Jumaluuden ymmärrys on oivallus luonnon harmoniasta
Ihminen on antanut vuosituhannet Jumalille lahjoja lepyttääkseen, parantaakseen satoa tai toivoakseen suosiota hedelmällisyyteen. Jumaluus on selostusta meille ymmärtämättömistä asioista. Tiedon määrän kasvaessa kokonaisuuden hahmotus on käynyt entistä vaikeammaksi. Toiveidemme lähtökohdat ovat kuitenkin aina samat; hedelmällisyyttä, satoa, vaurautta ja terveyttä.
Tunnetusti ihminen osa luontoa, vaikka se kiihkeässä kulutusorientoituneessa elossamme tuntuu unohtuneen. Usko omaan kaikkivoipaisuuteemme on synnyttänyt maallista hyvinvointia, helppoutta ikiaikaiseen ruoan metsästykseemme, kuten myös länsimaisesti lähes 100% onnistunutta suvun jatkantaakin.
Aikaisemmin tuli lapsien mukanaan tuomaa onnea rukoilla ja antaa lahjuksia toiveella, että jumalat ovat suosiollisia suvun jatkumiselle. Nyt lääketiede ja tieteelliset menetelmät lääkkeinä ja välineinä miltei aina antavat suvulle jatkoa riippumatta ympäristöstä, jonka pitäisi sen todellisen toimeentulon antaa yhdessä luonnon kanssa, yhteisessä harmoniassa.
Jumaluutta on etsitty tähdistä, auringosta, vedestä, tulesta kuin maastakin. Jumalaa on etsitty aina mystiikasta, selittämättömästä ja meille vieraista jopa pelottavista lähteistä. Välillä vallinnut tiedemiesten itselleen omaksuma kaikkivoipaisuuden tunne ymmärryksestä ja tiedosta sumensi meidät ylpeiksi hallita ympäristöämme miten halusimme. Virheellinen käsityksemme on kääntynyt nyt vastaamme luoden luonnottoman ympäristön kokea olevaisuutta harmoniana.
Nykypäivän tiedemiehet eivät enää väheksy jumaluutta, ja tilalle on tullut varovaisuus selostettaessa maailmankaikkeutta, niin sen suuruudessa kuin pienuudessakin. Jäljelle on jäänyt puhdas tietämättömyys, jolloin olemmekin samassa tilanteessa kuin muinoiset esi-isämme. Suuri luonto oli historiassa tuntematon, pelottava ja sykki olemusta, jossa hyväksyntä ympäristöstä oli luonnollista. Nyt haemme perustetta rakenteille luonnosta ja universumista, jossa jumaluudella on jälleen sijansa.
Olemme ymmärtämässä hiljalleen, että harmonia ympärillämme meidän kanssa tai ilman on systeemi, jota ohjataan jostain meille mystisestä maailman syvyydestä. Meille on syntymässä käsitys, että kaiken selitys ja olemus asuu sisällämme, joka paikassa ja yhtäaikaa. Sopusointu kirkastuu mieliimme ja sijansa saavat niin luonto, ympäristö kuin usko sekä näkemys harmoniasta, jolle voimme jälleen antaa nimen Jumala, kukin tapojensa, uskomuksiensa ja toiveidensa mukaisesti.
Meille itsellemme luonnollinen kunnioitus omaansa kohtaan on muuttumassa kokonaisuuden arvostukseksi, koska olemme ymmärtämässä, ettemme ole yksin, vaan osa luontoa, joka antaa elonmahdollisuudet ja jota ei voi tuhlata ja muuntaa vain ihmisten tarpeiden pohjalta. Tieto rauhoittaa ja tieto tuo ymmärrystä. Oppineimmatkin ovat kääntymässä uskoon, ettei kokonaisuus avaudu meille koskaan täysin, koska olemme osa itse järjestelmää.
Hyväksyntä lopullisen tiedon saavuttamattomuudesta antaa kunnioituksen sille ohjaukselle, jonka systeemeissä koko olevaisuus ja luonto järjestäytyvät tavallansa, jossa jumaluus asuu kaikkialla niin "elävissä kuin elottomissa". On vain liike ja tila tyhjyydestä ja Jumalien asuinsijat ovat kuten ennenkin siellä loputtomuudessa, mutta kuitenkin siellä häviämättömyydessä, jolle selitystä tavallamme emme löydä.
Harmonia on niin kokonaisuuden purkua kuin rakentamista, kaikkea tasapainossa aikansa muuntuen jälleen uudeksi. Olemme luonnosta vain yksi osa ja meitä puhutellaan jatkuvasti sisältämme kuin ulkoakin, näin olemme mielissämme asian aina tunteneet.
Ilkka Luoma
Ihminen on antanut vuosituhannet Jumalille lahjoja lepyttääkseen, parantaakseen satoa tai toivoakseen suosiota hedelmällisyyteen. Jumaluus on selostusta meille ymmärtämättömistä asioista. Tiedon määrän kasvaessa kokonaisuuden hahmotus on käynyt entistä vaikeammaksi. Toiveidemme lähtökohdat ovat kuitenkin aina samat; hedelmällisyyttä, satoa, vaurautta ja terveyttä.
Tunnetusti ihminen osa luontoa, vaikka se kiihkeässä kulutusorientoituneessa elossamme tuntuu unohtuneen. Usko omaan kaikkivoipaisuuteemme on synnyttänyt maallista hyvinvointia, helppoutta ikiaikaiseen ruoan metsästykseemme, kuten myös länsimaisesti lähes 100% onnistunutta suvun jatkantaakin.
Aikaisemmin tuli lapsien mukanaan tuomaa onnea rukoilla ja antaa lahjuksia toiveella, että jumalat ovat suosiollisia suvun jatkumiselle. Nyt lääketiede ja tieteelliset menetelmät lääkkeinä ja välineinä miltei aina antavat suvulle jatkoa riippumatta ympäristöstä, jonka pitäisi sen todellisen toimeentulon antaa yhdessä luonnon kanssa, yhteisessä harmoniassa.
Jumaluutta on etsitty tähdistä, auringosta, vedestä, tulesta kuin maastakin. Jumalaa on etsitty aina mystiikasta, selittämättömästä ja meille vieraista jopa pelottavista lähteistä. Välillä vallinnut tiedemiesten itselleen omaksuma kaikkivoipaisuuden tunne ymmärryksestä ja tiedosta sumensi meidät ylpeiksi hallita ympäristöämme miten halusimme. Virheellinen käsityksemme on kääntynyt nyt vastaamme luoden luonnottoman ympäristön kokea olevaisuutta harmoniana.
Nykypäivän tiedemiehet eivät enää väheksy jumaluutta, ja tilalle on tullut varovaisuus selostettaessa maailmankaikkeutta, niin sen suuruudessa kuin pienuudessakin. Jäljelle on jäänyt puhdas tietämättömyys, jolloin olemmekin samassa tilanteessa kuin muinoiset esi-isämme. Suuri luonto oli historiassa tuntematon, pelottava ja sykki olemusta, jossa hyväksyntä ympäristöstä oli luonnollista. Nyt haemme perustetta rakenteille luonnosta ja universumista, jossa jumaluudella on jälleen sijansa.
Olemme ymmärtämässä hiljalleen, että harmonia ympärillämme meidän kanssa tai ilman on systeemi, jota ohjataan jostain meille mystisestä maailman syvyydestä. Meille on syntymässä käsitys, että kaiken selitys ja olemus asuu sisällämme, joka paikassa ja yhtäaikaa. Sopusointu kirkastuu mieliimme ja sijansa saavat niin luonto, ympäristö kuin usko sekä näkemys harmoniasta, jolle voimme jälleen antaa nimen Jumala, kukin tapojensa, uskomuksiensa ja toiveidensa mukaisesti.
Meille itsellemme luonnollinen kunnioitus omaansa kohtaan on muuttumassa kokonaisuuden arvostukseksi, koska olemme ymmärtämässä, ettemme ole yksin, vaan osa luontoa, joka antaa elonmahdollisuudet ja jota ei voi tuhlata ja muuntaa vain ihmisten tarpeiden pohjalta. Tieto rauhoittaa ja tieto tuo ymmärrystä. Oppineimmatkin ovat kääntymässä uskoon, ettei kokonaisuus avaudu meille koskaan täysin, koska olemme osa itse järjestelmää.
Hyväksyntä lopullisen tiedon saavuttamattomuudesta antaa kunnioituksen sille ohjaukselle, jonka systeemeissä koko olevaisuus ja luonto järjestäytyvät tavallansa, jossa jumaluus asuu kaikkialla niin "elävissä kuin elottomissa". On vain liike ja tila tyhjyydestä ja Jumalien asuinsijat ovat kuten ennenkin siellä loputtomuudessa, mutta kuitenkin siellä häviämättömyydessä, jolle selitystä tavallamme emme löydä.
Harmonia on niin kokonaisuuden purkua kuin rakentamista, kaikkea tasapainossa aikansa muuntuen jälleen uudeksi. Olemme luonnosta vain yksi osa ja meitä puhutellaan jatkuvasti sisältämme kuin ulkoakin, näin olemme mielissämme asian aina tunteneet.
Ilkka Luoma
Vastaukset 1
Vanhimmat
Pikkuhiljaa ymmärrys lisääntyy,ja huomaamme että mitä me ymmärsimme,se auttoi mutta silti oli vain tyhjää ja tuulen tavoittelua-.-
aika aikaa kutakin.
Yksin tulet,yksin lähdet;mutta Jumala on kanssasi.