatalouden ympäristötukia, niin kuin muitakin tukia valvotaan viranomaisten toimesta tarkasti. Saadakseen tuen, viljelijän on täytettävä tietyt ehdot päästöjen vähentämiseksi vesistöön.

Eikä yleensäkään olla vakuuttuneita, onko se maatalous lainkaan niin paha saastuttaja. Tämä näkyy siitä, että Pohjanlahti on erittäin puhdas, vaikka sinne laskee suuri joukko jokia läntisen Suomen viljelyalueilta. Sen sijaan Suomenlanti on saastunut, sen valuma-alueella on paljon suurkaupunkeja ja raskasta teollisuutta.

Fosforikuormitus on sellaista, johon voidaan vaikuttaa vain pitkäaikaisella päästöjen vähentämisellä.

Jos haluat, että maatalouden päästöjä vieläkin vähennetään, niin joudut menemään kukkarollesi. Sinä maksat sen osaltasi joko ruuan hinnan nousuna tai tuliaisten lisäyksenä. Maatalous ei ole lainkaan niin kannattavaa liiketoimintaa, että se sietäisi mitään lisäkustannuksia ilman vastaavia tulojen nousuja.

Äänestä
  • ...koska maatalous saa ympäristötukea, niin sillä on lupa saastuttaa. Ja jos halutaan saastuttaa vähemmän, niin silloin jonkun muun pitää maksaa lasku?

    Mulle kyllä sopii, että maksetaan ruosta enemmän, jotta saastutus saadaan kuriin. En usko, että se sopisi kepulle.

    Äänestä

  • Wiljami_ kirjoitti:

    ...koska maatalous saa ympäristötukea, niin sillä on lupa saastuttaa. Ja jos halutaan saastuttaa vähemmän, niin silloin jonkun muun pitää maksaa lasku?

    Mulle kyllä sopii, että maksetaan ruosta enemmän, jotta saastutus saadaan kuriin. En usko, että se sopisi kepulle.

    ... lopettaa, jotta ei päästöjä tulisi ympäristöön. Koska Viljaminkin pitää syödä, on päästöjen vähentämiseksi on maksamaan ympäristötukea.

    Kyllä kepulle sopii, jotta luovutaan kaikista tuista. Se on vain tapahduttava kaikkialla maailmassa samanaikaisesti. Jos niistä luovutaan vain meillä, loppuisi viljely sinä päivänä ja markkinamme täyttyisivät naapurimaista tuotavilla elintarvikkeilla, joita on tukiaisilla subventoitu tai joita on tuotettu vähääkään välittämättä ympäristöstä.

    Äänestä

  • Se ei katsokaas riitä, että Helsinki kuppaa muun Suomen elinvoimaa, mutta että pitää vielä päälle haukkua, että Muu Suomi aiheuttaa Helsingin paskapäästöt!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Biologi kirjoitti:

Maatalouden osuus vesien typpi- ja fosforikuormituksesta on yli puolet, eikä siinä ole havaittu merkittäviä vähennyksiä 1990-luvun alkupuolen jälkeen. Maatalous on siis suurin vesistöjen kuormittaja. Tämä koskee sekä merialueita että sisävesiä.

Tulevassa vesiensuojeluohjelmassa asia noteerataan, mutta tarjotut keinot liikkuvat yleisellä tasolla: neuvotaan, tehostetaan yhteistyötä, kohdistetaan ympäristötukitoimia ja niin edelleen.

Ympäristötukikin on lähinnä mennyt vain pönkittämään maanviljelijöiden taloutta. Mitään vaikutuksia ympäristön kohentamiseen sillä ei ole ollut. Nykyinen hallitus erityisesti on ollut todella katastrofi näiden ympäristöasioiden suhteen. Mitäpä muuta agraaripuolueen ollessa päähallituspuolue voi odottaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu