Kauhiaa elämiää joki päivi joku tismi.
Missillä alkoholiongelma - Koko kansan suosikkina tunnetuksi tullut Missi kärsii lähipiirin tietojen mukaan pahasta alkoholiongelmasta. Missin on nähty monta kertaa lähtevän hyvin horjuvalla käynnillä yökerhoista. Naapurit kertovat lisäksi yöllisistä tappelun äänistä Missin ja hänen miehensä Iskelmätähden yhteisestä asunnosta.
Missi erosi Iskelmätähdestä - Unelmaliitoksi kuvailtu Missin ja Iskelmätähden suhde on päättynyt. Pariskunta on jättänyt avioerohakemuksensa oikeudelle. Missi on jo muuttanut pois parin yhteisestä asunnosta pienempään kaupunkihuoneistoon. Eron taustalla on huhuttu olleen salamyhkäisiä mies- ja naisseikkailuja sekä holtitonta viinankäyttöä.
Missi nauttii sinkkuudesta - Hiljattain aviomiehestään eronnut Missi viihtyy hyvin sinkkuna, hän kertoo tuoreessa lehtihaastattelussa. Eri juorujulkaisut ovat viime viikkoina yhdistäneet Missin useisiin eri miehiin, mutta Missi itse kertoo viihtyvänsä sinkkuna. “Iso talo, auto, kaksi lasta, satuhäät", pohtii Missi tulevaisuuttaan.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.