Mitä voisikaan odottaa uskonnolta, joka on hengellisessä haureudessa maan kuninkaisiin, kuten Ilmestyskirja sen kuvaa.
Ei ihme, että kun uskonnon loppu tulee, niin tuon uskonnon rakastajat, maan kuninkaat, itkevät talon savua, joka lähtee tuon uskonnon raunioista. Ovathan maan kuninkaat voineet rikastua tuon tuhoutuneen uskonnon avulla, sen juottaessa kansojaan haureutensa viinillä. Tuhoutunut uskonto kerran niin innokkaasti toimi sotilainen varväysasemana maailmansotien aikana ja oli kannustamassa sotilaitaan tappamaan jopa samaan uskontoon kuuluvia, toisia kristittyjä.
Miten onkaan tuo uskonto pilkannut Herran Jeesuksen opetuksia tuomalla miekkansa kirkkoihin ja tykkinsä kirkon pihoihin?? Jeesus kehoitti rakastamaan jopa vihollisia ja rukoilemaan vihollisten puolesta. Hän käski panna miekan takaisin tuppeen, ja antoi näin esimerkin sille, että aitojen kristittyjen ei tule taistella tämän maailman tavoin, ei lihallisilla aseilla. Aitojen kristittyjen aseena on ainoastaan hengen miekka, Raamattu.
Vielä tuo itselleen mammonaa kerännyt tulee tuhoutumaan. Ilmestyskirja sen lupaa. Kuka uskaltaa kyseenalaistaa Raamatun Ilmestyskirjan?
Vantaan Sanomat kirjoitti 16.8.2006, että "Kirkko on viime vuosina avannut kappeleita kauppakeskuksiin ja palkannut kauppakeskuspappeja. Siinä ei ole ihmeellistä - yllätys sen sijaan on, että kirkko omistaa kokonaisen kauppakeskuksen. ********* seurakunnille valmistettiin vuodenvaihteessa ikioma liikekeskus ****** ************* torin laidalle, kirkon naapuriin. - - Kahdeksan miljoonaa euroa arvonlisäveroineen maksanut kauppakeskus on vain pieni roponen seurakuntien omaisuudesta. ********* seurakuntayhtymä on sijoittanut kiinteistöihin 143 miljoonaa euroa." Lisäksi lehti mainitsee, että seurakuntien laajat maaomistukset ovat keskiaikaista perua.
Yhteisöveroa kerätään nimikkeillä 'kirkon ulkomaanapu' ja 'lasten seurakuntatoiminta', mutta mistä on peräisin 143 miljoonan euroa ( 850 850 000 mk) kiinteistökauppoihin?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ilmestys 18 kertoo tuosta yllättävästä tapahtumasta
"parkuvat häntä, kun näkevät hänen palonsa savun;
he seisovat loitolla kauhistuen hänen vaivaansa"
"1. Sen jälkeen minä näin tulevan taivaasta alas erään toisen enkelin, jolla oli suuri valta, ja maa valkeni hänen kirkkaudestaan.
2. Ja hän huusi voimallisella äänellä sanoen: "Kukistunut, kukistunut on suuri Babylon ja tullut riivaajain asuinpaikaksi ja kaikkien saastaisten henkien tyyssijaksi ja kaikkien saastaisten ja vihattavain lintujen tyyssijaksi.
3. Sillä hänen haureutensa vihan viiniä ovat kaikki kansat juoneet, ja maan kuninkaat ovat haureutta harjoittaneet hänen kanssansa, ja maan kauppiaat ovat rikastuneet hänen hekumansa runsaudesta."
4. Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa.
5. Sillä hänen syntinsä ulottuvat taivaaseen asti, ja Jumala on muistanut hänen rikoksensa.
Koska hän sanoo sydämessään: 'Minä istun kuningattarena enkä ole leski enkä ole surua näkevä',
8. sentähden hänen vitsauksensa tulevat yhtenä päivänä: kuolema ja suru ja nälkä, ja hän joutuu tulessa poltettavaksi, sillä väkevä on Herra Jumala, joka on hänet tuominnut."
9. Ja maanpiirin kuninkaat, jotka hänen kanssansa ovat haureutta harjoittaneet ja hekumallisesti eläneet, itkevät ja parkuvat häntä, kun näkevät hänen palonsa savun;
10. he seisovat loitolla kauhistuen hänen vaivaansa ja sanovat: "Voi, voi sinua, Babylon, sinä suuri kaupunki, sinä vahva kaupunki, sillä sinun tuomiosi tuli yhdessä hetkessä!"
11. Ja maanpiirin kauppiaat itkevät ja surevat häntä, kun ei kukaan enää osta heidän tavaraansa,
20. Riemuitse hänestä, taivas, ja te pyhät ja apostolit ja profeetat; sillä Jumala on hänet tuominnut ja kostanut hänelle teidän tuomionne.
21. Ja väkevä enkeli otti kiven, niinkuin suuren myllynkiven, ja heitti sen mereen sanoen: "Näin heitetään kiivaasti pois Babylon, se suuri kaupunki, eikä sitä enää löydetä".
22. Ei kuulla sinussa enää kanteleensoittajain ja laulajain, huilun- ja torvensoittajain ääntä; ei löydetä sinusta enää minkään ammatin taituria; ei kuulla sinussa enää myllyn jyrinää;
23. ei loista sinussa enää lampun valo; ei kuulla sinussa enää huutoa yljälle eikä huutoa morsiamelle; sillä sinun kauppiaasi olivat maan mahtavia, ja sinun velhoutesi villitsi kaikki kansat;
24. ja hänestä on löydetty profeettain ja pyhien veri ja kaikkien veri, jotka maan päällä ovat tapetut." Ilmestys 18:1-5, 7-11,20-24 KR-38
Tuossa kirjoituksessa on vasta yhden seurakuntayhtymän bisneksestä kyse. Entä ne muut?
Paljonko Suomen evankelis-luterilaisen kirkon koko omaisuus on?