Uusi auto: ekologista?

Kuulun itse niihin autoilijoihin, jotka valitsen
autoni laadun ja tunteen pohjalta, en pienen
kulutuksen, törmäystestivoiton tai airbagien
lukumäärän perusteella. Mutta aina löytyy joukko
ihmisiä, joihin puree mainostajien
iskulause: "Tee ympäristöteko. Osta uusi auto."

Haluan kaataa hieman kylmää vettä näiden
ajatusten päälle:

Uudet autot alkavat olla turvatekniikaltaan ja
korirakenteeltaan sellaisia, että pienehkönkin
kolarin jälkeen niiden korjaus ajokuntoon on
taloudellisesti kannattamatonta. Vakuutusyhtiö
lunastaa ne. Toki romut voidaan aika tehokkaasti
kierrättää, mutta ekologisesti vanhan korjaus
(kohtuullisessa määrin) olisi varmasti
ympäristöystävällisempää kuin täysin uuden auton
teollinen valmistus.

Turvarakenteiden vuoksi autojen paino on noussut,
jo pikkuautot painavat jopa 1100kg, ja paino
lisää väistämättä polttoaineenkulutusta etenkin
kaupunkiajossa, samoin kasvanut korin korkeus
lisää ilmanvastusta suuremmissa
moottoritienopeuksissa (esim. tila-autot).
Ekologista? Polttoaineenkulutusta lisäävät myös
lisääntyvät varusteet (mm.ilmastointi).

Katalysaattoreiden sisäosissa tarvitaan
katalyyttina joukko harvinaisia ja kalliita
jalometaleja. Näiden varastot hupenevat kovaa
vauhtia. Ekologista?

Nämä tulivat päällimäisinä mieleen
ylimainostetusta ekologian näkökulmasta. Väitän,
että mainosmiesten soopaa...
3288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

tälläisen viestin...

Äänestä

ekologisempaa onkin ajaa -79 corollalla, joka
saastuttaa enemmän kuin nuo uudet
turvavarustellut autot ja on varmasti
turvallisempi ja parempi ajaa. Lisäksi, tojojahan
ei tunnetusti tarvitse koskaan korjata (toinen
merkki on Honda), joten kulut ovat minimaaliset.
Katalysaattoristahan ei saada irroitettua noita
jalometalleja (hehehe) ja ilmastointi on ihan
turha (heheheh) ja turvatyynyt ja -vyöt ovat
kuolemaa pelkääville tarkotettuja....

Äänestä

Vanhat autot alkavat olla turvatekniikaltaan ja
korirakenteeltaan sellaisia, että pienehkönkin
kolarin jälkeen kuljettajan korjaus ajokuntoon
saattaa olla lääketieteellisesti mahdotonta.
Ekologiasi tuntuu olevan linkolalaista sorttia...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jakke kirjoitti:

Kuulun itse niihin autoilijoihin, jotka valitsen
autoni laadun ja tunteen pohjalta, en pienen
kulutuksen, törmäystestivoiton tai airbagien
lukumäärän perusteella. Mutta aina löytyy joukko
ihmisiä, joihin puree mainostajien
iskulause: "Tee ympäristöteko. Osta uusi auto."

Haluan kaataa hieman kylmää vettä näiden
ajatusten päälle:

Uudet autot alkavat olla turvatekniikaltaan ja
korirakenteeltaan sellaisia, että pienehkönkin
kolarin jälkeen niiden korjaus ajokuntoon on
taloudellisesti kannattamatonta. Vakuutusyhtiö
lunastaa ne. Toki romut voidaan aika tehokkaasti
kierrättää, mutta ekologisesti vanhan korjaus
(kohtuullisessa määrin) olisi varmasti
ympäristöystävällisempää kuin täysin uuden auton
teollinen valmistus.

Turvarakenteiden vuoksi autojen paino on noussut,
jo pikkuautot painavat jopa 1100kg, ja paino
lisää väistämättä polttoaineenkulutusta etenkin
kaupunkiajossa, samoin kasvanut korin korkeus
lisää ilmanvastusta suuremmissa
moottoritienopeuksissa (esim. tila-autot).
Ekologista? Polttoaineenkulutusta lisäävät myös
lisääntyvät varusteet (mm.ilmastointi).

Katalysaattoreiden sisäosissa tarvitaan
katalyyttina joukko harvinaisia ja kalliita
jalometaleja. Näiden varastot hupenevat kovaa
vauhtia. Ekologista?

Nämä tulivat päällimäisinä mieleen
ylimainostetusta ekologian näkökulmasta. Väitän,
että mainosmiesten soopaa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu