Kirkonpolttajalle 3 vuotta ja 2 kuukautta

Vankeutta.Onko Riittävästi?
261101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

kirkon tilalle.

Äänestä

Uutta kirkkoa polttamaan HALLELUJA

Äänestä

hänhä vaaransi koko kaupungin asukkaat,toumio 5000 tapon yrityksestä eli 500 v linnaa.

Äänestä
  • Ankara. Palkita pitäisi.

    Äänestä

pikkutuomiot, nykyään jo murhaajat pääsevät vapaalle jalalle kahdessa vuodessa kärsittyään, kuten tämän Eveliinan murhaaja Otto.

Äänestä
  • atteisti sai melkein yhtä kovan tuomion ku tiisanoja.

    Äänestä

  • Olisi voinut ottaa kaiken irti tuosta tuomiosta ja pitänyt kiinni omista näkemyksistään. Edes jonkinlainen tunteen palon merkki olisi voinut yllyttää muita samaan.

    Äänestä

  • VpkV kirjoitti:

    Olisi voinut ottaa kaiken irti tuosta tuomiosta ja pitänyt kiinni omista näkemyksistään. Edes jonkinlainen tunteen palon merkki olisi voinut yllyttää muita samaan.

    VpkV:n viesti oli tarkoitettu aloitusketjuun.

    Äänestä

  • VpkV kirjoitti:

    Olisi voinut ottaa kaiken irti tuosta tuomiosta ja pitänyt kiinni omista näkemyksistään. Edes jonkinlainen tunteen palon merkki olisi voinut yllyttää muita samaan.

    VpkV:n viesti oli tarkoitettu aloitusketjuun.

    Äänestä

19 kk.

Ei paljon.
Tosin, eipä työtä tekemällä taida kaveri toimeen tulla koko ikänään. Menee korvaukset palkasta aina ulosottoon.

Äänestä
  • Armollisuutensa nyt miljardiomaisuuksinensa.
    Vastaisuuden varalle suosittelen vakuutusyhtiöille että lanseeraisivat nuorisoa
    varten kirkonpolttamis ja mummonpotkimisvakuu-
    tuksen.

    Äänestä

  • SOKRATES kirjoitti:

    Armollisuutensa nyt miljardiomaisuuksinensa.
    Vastaisuuden varalle suosittelen vakuutusyhtiöille että lanseeraisivat nuorisoa
    varten kirkonpolttamis ja mummonpotkimisvakuu-
    tuksen.

    Buddhan hampaasta nimittäin on löydetty hänen hammas yksi kappale.

    Äänestä

  • aaaa kirjoitti:

    Buddhan hampaasta nimittäin on löydetty hänen hammas yksi kappale.

    Se on mahdollista mutta epätodennäköistä.

    Äänestä

  • SOKRATES kirjoitti:

    Se on mahdollista mutta epätodennäköistä.

    Mitäs tämä sitten tarkoittaa:

    "Istunnon päätteeksi Holm vielä nyökkäsi päällään käräjäoikeuden puheenjohtajana toimineen laamanni Lars Holmin suuntaan."

    Sukua?

    Äänestä

  • SOKRATES kirjoitti:

    Armollisuutensa nyt miljardiomaisuuksinensa.
    Vastaisuuden varalle suosittelen vakuutusyhtiöille että lanseeraisivat nuorisoa
    varten kirkonpolttamis ja mummonpotkimisvakuu-
    tuksen.

    kirkonpolttajat pitäisi armahtaa mutta, kajaanin islamin moskeijan seinän tuhrijat pitäisi mielestäsi ripustaa jalkapuuhun. Sinulle ehdotan kolminkertaista ehdotonta kuolemanrangaistusta, lisäksi 15.v lämminverihevosesi määrättäisiin kidutettavaksi ja tapettavaksi ja lähetettäväksi koiranmakkaratehtaalle raaka-aineeksi. Puheistasi seurakuntaa ja suomenvaltiota vastaan ja tietysti 627 vuotta vielä surmaamisesi jälkeen vankeutta ehdotuksestasi että, islamilaiselle kansakunnalle pitäisi antaa atomipommi.

    Äänestä

Jos se olis ollu ehdollista ehdoton vankeus on tommosessa jutussa liian kova rangaistus.

Äänestä

Jumalan tahto - he toteuttivat sen mitä kirjoitettu oli.

Ehdotan vapautusta ja kolmikon julistamista pyhimyksiksi.

Äänestä
  • Koko sydämestäni.

    Äänestä

  • SOKRATES kirjoitti:

    Koko sydämestäni.

    vapauttamistani jos käyn polttamassa moskeijan?

    Äänestä

  • ronskik kirjoitti:

    vapauttamistani jos käyn polttamassa moskeijan?

    Sokrates voisi antaa tähän tosiaan sellaisen mukahumaanin vastauksen.

    Äänestä

  • arwid kirjoitti:

    Sokrates voisi antaa tähän tosiaan sellaisen mukahumaanin vastauksen.

    osaa edes vastata, Ainoastaan poistaa viestin jos saa tarpeeksi hyvin palautetta.

    Äänestä

tästä viestiketjusta MULTINIKKI IRANMIKESIN MIELIPITEET!!!!!!!!!

Äänestä

Puolet vähemmän ja sekin ehdollista. Myös kunniamerkki rohkeudesta kiivetä niin korkealla olisi tarpeen. Kirkoissa palvotaan satuolentoa, eivätkä ne kirkkoa tarvitse.
Eihän tontuillakaan ole omia kirkoja, eikä Joulupukilla.

Äänestä
  • OMAT "MIELIPITEET" LÄNSIMAISESTA "KULTUURISTA"!!!!

    ONHAN MELKOINEN PUNIKKI, TÄMÄ TUHANSIEN NIKKIEN LUUSERI!

    Äänestä

  • aina... kirjoitti:

    OMAT "MIELIPITEET" LÄNSIMAISESTA "KULTUURISTA"!!!!

    ONHAN MELKOINEN PUNIKKI, TÄMÄ TUHANSIEN NIKKIEN LUUSERI!

    .. taas nikkiään. Monesko sadas se jo oli superpelle? Vieläkö sinua kavertaa se ikävä tapaus pioneerileirillä? Onko peppu vielä kipeä?

    Äänestä

että joku harkitusti ja järjestelmällisesti ihmisiä Turussa sairaalakuntoon pahoinpitelevä somali-maahanmuuttajajengi saa "ohhoh, mites nyt näin pääsi käymään, soh-soh"-luokan tuomioita ja pään silitystä.

Samoin jotkut muut törkeät pahoinpitelyt, omaisuuden rikkomiset ja väkivallanteot... varmaan olisi tuo kirkon polttajakin saanut lievemmän tuomion jos olisi sanonut että teki tahallaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SOKRATES kirjoitti:

Vankeutta.Onko Riittävästi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu