tenox?

hei
ystäväni kertoi oman kaverinsa ottaneen tenoxia kourallisen (jotain parikymmentä) ja sillä onnistunut itsensä tappamaan. voiko se olla totta? olen kuullut ettei kyseisellä lääkkeellä itseänsä voi hengiltä ottaa. en kyllä keksi syytä miksi ystäväni moista ois keksiny.
6652320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 66

Vanhimmat

parisenkymmentä ja EI sekoita siihen hommaan alkoholia, ei sairasta mitään somaattista sairautta joka voisi edesauttaa hengenlähtöä, niin eipähän tuolla määrällä henki lähde, pitää olla todella, todella huonoa tuuria. Sama koskee vahvempaakin Tenoxia. Toki jos pöpperöpäissään oksentaa voi tukehtua omaan oksennukseensa ja menehtyä ym.ym.
Yleensä bentzoilla ei kyllä henki lähde.
Tosin EI missään tapauksessa kannata kokeilla,moni on vammautunut eliniäksi näissä kokeiluissa,esim. halvaantunut osittain.

1Äänestä
  • TOTTA

    Äänestä

  • Tenox on kokemuksesta tiedän mieto unilääke.ei noilla määrillä henki lähde jos ei ole vetänyt jotain muuta esim.huume tai viinaa yhdessä sekasin!

    Äänestä

Tenox hyvää kamaa oikein otettuna muttei kourallisena koko purnua tyhjäksi.Kourallisesta ,siis purkillisesta sen kun tempaisee saattaa saada oksennusreaktion ja tukehhtuu omaan oksennukseen.Tai hengityslamaan ,mikä on yleistä pilleristeillä/sekakäyttäjillä, kun pikkuaivojen hengityskeskus sanoo poks.

Sattuuhan niitä vahinkoja jos on liia ahne.olikos alkoholilla pohjaa silloin kun bensoja nappasi tai pitempiaikainen käyttö,bentsot kun kumuloituu siis kerääntyy että vähempi annos onkin sitten iso..

Bentsojen kanssa on oltava iisisti.

Äänestä
  • kuolemaan johtava annos,tosin on tarkoitus ottaa vain se määrä mikä on suositeltu.
    200 mg ei ole vielä kuolettava annos ellei siihen liity muuta, esim. alkoholia,muita lääkkeitä,perussairauksia jne.jne.

    Äänestä

  • ei kylläkään ole kirjoitti:

    kuolemaan johtava annos,tosin on tarkoitus ottaa vain se määrä mikä on suositeltu.
    200 mg ei ole vielä kuolettava annos ellei siihen liity muuta, esim. alkoholia,muita lääkkeitä,perussairauksia jne.jne.

    C-kappaleen purkki, ei esim. XXX-kappaleen,alkuperäisellä nyt ei oikein ollut tietoa tästä kuulopuheasiasta.
    Ei siitä minkä vahvuisia ne Tenoxit olivat, montako niitä loppujen lopuksi oli,onko aiempaa käyttöä, onko muita lääkkeitä ym.

    Äänestä

  • kylläkin kirjoitti:

    C-kappaleen purkki, ei esim. XXX-kappaleen,alkuperäisellä nyt ei oikein ollut tietoa tästä kuulopuheasiasta.
    Ei siitä minkä vahvuisia ne Tenoxit olivat, montako niitä loppujen lopuksi oli,onko aiempaa käyttöä, onko muita lääkkeitä ym.

    oli ollu 20mg ja koko purkki oli ollu 30 kappaletta

    Äänestä

  • alkup. kirjoitti:

    oli ollu 20mg ja koko purkki oli ollu 30 kappaletta

    jos ei muuta, jos on, hengitys lamaantuu ja se on siinä, ONNEA yritykselle!

    Äänestä

Tenox (tematsepaami) on muiden anksiolyyttien tapaan lihasjännitystä laukaiseva lääke. Sitä määrätään yleensä iltaisin tarvittaessa otettavaksi.
Tenoxinkin yliannostus voi pysäyttää hengityksen juuri em. ominaisuuden vuoksi. On turha arvuutella sitä miten suurella tai pienellä annoksella kuolee, koska määrätyn annoksen ylitettyä niihin kuolee takuuvarmasti.

Äänestä
  • This is bullshit. Määrätyt annokset Tenoksin kohdalla todella pieniä.

    Äänestä

  • Tässä 14 vuotta myöhässä vastaan mutta vastaan kumminkin pätemisen tarpeesta. Tenox/Tematsepaami ei ole anksiolyytti vaan hypnoottinen bensodiatsepaami.

    Äänestä

Uskon, että se on totta. Jos se kaveri ei ollut ennen ottanut pillereitä ja ne pillerit ei oltu edes kirjoitettu hänelle ja Tenoxit ovat bentsoja. Itse otin vuonna 2005 31 kpl psykoosinestolääkkeitä (Zyprexaa) ja en suosittele kenellekään yliannostuksia! Siinä sitten joutuu lepareihin, oksentamaan nenämahaletkun kanssa ja verenkiertohäiriöt.

Äänestä

itse söin 5-6tennaria ja kaveri myös.. kalijan kans... ei muisteta siitä mtn ja meillä itelläki on ainaki filimi poikki koko hommasta oltiin sekoultu kuulemma ihan v****ti.. =((

Äänestä

Kyllä tenoxeilla voi todellakin ottaa itsensä hengiltä, yliannostushan tulee vaikka buranasta jos niitä vedät liikaa, tenoxeista nyt puhumattakaan.
nekin kun on kodeiini pohjaisia, ja kodeiinihan on suoraansanottuna morfiinia.

1Äänestä
  • tenoxit mitää kodeiini pohjaisia!!!
    niissä on vaikuttava aine temezepaami!!!!
    ettäs tiiät...

    Äänestä

  • ------- kirjoitti:

    tenoxit mitää kodeiini pohjaisia!!!
    niissä on vaikuttava aine temezepaami!!!!
    ettäs tiiät...

    mitä tapahtuu jos otan pullollisen leijonaa 30tenoxia ja 30 imovanea, ja jotai jos keksis päälle viel..... mitä veikkaatte

    Äänestä

  • imovaneeri kirjoitti:

    mitä tapahtuu jos otan pullollisen leijonaa 30tenoxia ja 30 imovanea, ja jotai jos keksis päälle viel..... mitä veikkaatte

    idiootti???????????? heität henkes!!!!!!!!! mut anna mennä vaan ;)

    Äänestä

  • luulizit kirjoitti:

    idiootti???????????? heität henkes!!!!!!!!! mut anna mennä vaan ;)

    meitsil on 30imovanee 30tenoxii 15opamoxii ja 30 temestaa..

    miten temesta muuten vaikuttaa yliannostuksena?? onko temesta vai diapam vahvempaa kamaa ?????????

    Äänestä

  • imovaneer kirjoitti:

    meitsil on 30imovanee 30tenoxii 15opamoxii ja 30 temestaa..

    miten temesta muuten vaikuttaa yliannostuksena?? onko temesta vai diapam vahvempaa kamaa ?????????

    jo kuolleet säälittävät luuserit

    Äänestä

  • ------- kirjoitti:

    tenoxit mitää kodeiini pohjaisia!!!
    niissä on vaikuttava aine temezepaami!!!!
    ettäs tiiät...

    tarkista vaikka

    Äänestä

  • Juu,, Kyllä lääke tappaa jos haluu hegen saada pois en vaan ymmärrä että sitä viel mietitään..Kuolemia turhia paljon ..TENOX on vahva..

    Äänestä

  • pp,hh kirjoitti:

    Juu,, Kyllä lääke tappaa jos haluu hegen saada pois en vaan ymmärrä että sitä viel mietitään..Kuolemia turhia paljon ..TENOX on vahva..

    Vaikka vetää 100 kpl 20 mg tenoxia ja pari putelia viinaa niiin ei se henki lähde, näin ainakin omalla kohdalla ja niinku joku jo mainitsi niin bentsodiatsepiineillä ei henkeään pois saa...

    1Äänestä

  • Dr.X kirjoitti:

    Vaikka vetää 100 kpl 20 mg tenoxia ja pari putelia viinaa niiin ei se henki lähde, näin ainakin omalla kohdalla ja niinku joku jo mainitsi niin bentsodiatsepiineillä ei henkeään pois saa...

    nojuu, ei kyllä henki lähtenyt 2 purkillisella tenoxeja (20mg x 60kpl) cipralexeja muutama kymmentä päälle. mutta kyllä tenoxeilla voi siltikin henki lähteä..

    Äänestä

  • pp,hh kirjoitti:

    Juu,, Kyllä lääke tappaa jos haluu hegen saada pois en vaan ymmärrä että sitä viel mietitään..Kuolemia turhia paljon ..TENOX on vahva..

    Ei tenoxeilla todellakaan saa henkeä pois. Itselle määrätty 100kpl. 20mg. tennareita ja en käytä niitä unettomuuteen ku harvoin. kaksi kun ottaa ni saa unta mutta jos ottaa enemmän niin sitten tulee käänteinen vaikutus eli piristyy ja tulee tekemisen puute. Itse otan 3-4 aamuisin ja lähden toihin ja työpäivä menee nopeasti ja on hyvä ja normaali olo. Muutaman kerran olen ottanut 40-60 kahvin kanssa niin kesti joku puolituntia sitten aloin siivoomaan ja koko kämppä kiilsi kuin uusi olisi ollut :) Ei niihin kuole, lukekaa vaikka lääkärikirjasta (fennica) *Dormicumit on vahvempia unilääkkeitä ja niihin voi kuolla* Jos ottaa n.50kpl tai riippuu toleranssista. TENOX EI TOD. OLE VAHVA.

    Äänestä

  • Dr.X kirjoitti:

    Vaikka vetää 100 kpl 20 mg tenoxia ja pari putelia viinaa niiin ei se henki lähde, näin ainakin omalla kohdalla ja niinku joku jo mainitsi niin bentsodiatsepiineillä ei henkeään pois saa...

    jep, sukulaiseni yritti ihan samaa pari päivää sitten, 100kpl 20mg tenoxeja ja pari litraa likööriä eikä lähteny henki. Meinasi kyllä tukehtua omaan oksennukseensa.

    Äänestä

  • tennnariti kirjoitti:

    nojuu, ei kyllä henki lähtenyt 2 purkillisella tenoxeja (20mg x 60kpl) cipralexeja muutama kymmentä päälle. mutta kyllä tenoxeilla voi siltikin henki lähteä..

    haloo????cipralex?oikeesti?ei ne oo mitään bentsoja...ja ei niillä saa nuppia sekasin

    Äänestä

  • Ääliö

    Äänestä

  • Onko pakko pätee. Jos ei tiedä mitään

    Äänestä

  • imovaneeri kirjoitti:

    mitä tapahtuu jos otan pullollisen leijonaa 30tenoxia ja 30 imovanea, ja jotai jos keksis päälle viel..... mitä veikkaatte

    Lisää siihen viel 100 tonnista buranaa?

    Äänestä

  • luulizit kirjoitti:

    idiootti???????????? heität henkes!!!!!!!!! mut anna mennä vaan ;)

    Höpöhöpö mitään henkeä heitä. Tohon pistetään viel päälle 50 olanzapiinia (5mg) ja se surullinen 50 kpl tonnista buranaa ja silti herättiin ensiavusta… Suosittelen suuresti etsimään lähimmän huumekauppiaan joka tööttää suoraan suoneen vaikka herskaa od:n. Voi sit siivet selässä hakea huomiota

    Äänestä

Vaikkei viestiketju tästä aiheesta olekaan, niin toteanpa Tenoxia nukahtamiseen kokeilleena, että placebo on kyseessä: ei mitään vaikutusta. Lääkärin määräämä annostus oli puolikkaasta kokonaiseen tablettiin (mg-määrää en muista) ja lääkkeen tehottomuuteen tuskastuneena kerran kokeilin ottaa 3. Pää tuli vähän kipeäksi, mutta en edelleenkään nukahtanut! :)

Äänestä
  • On uhan paskpja.

    Äänestä

Vittu oikeesti, miks joku haluais joittenkin tyhmien lääkkeitten yliannostuksen takia ittensä hengiltä? Mä en ainakaan.

Äänestä
  • vitun kusipää! Etsä oikeesti ymmäärrä kuinka vakava sairaus masennus on, kaikki täällä on todennäköisesti maseentu ja väsyny elämästä, voist miulummin sanoo joitain kohteliasta kuin "älkää please ottako noi lääkket, ne voi tappaa"
    Jos oisit sama tilantees ku me niin tekisit kans mitä tahansa et saisit jonkinlainen "high"

    Äänestä

  • olet kylmä ihminen kirjoitti:

    vitun kusipää! Etsä oikeesti ymmäärrä kuinka vakava sairaus masennus on, kaikki täällä on todennäköisesti maseentu ja väsyny elämästä, voist miulummin sanoo joitain kohteliasta kuin "älkää please ottako noi lääkket, ne voi tappaa"
    Jos oisit sama tilantees ku me niin tekisit kans mitä tahansa et saisit jonkinlainen "high"

    Ne jotka puhuu eivät tee jotka tekee eivät puhu!Eli mua ärsyttää niin paljon noi itsemurha jutut,yks tuttava pari kertaa viikossa lähettää viestiä että "tappasinko itteni" tai "kohta tapan"...alkaa jo vittu kyllästyttää...huh huh.ja mitä helv...iä sitä vatvomaan jossain chat palstalla,haloo?Menkää mielenterveystoimistoon tai soittakaa auttavaan luuriin?Eiköstä juu?

    Äänestä

  • H7 kirjoitti:

    Ne jotka puhuu eivät tee jotka tekee eivät puhu!Eli mua ärsyttää niin paljon noi itsemurha jutut,yks tuttava pari kertaa viikossa lähettää viestiä että "tappasinko itteni" tai "kohta tapan"...alkaa jo vittu kyllästyttää...huh huh.ja mitä helv...iä sitä vatvomaan jossain chat palstalla,haloo?Menkää mielenterveystoimistoon tai soittakaa auttavaan luuriin?Eiköstä juu?

    Tää viesti keskustelu on vanha kuin taivas... mut jotenkin pisti silmään tää sun vastaus ?...: Ne jotka puhuu eivät tee jotka tekee eivät puhu!Eli mua ärsyttää niin paljon noi itsemurha jutut,yks tuttava pari kertaa viikossa lähettää viestiä että "tappasinko itteni" tai "kohta tapan"...alkaa jo vittu kyllästyttää...huh huh.ja mitä helv...iä sitä vatvomaan jossain chat palstalla,haloo?Menkää mielenterveystoimistoon tai soittakaa auttavaan luuriin?Eiköstä juu?! TÄHÄN VOISIN VASTATA ETTÄ EIPÄ NOI ASIAT OIKEESTI MENE NIIN... TOIVOTTAVASTI SE SUN KAVERI ON HENGISSÄ VIELÄ?! KAIKKI TOLLANEN PITÄÄ OTTAA TOSISSAAN EIKÄ OLE NAURUN ASIA TAI TOLLANEN VASTAUS KUIN SINULLA OLI TÄMÄ... SE VOI OLLA JOLLEKKIN TODELLINEN HÄTÄHUUTO!!! NIIN MINÄKIN AIKOINANI LUULIN ETTÄ NE JOTKA PUHUU EIVÄT TEE SITÄ... KYLLÄ TEKEVÄT !!!! NE AIKANSA YRITTÄÄ SAADA APUA JA KUN EIVÄT KAVERIT SITÄ OTA TOSISSAAN NIIN KAS KUMMAA SAATTAAKIN KÄYDÄ NIIN ETTÄ TULEE ILMOITUS NYT SE ON KUOLLUT! OLETKO TYYTYVÄINEN ITSEESI!!!

    Äänestä

  • Tai sit haluaa niillä lääkkeillä itsensä hengiltä? Ulkolukutaito on sulla sietämättömän tarkka. Pitäiskö välillä olla vaan hiljaa ja näyttää tyhmältä, kuin avata suu ja todistaa se?

    Äänestä

Miten jos kohtuudella sekottelee imovanee ja tenoxia? (vaikka esim. 3kpl imovane ja 2kpl tenox) Olettaisin että se ei kovin vaarallista ole?

Äänestä
  • se ei ole MITENKÄÄN VAARALLISTA, OTIN PUOL TUNTII SITTEN 5 OPAMOX JA 6 20MG tENOX, JA OLEN TUHAT KERTAA SEKOITTANU 4 IMOVANE JA 4 TENOX, SAAT VAIN MAHTAVAN FIILIKSEN. LUUPAAN ETTEI MITÄÄN PAHAA TAPAHDU

    Go for it if u feel like ur under alot of stress!

    Ja tämän tiedän omasta kokemuksesta jonka olen tehnyt jo yli vuoden, ja mun aivo on vieläkin "terävä"

    Äänestä

  • @Turremusti kirjoitti:

    se ei ole MITENKÄÄN VAARALLISTA, OTIN PUOL TUNTII SITTEN 5 OPAMOX JA 6 20MG tENOX, JA OLEN TUHAT KERTAA SEKOITTANU 4 IMOVANE JA 4 TENOX, SAAT VAIN MAHTAVAN FIILIKSEN. LUUPAAN ETTEI MITÄÄN PAHAA TAPAHDU

    Go for it if u feel like ur under alot of stress!

    Ja tämän tiedän omasta kokemuksesta jonka olen tehnyt jo yli vuoden, ja mun aivo on vieläkin "terävä"

    Turremustin aivo ei todellakaan ole enää terävä.

    Äänestä

Turremusti, miksi? Jos ajatuksena on saavuttaa jotain miellyttäviä tuntemuksia, sitten en osaa sanoa mitä kannattaa tai ei kannata tehdä, ei kuulu harrastuksiin. Jos taas on lääkkeiden varsinaisen tarkoituksen mukaisesti nukahtaa, saattaapa olla että onnistuu tai sitten ei. Ehkä lääkäri osaisi neuvoa paremmin, unettomuudesta ei kannata kärsiä vaan etsiä sopiva hoito. Välillä tuntuu tosin että lääkärit pelkäävät lääkehoitoa enemmän kuin pitäisi, unilääkkeitä muistetaan mollata joka paikassa, mutta niillä on ehdottomasti tärkeä paikkansa unettomuuden hoidossa. Reseptejä pantataan todellisuudessa ilmeisesti pikemminkin väärinkäytön välttämiseksi kuin aidosti haittojen takia, mutta näitä juttuja kun lukee, väärinkäyttö tosiaan on ilmeisen tavallista. Silti on kyllä väärin, että lääkkeistä oikeasti hyötyvät joutuvat kärsimään väärinkäytön takia.

Mutta tuosta Imovanesta voin kyllä sanoa että isommat annokset voi aiheuttaa todella ikävän makuaistimuksen suussa koko seuraavan päivän.

Äänestä

Mats_E, ei väärinkäyttönä vaan teoriassa. Olen huomannut että joskus lääkärit jopa määrää lääkevalmisteita jotka eivät sovellu toisen lääkkeen kanssa ja sit oletetaan että niitä voi syödä samanaikaisesti. Melkoista hulluutta, jopa itse asiantuntijoilta.

Äänestä

Tenox on kurkoa kamaa, sillä ei kannata leikkiä. Ylipäätään MITÄÄN psyykelääkettä EI SAA nauttia, ne on määrätty vain tarkoitukseen. Tämä ei ole jeesustelua, tämä on silkkaa faktaa. Alkoholi on vielä pahempi mixi, silloin jeesus vetää sua turpaan jos siihen erehdyt.

Äänestä
  • Tenox ei oo psyykelääke…

    Äänestä

muutama tenoxi, pari tramalia ja kaljaa päälle ni kivaa tulee

Äänestä

Harraselija kertoo faktaa -.-
olen kannssa ottanut joskus triple combo, paukut (weed) ehkä 6 kaljaa 4-8 tenox
sekoilee pikkasen joo mut muistin kaiken seuraavana päivänä eikä ollut minkäänlainen darra. En silti suosittle koska olen tällaista idioottista hommaa jo jonkin aikaa harrastanu, eli mulla on varmasti parempi tole kuin muilla, mutta vaarrallista siis pelkästään Tenox ei kyllä voi olla, koska niitä otin 2 tuntia sitten 10 enkä tunne mitään vaikutusta :)

Äänestä

Osa lääkkeistä on ns "puskuroituna" eli tulee juurikin tuo oksennus reaktio, mutta jos esim tennareita ottaa aluksi muutaman siten, että on aivan nukahtamisen partaalla ja sitten lisää niin elimistö "rentoutuu" ja oksennus reaktiota ei tule, vaan nimen omaan lähtee henki.

Äänestä
  • Imovane toimii mulla jo pieninä määrinä, tuon otan ja kokeilen... toivottavasti en ole täällä enää jakamassa sitten kommentteja että toimiiko...

    Äänestä

Atarax Tenox alkoholi, ei suositeltu yhdistelmä koska voimistavat toisiensa vaikutusta = vintti pimeeksi.

Äänestä
  • Atarax? Pistelet siis heinänuha-lääkkeitä ja kuvittelet olevas ”huumeissa”. No why the fuck not, you do you my friend

    Äänestä

ei saa

Äänestä

kamalaa luettavaa, miten huonosti ihmisillä menee! ette ymmärrä tai välitä ymmärtää bentsojen vaarallisuudesta! ettekö tiedä sitäkään, että bentsot vie täysin tai osittain rem-unen ja syvän unen! aivot ei lepää ollenkaan!
bentsot aihettaa sairauksia kroppaan ja mieleen, eikö kiinnosta?
ainoa tapa päästä niistä eroon on ottaa yhteyttä lääkäriin, joka osaa vierotuksen. itse löysin sellaisen terveyskeskuksesta, mutta lukemalla benzo.org ( järvenpään sosiaalisairaala) saatte herätyksen, jos se teitä kiinnostaa.
säälin niin kamalasti teitä, jotka elätte kuin olisitte helvetissä jo maan päällä. todellinen helvetti on totinen paikka ja sinne ei tarvitse mennä kun uskotte Jeesukseen.
olisipa tästä saarnasta apua edes yhdelle ainoalle.

Äänestä
  • äs, Jeesustelemasta, bensot on mietoja lääkkeitä verrattuna neurolepteihin joita pilvin pimein tyrkytetään, tuttavani istuu pyörätuolissa otettuaan yliannoksen efexoria, kun ahdistukseen ei bentsoa annettu, efexor ei ole bentso, mutta munuaiset häneltä meni jalat halvaantui. Itse söin neuroleptiä lääkärin ohjeiden mukaan ja loppuelämän kärsimykset, pakkoliikkeet ym. turha bentsoja syyttää. VAARALLISIA LÄÄKKEITÄ SSRI, NEUROLEPTIT NE PITÄISI LAILLA KIELTÄÄ.

    Äänestä

  • Nyt sit yks asia selväksi. BentsodiatsePIINI ja bentsodiatsePAAMI on kaksi eri asiaa.

    Äänestä

  • MENENYT....... kirjoitti:

    äs, Jeesustelemasta, bensot on mietoja lääkkeitä verrattuna neurolepteihin joita pilvin pimein tyrkytetään, tuttavani istuu pyörätuolissa otettuaan yliannoksen efexoria, kun ahdistukseen ei bentsoa annettu, efexor ei ole bentso, mutta munuaiset häneltä meni jalat halvaantui. Itse söin neuroleptiä lääkärin ohjeiden mukaan ja loppuelämän kärsimykset, pakkoliikkeet ym. turha bentsoja syyttää. VAARALLISIA LÄÄKKEITÄ SSRI, NEUROLEPTIT NE PITÄISI LAILLA KIELTÄÄ.

    Meinaat et masennuslääke nyt oli se juttu? SSRI? Seratoniinin takaisinoton estäjä? Ja te ootte meidän maan tulevia toivoja? Oi luoja paratkoon. Alan aktiivisemmin hakea tietä täältä pois.

    Äänestä

Miksi te otatte tenoxsia viihdekäyttöön, koska niitä todella tarvitsevat joutuvat kärsimään kun mielenterveyslääkärit ovat alkaneet rajoittamaan tenox lääkkeitten kirjoittamista.

Äänestä

Ei yleensä onnistu "pami"-lääkkeillä, ilman että on sekoitettuna myös alkoholia, ja paljon.

Jos ihminen haluaa elämänsä päättää, on kyllä helpompi vain ampua itseään suuhun (MITÄ EN SUOSITTELE KENELLEKKÄÄN!).

Äänestä

Itselläni Topimax Tenox yhdistelmästä epäilty aivoverenvuotoa. Annostukset Topimax 100mg ja Tenox 20mg, eli ei mitkään suuret, neurologin kirjoittamat. Ei todellakaan yleinen reaktio enkä osaa sanoa miksi näin, mutta tällaisen tuomion sain enkä enää koskaan lähde yhdistelmää kokeilemaan. Halveksun teitä pellejä jotka "hyvän fiiliksen" vuokse otatte noita nappeja. joku päivä tekin joudutte ottamaan lääkkeitä pysyäksenne hengissä ettekä siksi että on niin siistiä vedellä nappeja. Jos on paha olla eikä pysty olemaan normaalisti, silloin olisi korkea aika hakea ammatti apua eikä nappeja sekoittelemalla.

Äänestä

Mistä niitä sais edes muutaman?

Äänestä

Voin näin vanhempana ja Tenoxeja parisuhteen kaatuessa poikaystävän uskottomuuteen ja raskaudennkeskeytykseen,suruissani napanneeni 25-35 20mg Tenoxia.Ilmoitin rakennusmestarille parin päivän sairasloman tarpeesta.
Sitten nukuinkin kaksi vuorokautta tietämättä tästä maailmasta mitään.
Seurauksena toispuolinen kasvohalvaus!

Äänestä

Epäilenpä, laajassa pharmacassa tais olla viite Tenoxin tiedoissa jossa tematsepaamia annettiin jänikselle kuolemaan johtanut yliannostus ja tais olla 2-3 grammaa annos, ja tämä siis jänikselle.

Äänestä

Mulla+oli+2002+burn+out+ja+yritin+vain+nukkua+4,5+150%+ylityökuorman+väsymystä+pois+10x5mg+TENOXIlla+tavoitteena+12+tunnin+kunnon+yö+unet.+Tai+miksei+sitten+peräti+24+tuntiakin+ollut+tarpeen+sen+Nokian+ylityöurakan+jälkeen.+Mutta+en+nukku+niillä+enää+kuin+lyhyitä+silmäyksiä+koiran+unta.+Niin+kierroksilla+voi+ihminen+käydä+kun+työnantaja+unohti+kokonaan+työturvallisuus+asiat+kroonisia++ylitöitä+assarin+toimesta+joka+arkiaamu+työpöydälle+juoksuttaneena.+Ja+minä+kokonaistyösopparillani+jossa+piti+olla+vain+max.+10%+ylitöitä+tein.+Nyt+HUS:n+potilasrekisteritiedoissa+lukee+että+otin+ylenmäärän+vaikka+sairaanhoitajan+ja+lähihoitajan+lääkematematiikan+mukaan+en+ylittänyt+vuorokausiannos+määrää.+Eli+hoitolaitoksessa+tai+PTH+tai+ESH:ssa+hoitsu+saa+kiikuttaa+saman+määrän+pillereitä+asikkaalle+eikä+lain+mukaan+vaaranna+potilasturvallisuutta+teollaan.+Mielenkiintoista+tuo+lääkematematiikan+tuntemus+tolla+kyseisen+alueen+yhdellä+ESH:n+johtavalla+HUS:in+lääkerillä+kun+ei+suostu+merkkaamaan+potilastietoihini+eksaktia+ei+kokonaisvuorokausi+annosmäärää+ylittänyttä+annostustani,+vaan+jättää+muille+lääkereille+HUS:ssa+väärän+tulkintamahdollisuude.+Ja+voitteko+kuvitella+HUS:in+lakimies+sallii+vielä+tollasen+ESH+ylilääkärin+toilailun?+Ihmeiden+aika+ei+ole+siis+ohi+hoitajat+laskevat+poliaiden+lääkkeet+samalla+matematiikalla+millä+minäkin+itseäni+lääkitsin+mutta+lääkärin+tai+tässä+tapauksessa+erikoislääkärin+matematiikka+venyy+vain+yhden+YLENMÄÄRÄ+sanan+sallimiseen.+Kolme+kertaa+olen+yrittänyt+saada+potilastietojani+kuntoon.+Ehkäpä+laitan+sen+xseuraavaksi+pyörähtämääm+AVI:iin+niin+voivat+kysyä+sieltä+sitä+lääkärin+lääkematematiikan+taitojen+voimassaoloa+nyt+vuonna+2018.

Äänestä

Hei, masentuneena otin 12 kpl 20 mg Tenox-tebua. Ei lähteny henki. Unta tuli 16 tuntia.

Äänestä

Ja tiesittekö että pilleri annostus kirjoitetaan keskiverto ihmiselle gt jonka paino on 57kg, ite oon vetänyt panacodia selkäkipuun listan vuorokauden aikana eikä ole maksa hajonnut, turvarajat on ainakin kolminkertainen ellei nelinkertainen, itse kärsinyt selkäkivuista 33v ennenkuin pääsin selkäleikkauksen, ja panacodista vieroitus on todella helppoa, jätin lääkkeen pois helmikuun lopussa ja ei mitään viekkareita

Äänestä

Perinteinen panadol on paljon vaarallisempi kuin kodeiinia sisältävä tuote, se pistää maksan paskaksi

Äänestä

Tenoxilla on tarkoitus nukkua psykiatrin määräämällä annoksella. Ei tehdä itsemurhia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


totta?? kirjoitti:

hei
ystäväni kertoi oman kaverinsa ottaneen tenoxia kourallisen (jotain parikymmentä) ja sillä onnistunut itsensä tappamaan. voiko se olla totta? olen kuullut ettei kyseisellä lääkkeellä itseänsä voi hengiltä ottaa. en kyllä keksi syytä miksi ystäväni moista ois keksiny.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu