Clonaid väittää ensimmäisen kloonivauvan syntyneen

MIAMI. Kiistelty amerikkalaisyritys Clonaid väitti perjantaina, että ensimmäinen kloonivauva on syntynyt. Clonaidilla on läheiset suhteet uskonnolliseen kulttiin, joka uskoo että ulkoavaruudesta tulleet olennot ovat luoneet ihmisen.
Clonaidin johtaja Brigitte Boisselier kertoi, että torstaina keisarinleikkauksella syntynyt tyttö ja tämän äiti voivat molemmat hyvin. Hän ei sanonut, missä maassa vauva syntyi.
Viranomaiset tai mikään puolueeton tieteellinen yhteisö ei ole vahvistanut tietoa. Selvyyttä ei ole myöskään siitä, miten ja missä ihmislapsi olisi kloonattu.

Ihmisen kloonaamisesta on kohuttu jo muutama vuosi, kun italialainen lääkäri Severino Antinori on kertonut kehittelevänsä ihmiskloonia. Antinorin mukaan ihmisen kloonaukseen tähtäävät ohjelmat ovat kehitteillä myös Kiinassa ja Venäjällä.
Kloonaaminen tarkoittaa käytännössä kaksoisolennon luomista. Kloonauksessa elävää organismia, kuten solua, kasvia tai muun muassa bakteeria voidaan monistaa niin, että emon ja jälkeläisen perimä on identtinen.
184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

Kopypaste kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu