Vuoden 2007 elokuussa analogiset televisiot pimenevät kaikissa kotitalouksissa.
Kuluttajien valinnanvara vapaassa markkinataloudessa on naurettava: tänä syksynä on messuilla esitelty vain yksi digivastaanotin 1,2 miljoonalle suomalaiselle kaapelitaloudelle. Jos tämä saksalainen ei kelpaa, kaapelikoteihin on ostettava digiboksi, jos ne mielivät katsoa televisiota digiaikaan siirtymisen jälkeenkin.
Kaapelitaloudet siirtyvät kahden kapulan loukkuun, koska televisiolla ja digisovittimella on omansa. Tätä kapulaloukkua tullaan kansan suussa nimittämään Maurin vuosiksi, kun ministeri Mauri Pekkarinen ei suostunut myöntämään kahden miljoonan euron lainaa vuodeksi. Näin Skandinavian ainoa televisiotehdas Finlux ajautui konkurssiin.
Suomalaisella tv-tehtaalla on 15 viime vuoden aikana ollut hyvin dramaattinen historia. Ensin hongkongilainen mafiaperhe ryösti tv-tehtaan putipuhtaaksi. Norjalaiset jatkoivat viemällä maailman parhaan hotelli-tv-järjestelmän pilkkahintaan.
Lopullinen kuolinisku lyötiin kuitenkin kotikutoisilla päätöksillä maailman huippua edustaneelle palamattomien, syttymättömien, interaktiivisten digitelevisioiden tuottajalle.
Varmaa on, että tämä prosessi nousee esiin viimeistään eduskuntavaalien alla, kun kaapelitalouksille selviää, että heistä on tehty toisen luokan kansalaisia ministeri Pekkarisen päätöksillä.
Pekkarisen emämunaus
4
159
Vastaukset 4
- Näin on
Tälläistä se on yrittäjyys Suomessa.
Känä. Sanos oliko se yksin Pekkarisesta kiinni. Olisiko Pekkarisella valtuuksia antaa laina.
Kyllä siellä kateelliset Heinäluomat ovat aina välissä räkyttämässä teki sitä tai tätä. Ja Känäkin on kieroilemassa ja valehtelemassa joka tilanteessa. - mitätön Mauri
Yhtä suuri munaus on se , että Mauri on saamaton
nilkki, joka antaa Liliusten hyppyyttää itseään.
Turha sanoa, että sossuthan sen teki, sillä Maurilla
on ollut avaimet Fortumin optiosopan hoitoon, jos vain halua olisi ollut.- Marjattatar
Näin tekee demarit itelle kaikki kunnia Heinäluoma nosti poiskelijoille ruoka rahaa kun ei voinut antaa Tarjan tehdä tätä.Kyllä on niin oppimattomia hommia mutta ymmartää kun katsoo mitä on opiskellut arvoisat demarit.Tämä tulee mailmalla tietoon kuika tyhmiä juttuja tulee suiomen demareilta.
- JUUpa juu
Tämä känä alias tapio talvi lienee aika keskustamaniasta kärsivä, että se siitä.
A= edelleenkin A jne.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va601691Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661179- 138963
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu15811Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63632- 41608
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa90568- 55567
- 45508
- 47495