Säde vastas: Peikko kulta, pimeys vie hegen multa, enkä toivo kuolemaa. Pois mun täytyy heti mennä: ellen kohta valoon lennä, niin en hetkeäkään elää saa! Niin lähti kaunis päivänsäde,...
Tein pahan mokan ja anteeksi sitä en saa. Surullinen, olen hyvin surullinen ja kuljen pimeässä. Se kaunis valo on poistunut luotani ikuisiksi ajoiksi. Vain ihana muisto elää sydämessäni elämäni loppuun saakka.
Tein pahan mokan ja anteeksi sitä en saa. Surullinen, olen hyvin surullinen ja kuljen pimeässä. Se kaunis valo on poistunut luotani ikuisiksi ajoiksi. Vain ihana muisto elää sydämessäni elämäni loppuun saakka.
Vastaukset 53
Vanhimmat
varrma, ettei säde vielä heltyisi, jos koittaisit yhteyttä..?
Jättää hänet rauhaan. Ja hän, tuo ihana päivänsäde, ei välitä sanon sitten mitä tahansa.
kumpa sanoisit vielä minkä ikäinen suurinpiirtein oli tai on päivänsäteesi!?
16 kohta 17
Mä lauloin tätä aina ennen... Kun seurustelin ja kun se kaikki päätty... Nyyh! Niin mä kirjottelin tätä vähän aikaa sitten ylöskin ja surin koko elämää, kun kaikki meni päin mäntyä.
juuh,tuota laulua mun ex laulo mulle ekana iltana ku tavattiin...aina kun kuulen sen ni menee vieläkin kylmät väreet,vaikkaikin rakkuaden peittää katkeruus ja viha...
peikotkin katoa. Päivänsäteeltä kun katkeaa säde, liian paljon vuosia takana.
sen kuinka iltaisin,vain yksinäinen kaukana on hän niin ... vain yksinäinen katkeruuden tuntee sisällään,vain yksinäinen kyynelin,hämillään ... tietää sen tunteen vai voi ken on yksin,hän on vain yksinäinen.
ootko kuullut laulun sanoja on katkeruutta turha kantaa sisälläin...ymmärrän koska olen ollut myös yksin.
satu muistamaan kyseisiä sanoja.
tuttu juttu varmaan toi päivänsäde ja menninkäinen monelle parille...minullekkin...mistä päin sun päivänsäde on ja jotain tuntomerkkejä...??? olisinko se kenties minä...???
Itse olevansa juuri se Päivänsäde, jota tarkoitan.
En yritä häntä saada takaisin. Hänellä on perusteltu syy olla koskaan palaamatta. Enkä itke omaa surkeuttani, muussa kohdin kuin siinä, että aiheutin hänelle kohtuutonta mielipahaa. Voisimpa vain sen jotenkin hyvittää, mutta se ei ole mitenkään mahdollista.
Tein väärin häntä kohtaan luomalla fiktiohenkilön, jonka suulla esitin omia tunteitani ja ajatuksiani. En kuitenkaan itse kestänyt itseäni ja pakotin itseni kertomaan asioiden oikean laidan. Tämä oli liian suuri loukkaus häntä kohtaan ja olen rangaistukseni ansainnut. Minusta ei ole niin väliä, kunhan vain hänen haavansa paranisivat. Minuun hän ei voi koskaan enää luottaa. Ja siksi minä en ole hänelle enää mitään muuta kuin katkera muisto. Hyväksyn hänen asenteensa täysin. Muuhun minulla ei ole mahdollisuutta. Emme voi koskaan edes teknisesti ottaen kohdata, sillä kaikki yhteystiedot on hävitetty.
Meitä ei enää voi auttaa kuin aika kumpaakin tahollaan, mutta olkoon tämä opiksi: olkaa aina täysin rehellisiä!!!!
ainaskaan.hyvä noin.
..........on olla ikuisesti pimeydessä! kun kerran kohtelet muita noin.päivänsäteesi taisi olla aika mukava.
..haavat. En voi sanoa olevani katkera. Otin opikseni ja vaikka siipeeni sain niin selviän kyllä. Kyynisyys astuu väistämättä tilalle, mutta olkoot se hinta siitä ihanuudesta josta sain nauttia.
harvassa he jotka ottavat virheensä kantaakseen,se on vaa niin helppoa toista syyllistää.
aivan kuin minulle...mutten ole oikea henkilö, koska sinä et yleensä ole netin ääressä...
Joskun niitä valheita tulee vaan liikaa yhden ihmisen kohdalle ja sietokyky siinä mielessä on aivan täynnä.
Olenkin päättänyt ottaa itselleni pelkän hoidon, vailla mitään tunteita... jospa sitten ei kukaan satuttaisi..?
täydellisen oikeassa. Kiitos!
..valon pilkahdus! Olen ikuisesti kiitollinen Sinulle kaikesta, ihan kaikesta!
siihen tarvitaan aina kaksi ihmistä. En koskaan halunnut jalustalle vaan rinnalle.
..ja ajatukseni eivät ole muuttuneet. Tunteita ei voi järjellä käskeä. Se varmasti myötävaikutti järjettömään tekooni. Mutta vastuun kannan täysin yksin. En voinut kuvitella pääseväni koskaan rinnalle. Enkä oikeasti päässytkään. Sinua ihailevalla on edelleen tyhjä ystävän paikka vapaana, jonka vain yksi olento voi täyttää. Siihen ei kukaan muu koskaan pääse, ei koskaan.
kun en halua olla jalustalla. Kuka ylipäätään haluaa sellaista, lukuunottamatta narsisteja?
Anteeksi, mutta en jaksa aloittaa kaikkea uudestaan, olen vielä vereslihalla ja samalla katson vain eteenpäin, taaksevilkuilu on minun osaltani mahdotonta.
..uskonutkaan. Kuitenkaan en voi Sinua kokonaan unohtaa. Se oli kaunista niin kauan, kun sitä kesti. Sanoit kaikesta niin kauniisti kuin kukaan vain voi. Yritä saada se kauneus takasin, ei minulle, vaan sitten joskus jollekin paremmalle. Toivoisin, että edes joku saisi kokea sitä ihanuutta, jota vain Sinä voit antaa. Toivon Sinulle parempaa ja onnellisempaa tulevaisuutta.
Sinua ikuisesti ihaileva Menninkäinen
eikös elämässä pidä ottaa riskejä.rakkaus on taitolaijeista vaikein.joskus on vaan yksipuolista rakkautta.sitten taas joskus luulee rakkaudeksi sitä mikä ei olekkaan.jossain vaiheessa me kaikki saamme tuntea raakkauden ihanat ja tuskaalliset vaiheet.ne kuuluu rakkauteen.
kauniista sanoistasi.
Eikö se ole hienoa, että sydämesi tyhjä huone on saanut ikuisen asukkaan? Kaipuustasi päätellen ne hetket, jotka sait viettää Päivänsäteesi kanssa eivät ole olleet turhia eikä merkityksettömiä. Siitä kertoo kaipauksesi. Ole onnellinen hetkistä, jotka sait ja opi virheistäsi. Jos olet pyytänyt vilpittömästi anteeksi, se riittää. Kun aikaa kuluu tarpeeksi kykenet vielä toiseenkin liki täydelliseen suhteeseen. Täydellistä suhdetta ei ole olemassakaan. Kaikkein surullisinta on huomata välittämisensä ja kiintymyksensä liian myöhään. Mutta saathan elää hänen kanssa kuitenkin saman taivaan alla, hengittää samaa ilmaa ja katsella iltaisin samoja tähtiä, vaikka ette enää koskaan tapaisikaan. Eikö se ole lohduttavaa, että tiedät Hänen olevan siellä jossakin.
niin kuin Hän. Kun välinpitämättömyyden pimeydessä masennuksen ja toivottomuuden suossa rämpiessäni kohtasin Hänet. Näin jotain sellaista, jota koskaan aikaisemmin en ollut nähnyt. Ja kun hän puhkesi puhumaan, syttyi ihana rakkauden valo sieluuni. Hän nosti minut ylös suosta, jossa olin kulkenut. Hän antoi uskoa, toivoa ja rakkautta elämääni. Vaikka itse, kuten päivänsäteet aina, oli nähnyt ja kokenut niin paljon pahaa omassa elämässään, silti hän pystyi ja halusi tuoda valoa ja rakkautta minun mitättömään elämmäni. Ja nytkin niin pahoin kun olen häntä kohdellut, nyt Hän taas on nostamassa minua, minua maailman viheliäisintä olentoa, valoon ja kuivalle maalle. Niin kaunis ja ihmeellinen on Hänen luonteensa. Koskaan vastaavaa en ole kohdannut, enkä koskaan Häneltä mitään odottanut. Toivoin vain saavani kulkea kappaleen matkaa hänen kanssaan ja sainkin. Tosin en minä itse vaan luomani fiktiohenkilö, jonka kautta toin tuntemuksiani ja ajatuksiani esiin. Hän halusi kohdata kasvokkain noiden tunteiden ja ajatusten esittäjän. Kun kävi ilmi, että sitä ulkokuorta, jota hän halusi tavata, ei ollut olemassakaan niin kaikki menetti merkityksensä. Vain ulkokuori olisi merkinnyt jotain, ei se mitä sisälllä on. En kuitenkaan jaksa uskoa, että asia ihan oikeasti olisi näin.
Oma virheeni oli siinä, että typeryydessäni uskoin voivani pitää todellisen itseni piilossa ja ettei minun koskaan olisi tarvinnut astua esiin. Olisin saanut vain sanoa sanottavani ja mennä menojani. Mutta niin ei käynytkään. En saanut katkaistua kauniisti, syntynyttä yhteyttä. Olisin halunnut, että olisimme molemmat jatkaneet kulkuamme omilla tahoillamme, mutta ystävinä. Mutta kaikki paljastui ja samalla pilvilinnat romahti. Tunteiden ja ajatusten esittäjän tulee olla tietynlainen, muuten ne ovat merkityksettömiä. Sen opin. Opin myös sen, että kannattaa aina pysyä totuudessa. Ehkä myös opin tietämään missä minun paikkani on; se on välinpitämättömyyden pimeydessä ja masennuksen suossa. Sinne minä kuulun. Miksi koskaan mitään muuta edes kuvittelin. Vaikka sainhan minä jotain muutakin, sain kauniin muiston, jota kuitenkin himmentää syyllisyyden musta viitta.
Anteeksi olen pyytänyt, mutta se ei minulle riitä. Oikeudenmukaisuuteni vaatii hyvitystä. En saa päästä niin vähällä. Minun on kohdattava rangaistukseni tai jotenkin muuten hyvitettävä tekoni. Muuten en saa sielulleni rauhaa. Vielä joskus, ehkä piankin, vastaan tästä ja kaikesta muustakin, kaikkein Korkeimman edessä ja viimeistään silloin saan tuomioni.
Miksi ihmeessä et ollut oma itsesi? Halusitko vain esittää jotain mitä et todellakaan ollut? Ehkä päivänsäde halusi sinusta (vain?)ystävän.Ihmisen jolle puhua.
Opi löytämään sisäinen kauneus ja unohda ulkokuori.
Opi antamaan itsellesi anteeksi,sillä vain silloin voit antaa anteeksi myös muille heidän tekemät virheet.Kohtaa päivänsäteesi,silloin olet askelta vahvempi.
etten kelpaa. Ja olin oikeassa; en kelvannut! Hän halusi, siitä kuvasta, enemmän kuin ystävän. Minusta hän ei halua mitään. Löydän ja näen kyllä ihmisten sisäisen ja ulkoisenkin kauneuden. Sisäistä arvostan kuitenkin enemmän.
Muiden asia on löytää minusta jotain, jos jotain löydettävää edes on. Omasta mielestäni voin olla sisäisesti vaikka mitä, mutta mitä sillä on merkitystä, jos muut eivät sitä näe?
Omien virheitteni suhteen olen tinkimätön. Muiden tuomariksi en ole tänne tullut.
Jos kenelläkään ei ole mitään anteeksi pyydettävää niin ei silloin ole mitään anteeksi annettavaakaan. Jos sitten olisi jollain jotain anteeksi pyydettävää on hän sen saanut anteeksi jo ennen pyytämistä.
On kuin olisit minua satuttanut, kuulostaa niin omakohtaiselta, mutta mielestäni milloinkaan ei kannata lakata yrittämästä, jos antaa vain asioiden olla ei ikinä saavuta mitä haluaa... Ehkä hän ymmärtää ja antaa anteeksi, minä ainakin antaisin... Aurinkoista syksyn alkua!
Hymyillään kun tavataan :)
..hän ei koskaan voi antaa ja vaikka voisikin niin mitä se hyödyttäisi. Yhteistä tietä meillä ei kuitenkaan voi olla niin kuin ei alunperinkään pitänyt olla. Yhteinen tie olisi ollut mahdollista vain sille fiktiohenkilölle ja kun sitä ei todellisuudessa ole niin ei ole tietäkään. Pelkkä tunne ja ajatukset ei riitä. Pitää olla lihaa ja verta niiden ympärillä. Tunteella ja ajatuksella saadaan aikaan kauniita sanoja, mutta todellista elämää ne eivät synnytä. Hänelle ei riitä rakkaus abstraktilla tasolla, vaan pitää olla jotain konkreettista ja se mitä on ei kelpaa. Edes teoreettiseti ei kysymykseen olisi voinut tulla muuta kuin vain ystävyys. Ja sitäkään en osannut oikealla tavalla tarjota. Järjettömyydessäni menetin paljon, todella paljon. Hän menetti myös, mutta ei samaa kuin minä, vaan uskonsa ihmisyyteen, joka voi olla vielä enemmän. Juuri sen haluaisin korjata, mutta luulen, että aina kun lähestyn niin rikon lisää. En voi muuta kun käpertyä kokoon ja itkeä omaa pahuuttani ja toivoa, että jokin minut tästä kurjasta minästäni armahtaisi ja pääsisin pois...
antanut itsestäni heikon kuvan? En ole sellainen, selviän kyllä. Itsesyytöksien aika on ohi. Pitää olla itselleen armollinen ja osata arvostaa itseään virheistä huolimatta. Jokainen tekee virheitä. En tiedä...en taida osata laittaa sanoja niin että saisin sanottua sen minkä haluan.
Ja tiedän erään, jolla on hyvin paljon samoja luonteenpiirteitä kuin Sinulla. Siksi Sinä voit sanoa sen, miten tästä selviäisin. Olet, niin kuin aiemmin sanoin, tässä asiassa minua järkevämpi. Sinulla on myös hallussasi ne sanat, joilla pystysi korjaamaan paljon rikkoutunutta. Itse en näe enää itsessäni mitään hyvää, koska se mitä luulin hyväksi, menetti merkityksensä. Nyt on jäljellä enää tyhjyys ja syyllisyys. Missä on se itsessäni jota voisin arvostaa. Kerro minulle mitä arvostaisin itsessäni... tai älä kerrokkaan. Enhän voi Sinulta vaatia mahdottomia, en edes toivoa.
Niin kuin eräs sanoi: minun paikkani on olla ikuisesti pimeydessä... niin se on. Kun suljit sen sydämeni kauniin huoneen oven takanasi, silloin valo sammui sielussani. Nyt on vain pimeyttä, sillä elämäni kaunein valo on mennyt ainiaaksi pois luotani.
Armoa en voi itselleni antaa, kun en sitä keneltäkään muultakaan saa, mutta ehkä lopussa Jumala armahtaa, toivottavasti pian sen tiedän...
itsellesi armoa. Ole lempeämpi itsellesi. Meillä on vain yksi elämä.
Itse tarjoutui ja nyt löntystää takaisin
metsään.
Elä elämäsi hymyillen,hymyile läpi kyynelten.
sittenkin? Sanasi tuo tunteen, että välität kuitenkin. Välitätkö, vai onko se mielikuvitukseni sairasta harhaa?
Mielialani vaihtelee toivosta toivottomuuteen. Niin kauan kuin on elämää niin on myös toivoa ja päin vastoin. Kun toivo on mennyt niin elämäkin on mennyt.
Sanot: "Meillä on vain yksi elämä". Niin on ja minun kohdallani se meni jo!
Päätimme kulkea yhteistä taivalta vielä kappaleen matkaa. Joko se matka meni? Vai onko se tätä?
Olemmeko jo eri teillä ja viestimme toisillemme matkan takaa? Menetänkö yhteyden Sinuun lopullisesti?
muutamia asioita:
-kuinka voisin sinua auttaa
-mitä sinä haluat konkreettisesti
-en pidä sinun liian mustista ajatuksistasi, jos tunnet minut tiedät kyllä miksi
-pahentaako tämä vain tätä tilannetta, pitäisikö tämän asian vaan antaa olla ja antaa ajan tehdä tehtävänsä-lähes kaikki selvitettävähän on puhuttu puhki useampaan kertaan..tuloksetta
mietin mikä olisi se oikea tapa edetä..pienin mahdollisin vahingoin. Tiedät etten halua loukata, en halua sinulle pahaa, mutta kuinka saisin sinut positiivisemmaksi ja onko minulla edes siihen resursseja..retorisia kysymyksiä elämän polulta.
jos yrität, jos nyt olette huonoissa väleissä saattavat välinne vain parantua, sinulla ei siis ole mitään menetettävää, miksi et yritä? Jos minä olisin sinä yrittäisin, joten onnea! :)
Olet auttanut jo minua, ehkä liikaakin.
Vaikka kysymyksesi ovat retorisia, etkä niihin odota vastausta, ainakaan minun taholtani. Ehkä haluat vastata niihin mieluummin itse. Mutta vastaan silti, tuoden oman näkemykseni asioihin.
Tiedät, että toivon ystävyyttä. Jos sen mahdollisuuden suljet kokonaan pois niin paljoa ei jäljelle jää. Toivoisin, että otetaan se esiin, mikä on kaunista ja unohdetaan kaikki ruma ja paha. Itse asiassa sitähän Sinäkin toivot. Mutta jos mitään ei ole enää ystävyyden suhteen tehtävissä niin toivon edes hyväksyvää tuttavuutta, vaikka siten, että esim. tervehditään kun kohdataan, ehkä kortti silloin tällöin, joskus kuulumisien vaihtoa tai jotain muuta sen kaltaista yhteydenpitoa. Todellakin haluaisin tietää, miten maailmalla pärjäät ja miten muuten menee.
Tiedän, että omantunnon tuskissaan kieriskelevä peikko ei ole mieltä ylentävä näky. Eikä kaikki ajatukseni ole Sinun luettaviksi tarkoitettukaan. En oikeastaan odottanut Sinua täällä kohtaavanikaan. Mikä sitten on syynä "mustiin" ajatuksiini. Koen rikkoneeni Sinua vastaan kohtuuttomasti ja tiedän, että hyvittää suoraan Sinulle en voi. Ehkä se toisi valoa synkkyyteeni, että voisit kuitenkin antaa anteeksi. Itse en voi koskaan itselleni anteeksi antaa, mutta ehkä opin elämään syyllisyyteni kanssa.
Tunnen Sinua sen verran, että ymmärrän täysin Sinua. Juuri siksi haluasin sanoa vielä jotain kaunista Sinulle. Sitä kaunista jota sydämessäni tunnen. Ilman mitään valheelista pintakuorrutusta, vain pelkistetysti sen mitä tunnen. Mutta sen haluan sanoa vain Sinulle, en halua sitä muille jakaa.
En tiedä pahentaako tämä tilannetta ja ehkä tämä foorumi ei ole paras mahdollinen asioidemme selvittelypaikka. Ja oikeassa olet; lähes kaikki selvitettävä onkin jo selvitetty, mutta ehkä huonon muiston jättävässä hengessä. Toisaalta meillä olisi vielä vaikka kuinka paljon jaettavaa toisillemme, vastahan oivalsimme muutaman ihmeellisen asian. Uskon ihmeellisyyksiä löytyvän vielä lisää. Tietenkin niiden merkitys Sinulle on muuttunut, mutta ei se poista niiden asioiden olemassaoloa. Löytöretki toisiimme voisi olla paljon antava. Voisimme kokea jotain yhteistä, vaikka ei koskaan nähtäisikään. Niinhän olemme jo kokeneet.
Jotenkin koen, että kuitenkin haluat pitää yhteyttä, vaikka se välillä Sinua ehkä tympiikin.
Paljon on muitakin avoimia kysymyksiä, mutta ehkä niitä ei tässä voi pohtia.
Luulisin oikean tavan edetä olevan se, että katsoo totuutta suoraan silmiin ja antaa sydämensä päättää mikä on oikein.
Ei Sinun näköjään paljoa tarvitse sanoa, että se minuun vaikuttaa. Pienikin kaunis ajatus saa jo minut uskomaan elämään. Sinulla on se ihmeellinen taito. Samat sanat jonkun toisen sanomina, eivät vaikuttaisi juuri mitään, mutta Sinun lausumina ne saavat ihmeelisen rauhan laskeutumaan sieluuni.
Kiitos Sinulle.
sulatettavaksi kerralla...pitänee miettiä. En oikein tiedä haluanko ottaa tuota askelta, jota minulta pyydetään...ystävyys, tuttavuus..hm..kirjoittelu tuntuu turvalliselta ja muu tässä vaiheessa saa minut epävarmaksi.
pitää koota hieman ajatuksia ja kuten aiemmin sanoin sulatella tätä.
yritinkin. Mutta välimme ovat koko ajan hiuskarvan varassa; pienikin lisäkuorma ja yhteys on poikki...lopullisesti. Yhteyden kuuluukin katketa, en vain olisi halunnut sen katkeavan tällä tavalla, enkä näin pian. Kun olen Häntä niin loukannut niin en oikein usko, että hän kovin paljon ilahtuu yhteydenpidosta. En haluaisi enää aiheuttaa lisää mielipahaa, kun en halunnut sitä alunperinkään. Kuitenkin minun on vaikea unohtaa häntä, niin perusteellisesti Häneen ihastuin ja voin sanoa, että rakastan häntä ikuisesti, en kuitenkaan niin kuin naista rakastetaan vaan niin kuin ystävää.
Jään odottamaan.
Minulla on samankaltainen tilanne meneillään. Haluaisin erota ns. nykyisestä ystävästäni kaikessa sovussa ja ymmärryksessä.
Yhteydenpito olisi liian tuskallista kaiken sen vuoristoradan jälkeen. Tulen aina välittämään hänestä ja ajattelemaan häntä lämmöllä.
Niin monen vuoden yrityksen jälkeen on vain todettava, ettei siitä olisi koskaan tullut yhtään mitään.
että olen luultavasti jutellut ihan eri hklön kanssa kuin mitä luulin ja nyt näyttää menninkäisiä olevan jo liikaa. Tämä palsta ei todellakaan ole hyvä idea tälläiseen ajatustenvaihtoon.
Tuntuu siltä että oli virhe alkaa edes keskustelemaan täällä. Se, jonka kanssa kuvittelin keskustelevani ei luultavasti ollutkaan se joksi häntä luulin. On kai aika jättää areena muille sanavalmiille ihmisille.
kuvitella että tälle palstalle sattuu juuri etsimäsi henkilö! Se mahdollisuus on yksi miljoonasta.
se vaan joskus menee niin kun pitääkin.
tunnistat seuravan runon säkeen ja tiedät millä runolla vastasin niin ollaan oikeat henkilöt:
"ja nimenkin hän tarkkaan tavasi"
Lisäksi jos tiedät yhteisen piilopaikkamme ja sähköpostiositteesi alkoi t-kirjaimella ja minun m-kirjaimella niin silloin odotan pohdintasi tulosta. Muutakaan foorumia ei tällä hetkellä ole käytössä, mutta voin toimittaa Sinulle sähköpostiosoitteeni, jos haluat sinne kirjoittaa.
Oikea menninkäinen alias ***** (merkkien määrä täsmää kahteen eri nimeen, joita molempia olet käyttänyt)
Rakas menninkäiseni, en ole unohtanut sinua! Ajattelen sinua usein ja olen anteeksi antanut..
Ikävöin meitä ja sitä mitä meillä oli.
oikea päivänsäde niin aamuisin olen entisessä mesessä, voit tulla juttelemaan, mutta muuten juna meni jo.
"Ja Nyyti kulki uuvuksissa länttä kohti,
hän yksin oli, yksin, yksin niin."
Olenhan jo antanut sinulle anteeksi. Tiedät, etten halua nähdä sitä pahaa, joka minulle heitetään päin kasvoja, se ei kosketa minua. Olen aina valmis antamaan toisen mahdollisuuden ja antamaan anteeksi. Siitäkin huolimatta mität teit. En kuitenkaan halua syytä sinua mistään. Haluaisin silti ymmärtää. Mikä ajoi sinua valehtelemaan, pelko? Uskoisit, etten tuomiste sinua, kaikesta huolimatta.
on löytynyt! Olisiko kukaan toinen pystynyt anteeksiantoon tällaisessa tilanteessa? Tuskin. Millään tavalla en ole anteeksiantoa ansainnut, mutta otan sen kiitollisuudella vastaan. Itse en pysty kai koskaan itselleni anteeksi antamaan, ehkä niin on hyväkin. Muistanpahan pysyä totuudessa.
Syyllisyyteni on olemassa syytit tai et. Omatuntoni pitää huolen syyttämisestäni.
Näin jälkikäteen ajatellen, peloksi valheeni syy on kai luokiteltavissa. Pelkäsin, ettet olisi puheistani mitään välittänyt, jos olisin ne esittänyt omana itsenäni. Tosi typerää, näin jälkeenpäin nähtynä. Nyt kun tunnen Sinua paremmin näen, että pelko oli aiheeton ja siten koko valhe tarpeeton. Olisipa tämä viisaus ollut silloin! Mutta ei ollut. Jos olisinkin täydellisen virheetön niin elämä olisi paljon mutkattomampaa.
Nyyti
Nyt ne jotka ovat seuranneet tätä keskustelua näkevät sen saman minkä minäkin alkuun näin. Varmaan he myös ymmärtävät miksi halusin ensimmäisen kirjeeni kirjoittaa.
Tämä tarina tällä foorumilla päättyy tähän.
Menninkäinen