Massa/voima

olen mennyt aivan sekaisin näissä asioissa. Jos treenaa 10 toiston sarjoja, maksimi ei nouse ollenkaan. On treenannut monta vuotta kymmene toiston sarjoja ja lihakset ovat massiiviset, mutta maksimitulokset ovat samassa kuin silloin kuin alkoi treenata. Jos tekee vain alle 5 sarjoja, ei lihas kasva ollenkaan vain maksimi kasvaa jatkuvasti. esim. 50-kiloinen jätkä voisi nostaa 200 penkistä. Ei kuulosta järkevältä. Isompi lihas - - > enemmän voimaa (Kuulostaa järkevältä). En ymmärrä.

Selittäkää tätä asiaa asiallisesti. Haluan todellakin saada vihdoinkin selvyyden tästä asiasta. Kiitos, jos viitsitte vastata, ettekä pidä minua tyhmänä.
7966
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Toi on kyllä täyttä potaskaa et tulokset ei kasvaisi 10 toiston sarjoillakaan noin pitkässä ajassa eli sori et en usko sua :) Mut asiahan menee niin, että pitkät sarjat (&lyhyemmät tauot) kasvattaa lihasmassaa nimenomaan rikkomalla niitä lihassäikeitä ja maitohapon kertyminen avittaa jotenkin proteiinisynteesissä. Sen sijaan lyhyemmät sarjat (&pidempi palautusaika) parantaa jo olemassaolevien lihassolujen toimintaa eli tekee niistä tehokkaampia. Kuitenkin raja menee siinä kuinka paljon minkäkin kokoinen lihas pystyy voimaa tuottamaan, eli massaa tarvitaan tietyn voiman saamiseenkin aina jokin tietty minimimäärä (joten 50 kiloinen ei käytännössä pysty nostamaan ikinä 200 kiloa).

Pitkillä sarjoilla tuotettu lihas sisältää pääosin paljon solulimaa mikä selittää bodarien massiiviset lihakset eli jos haluaa olla vahva niin kannattaa keskittyä ihan muuhun kuin bodytreeniin. Mut toki sekin tuo treeniin vaihtelua.

Äänestä
  • Aloitus tais olla provo, mutta laitetaan silti.

    Puhdas voimaharjoittelu kehittää vain jonkun verran lihasta. Mutta lihasmassaan tähtäävä harjoittelu kehittää tietenkin massiiviset lihakset, mutta myös hlVetisti voimaa, melkeinpä samalla nopeudella ja lisäski lihaskestävyyskin on parempi.
    Mitä suuremmat lihakset sitä suuremmat voimat!

    Lihas kasvaa, kun proteinisynteesin avulla tuotetaan
    rakennuspalikoita(proteiini) JA ne rakennuspalikat liittyy supistuviin lihassäikeisiin ja soluseinään ja ym.
    Ja sitten Lihassolujen poikkipinta-ala kasvaa eli lihas kasvaa paksummaksi.
    Eli käytännössä sama ku esim. autoon vaihdettaisiin isompi moottori.

    Hormonivalmisteet ovat viestintäaineita, jotka käskyttävät lihassolun solukeskusta eli tumaa pistämään proteiinisynteesiin vauhtia= lihakset alkaa kasvaa kunnolla. Samalla tavalla kehon omakin testoteroni toimii, mutta koska luonnollisesti sitä ei ole niin paljon mitä tietenkin saadaan aikaan hormoneilla, lihasten kasvu on vähäisempää.

    Ja tottakai siellä isommassa lihassolussa on myös enemmän solulimaa, mutta tottakai sillä lihassolulla on myös enemmän voimaa supistua!!

    Äänestä

  • josua kirjoitti:

    Aloitus tais olla provo, mutta laitetaan silti.

    En oikeasti tarkoittanut sitä, että se voima ei kasvaisi 10 toistoilla. tarkoitus oli vain herättää keskustelua liioiteltujen esimerkkien avulla. Mutta nyt minulla on hiukan selvyyttä asiasta. Kiitos siitä.

    Äänestä

  • se joka ei ymmärrä kirjoitti:

    En oikeasti tarkoittanut sitä, että se voima ei kasvaisi 10 toistoilla. tarkoitus oli vain herättää keskustelua liioiteltujen esimerkkien avulla. Mutta nyt minulla on hiukan selvyyttä asiasta. Kiitos siitä.

    Kyllä toi eka vastaus on musta oikeellisempi. Tiedän aikamoisia kukkakeppejä, joilta nousee yli 100 kg penkistä.

    Äänestä

  • Pörriäinen kirjoitti:

    Kyllä toi eka vastaus on musta oikeellisempi. Tiedän aikamoisia kukkakeppejä, joilta nousee yli 100 kg penkistä.

    ... mutta onko heillä potentiaalia yhtä kukkakeppeinä nostaa yli esim. 150 kg.

    Ei se satanen toki massiivisia lihaksia vaadi. Alle 70 kg kaverit nostavat tuollaisia tuloksia 16- vuotiaana, jos viitsivät hiukan treenata.

    Äänestä

  • tietenkin, kirjoitti:

    ... mutta onko heillä potentiaalia yhtä kukkakeppeinä nostaa yli esim. 150 kg.

    Ei se satanen toki massiivisia lihaksia vaadi. Alle 70 kg kaverit nostavat tuollaisia tuloksia 16- vuotiaana, jos viitsivät hiukan treenata.

    Tiedän salilta erään tyypin joka nostaa juuri tuon 150 kiloa penkistä ja painaa hädin tuskin 85kg. Vahva jätkä vaikka ei siltä näytäkkään ulos päin!

    Äänestä

  • weider--- kirjoitti:

    Tiedän salilta erään tyypin joka nostaa juuri tuon 150 kiloa penkistä ja painaa hädin tuskin 85kg. Vahva jätkä vaikka ei siltä näytäkkään ulos päin!

    ... voidaan todeta samaan hengenvetoon, että Risto Leskenmaa nosti tuon painoisena (82,5) 235 kg, mutta hän onkin maailmanmestari.

    Kukkakeppi hän ei kyllä ole, eli oikeastaan myös näyttää vahvalta. Ei mikään ihme, koska hän parikymppisenä (nykyään yli 50v.) oli painonnostaja sarjassa 52 kg.

    (Rike ei muuten ole pitkä mies)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

en ymmärrä kirjoitti:

olen mennyt aivan sekaisin näissä asioissa. Jos treenaa 10 toiston sarjoja, maksimi ei nouse ollenkaan. On treenannut monta vuotta kymmene toiston sarjoja ja lihakset ovat massiiviset, mutta maksimitulokset ovat samassa kuin silloin kuin alkoi treenata. Jos tekee vain alle 5 sarjoja, ei lihas kasva ollenkaan vain maksimi kasvaa jatkuvasti. esim. 50-kiloinen jätkä voisi nostaa 200 penkistä. Ei kuulosta järkevältä. Isompi lihas - - > enemmän voimaa (Kuulostaa järkevältä). En ymmärrä.

Selittäkää tätä asiaa asiallisesti. Haluan todellakin saada vihdoinkin selvyyden tästä asiasta. Kiitos, jos viitsitte vastata, ettekä pidä minua tyhmänä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu