Jaakonsaari selvittäisi varusmiesarmeijan tarpeellisuuden
01.09.2006 06:00
Muissa Pohjoismaissa vain pieni osa ikäluokasta kutsutaan palvelukseen.
Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Liisa Jaakonsaari selvittäisi yleisen asevelvollisuuden tarpeellisuuden. Jaakonsaari sanoo Uutispäivä Demarin haastattelussa, että selvitys pitäisi sisällyttää vuoden 2008 puolustuspoliittiseen selontekoon.
Jaakonsaari muistuttaa, että yleinen asevelvollisuus on Euroopassa harvinaisuus. Esimerkiksi muissa Pohjoismaissa vain pieni osa ikäluokasta kutsutaan palvelukseen.
- Suomi on eräänlainen yleisen asevelvollisuuden ulkomuseo. Varusmiesarmeijoita ei ole juuri missään muualla, Jaakonsaari sanoo lehdessä.
Hän pitää yleistä asevelvollisuutta kuitenkin kustannustehokkaana ratkaisuna.
(MTV3-STT)
Hyvä Lissu! Hyvä että muutkin kuin vihreät tarttuvat asiaan. Olisi jo aika myös Suomen siirtyä 2000-luvulle.

Vastaukset 8
Vanhimmat
noi on poliitikolle sama asia kuin huumeet normaali-ihmisille, ne saa ne näkemään ja puhumaan sekavia.
Herranjestas sentään, joku muukin kuin marginaalipuolueen edustaja haluaa selvittää asevelvollisuuden tarpeellisuuden!
Jo oli aikakin, tässä maassa asevelvollisuutta on suojeltu jo liian kauan "no kun se nyt vaan on niin"-tyylisillä argumenteilla. Kun nyt vain saisi jostain jonkin oikeasti PUOLUEETTOMAN tahon tekemään tuota selvitystä, eli sellaiset kaverit joilla ei olisi kyse omasta työpaikasta tai omasta ideologiasta ja joilla ei olisi "omaa lehmää ojassa" tässä asiassa millään tavalla...
kerrankin Jaakonsaari puhuu asiaa! aina on puhuttu suomalaisten asevelvollisten puolustus halukkuudesta.Kokeltaisi yhtenä vuotena että armeijaan meno olisi vapaaehtoista, nähtäisiin tämä "puolustus halukkuus"
vapaaehtoisen asepalveluksen myötä koko homma pitäisi laittaa uusiksi. Nytkin naisten vapaaehtoinen intti on se sama pakkointti ja siksikin sinne ei naiset juurikaan joukolla tungeksi.
Se halukkuus voisi olla todellinen, jos myös se koulutus olisi siellä sitten asiallista. Esim rivisotilaat 2 kk kurssi säännölliset kertaukset. Johtajat saisivat kunnollisen vuoden koulutuksen ja tietenkin kertauksia silloin kun se heille sopii. Ammattisotilaat hoitaisivat vaikeammat asejärjestelmät. Ja esim rajavartiolaitos voitaisiin muuttaa poliisin osaksi, niinkuin muuallakin.
Tämä nykyinen systeemi on niin mätä, että parempi tehdä kokonaan uusi.
Eli se siitä sinun vuoden kokeiluehdotuksesta.
Ja mitä tekemistä aseilla on tämän asevelvollisuusasian kanssa? Ala sinäkin harrastamaan ammuntaa.
Ja sinä vitun tyhmä apina pidät pääsi kiinni. Sinulla kun ei ole ajattelun pyhällä lahjalla siunattu, etkä sattunut jonon päähän kun aivoja jaettiin. Sinulla kun ei niinsanotusti "leikkaa", tai syty sitä sarjakuvien hehkulamppua pääsi päälle...
Sinun "järkevät" ajatuksesi ovat kuin naapurin seiskaluokan pojalta... Jospa vain suosiolla jättäisit ajattelemisen muille?! Olisko kuinka paha?!
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia...
Olet selvästikkin lapseton lihava lestadiolainen nainen, joka ylenmääräisen rumuutensa takia on jäänyt myös miehettömäksi. Harrastuksesi, eli nimettömänä toisten haukkuminen ja ajattelemisen kieltäminen, on aiheuttanut sinulle myös yksinäisyyttä ja nukkumishäiriöitä, joita yrität parantaa unilääkkeillä. Asut kerrostalossa ja seinänaapurisi vaativat sinulle häätöä liian äänekkään kuorsaamisen takia.
pusi pusi
Lakkautetaan yleinen asevelvollisuus ja perustetaan uusia vapaaehtoisia suojeluskuntia niille sotahulluille!
nämä leijonariipus-hörhöt pitäisi pitää mahdollisimman kaukana aseista.