Laki ja evankeliumi
Pelastus on lahja, joka annetaan armosta. Se ei perustu ihmisen tekoihin, vaan se on Jumalan lahja (Ef.- 2:8,9). "Eivät mitkään lain teot, eivät kiitettävimmätkään yritykset eivätkä hyvät työt - olipa niitä paljon tai vähän - voi millään tavoin vanhurskauttaa syntistä (Tiit.- 3:-5; Room. -3:-20)."
Läpi koko Raamatun vallitsee täydellinen sopusointu lain ja evankeliumin välillä; ne tukevat toisiaan.
Laki ja evankeliumi ennen Siinaita. Kun Aadam ja Eeva lankesivat syntiin, he oppivat tietämään, mitä merkitsee syyllisyys, pelko ja hätä (1.-Moos. -3:-10). Jumala vastasi heidän tarpeisiinsa, mutta se ei tapahtunut siten, että hän olisi mitätöinyt lain, joka tuomitsi heidät. Sen sijaan hän tarjosi heille evankeliumia, joka palauttaisi ennalleen heidän suhteensa Jumalaan ja tekisi heistä jälleen kuuliaisia Jumalalle.
Tämä evankeliumi sisälsi lupauksen lunastuksesta. Sen toteuttaisi Vapahtaja, joka olisi naisen sukua (jälkeläinen) ja joka eräänä päivänä tulisi ja murskaisi pahan vallan (1.-Moos.- 3:-15). Jumalan asettama uhrijärjestelmä opettaisi ihmisille tärkeän totuuden sovituksesta: anteeksiantamus voitaisiin aikaansaada vain vuodattamalla verta - Vapahtajan kuoleman kautta. Kun he uskoivat, että uhrieläimen kuolema oli vertauskuva Vapahtajan sovituskuolemasta heidän puolestaan, he saivat anteeksi syntinsä. He pelastuivat armosta.
Tämä evankeliumin lupaus on keskeisenä siinä Jumalan ikuisessa armoliitossa, jonka hän tarjosi ihmiskunnalle (1.Moos.- 12:-1 - 3; 15:-4,5; 17:-1 - 9). Se liittyi läheisesti kuuliaisuuteen Jumalan laille (1.-Moos. -18:-18,19; 26:-4,5). Jumalan liiton takaajana oli Jumalan Poika, joka maailman luomisesta alkaen oli evankeliumin ydinsanoman mukaisesti "teurastettu Karitsa" (Ilm. 13:-8). Näin siis Jumalan armo alkoi toimia niin pian kun Aadam ja Eeva olivat langenneet syntiin. Daavid kirjoitti: "Herran armo pysyy ajasta aikaan, se on ikuinen niille, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä. Polvesta polveen ulottuu hänen uskollisuutensa kaikkiin, jotka pysyvät hänen liitossaan, muistavat hänen käskynsä ja elävät niiden mukaan" (Ps. -103:-17,18).
Laki ja evankeliumi Siinailla. Dekalogin ja evankeliumin välillä vallitsee läheinen suhde. Esimerkiksi lain johdantolauseessa viitataan Jumalaan Vapauttajana (2.-Moos. -20:-1). Ja käskyjen antamisen jälkeen Jumala opetti israelilaisia rakentamaan alttarin ja uhraamaan sillä uhreja, jotka kuvasivat hänen pelastavaa armoaan.
Siinain vuorella Jumala antoi Moosekselle suuren osan seremonialaista, joka käsitteli pyhäkön rakentamista. Pyhäkössä Jumala asuisi kansansa keskellä ja kohtaisi heitä jakaakseen siunauksiaan ja antaakseen anteeksi heidän syntinsä (2.-Moos. 24:-9 - 31:-18). Tämä merkitsi sen yksinkertaisen uhrijärjestelmän laajentamista, joka oli ollut olemassa jo ennen Siinaita, ja se esikuvasi Kristuksen välitystyötä syntisten lunastamiseksi ja Jumalan lain pyhyyden ja arvovallan vahvistamiseksi.
Jumalan ilmestymisen paikka oli maallisen pyhäkön kaikkeinpyhimmässä, kymmenen käskyä sisältävän arkun kannen yläpuolella. Jokainen osa pyhäkköpalveluksesta oli vertauskuvaa Vapahtajasta. Verta vuotavat uhrit viittasivat hänen sovituskuolemaansa, joka lunastaisi ihmissuvun lain vaatimalta rangaistustuomiolta (ks. lukuja 4 ja 9).
Dekalogi asetettiin arkun sisälle, mutta seremonialait ja siviilioikeudelliset lait, jotka Jumala antoi, kirjoitettiin "lain kirjaan" ja asetettiin liitonarkun viereen "todistuskappaleeksi" Israelin kansaa vastaan (5.-Moos. -31:-26). Milloin tahansa joku kansasta teki syntiä, tämä "todistaja" tuomitsi hänen tekonsa mutta antoi myös tarkkoja ohjeita siitä, miten asianomainen saattoi tulla sovitetuksi Jumalan kanssa. Siinailta aina Kristuksen kuolemaan asti dekalogin rikkojat saivat toivoa, anteeksiantamusta ja puhdistusta uskoessaan evankeliumiin, jota seremonialain säätämät pyhäkköpalvelusmenot kuvasivat.
Laki ja evankeliumi ristin jälkeen. Kuten monet kristityt ovat havainneet, Raamattu osoittaa, että vaikka Kristuksen kuolema mitätöi seremonialain, se vahvisti moraalilain pysyvyyden. Pane merkille seuraavat todisteet:
1. Seremonialaki. Kun Kristus kuoli, hän täytti uhrijärjestelmän profeetalliset vertauskuvat. Esikuva saavutti täyttymyksensä ja seremonialaki lakkasi olemasta voimassa. Vuosisatoja aiemmin Daniel oli ennustanut, että Messiaan kuolema "on lakkauttava teuras - ja ruokauhrin" (Dan.- 9:-27; ks. tämän kirjan lukua 4). Kun Jeesus kuoli, temppelin väliverho repäistiin yliluonnollisella tavalla rikki ylhäältä alas asti (Matt.- 27:-51), mikä osoitti temppelipalvelusten hengellisen merkityksen päättymistä.
Vaikka seremonialailla oli tärkeä tehtävä ennen Kristuksen kuolemaa, se oli monella tavoin puutteellinen, koska se oli vain "varjo tulevasta, paremmasta todellisuudesta" (Hepr.-10:-1). Se oli palvellut väliaikaista tarkoitusta ja se oli annettu Jumalan kansalle "ainoastaan siihen asti, kun pysyvä järjestys astuu voimaan" (Hepr.9:-10 vrt. Gal.- 3:-19) - siihen asti, kun Kristus kuoli todellisena Jumalan Karitsana.
Kristuksen kuollessa seremonialain tehtävä oli suoritettu loppuun. Kristuksen sovitusuhri tarjosi anteeksiantamuksen kaikista synneistä. Kun Kristus "antoi meille kaikki rikkomuksemme anteeksi, hän kumosi meitä rasittavan velkakirjan kaikkine määräyksineen ja teki sen mitättömäksi naulitsemalla sen ristiin" (Kol.- 2:-13,14; vrt. 5.-Moos.- 31:-26). Sitten ei enää ollut välttämätöntä toimittaa monimutkaisia seremonioita, jotka eivät missään tapauksessa olleet kykeneviä poistamaan syntejä tai puhdistamaan omaatuntoa (Hepr.- 10:4; 9:9,-14). Enää ei tarvinnut huolehtia seremonialaeista, jotka sisälsivät monimutkaisia säädöksiä ruoka - ja juomauhreista, erilaisten juhlien (pääsiäisen, helluntain jne.) viettämisestä, uusista kuista tai seremoniallisista sapateista (Kol. -2:-16; vrt. Hepr. 9:-10), jotka olivat vain "sen varjoa, mikä on tulossa" (Kol. 2:17).
Kun Jeesus oli kuollut, uskovilla ei ollut enää mitään tarvetta käsitellä Kristuksessa ilmenevän todellisuuden varjoja. Nyt he saattoivat lähestyä suoraan Vapahtajaa itseään, sillä "todellista on Kristuksen ruumis" (Kol. -2:-17).
Juutalaiset olivat tulkinneet seremonialakia siten, että siitä oli tullut este heidän ja muiden kansojen välille. Siitä oli tullut heidän lähetystehtäväänsä suuresti vaikeuttava tekijä, joka esti heitä valaisemasta maailmaa Jumalan kirkkaudella. Kristuksen kuolema kumosi tämän "lain käskyineen ja säädöksineen"; se hajotti juutalaisia ja pakanoita "erottaneen vihollisuuden muurin" ja kokosi noista kahdesta ihmisryhmästä yhden uuden perheen, kun Kristus ristillä "sai aikaan sovinnon Jumalan ja näiden molempien välille" (Ef. -2:-14 - 16).
2. Dekalogi ja risti. Samalla kun Kristuksen kuolema lopetti seremonialain, se vahvisti kymmenen käskyn arvovallan. Kristus poisti lain kirouksen ja vapautti uskovat sen tuomiosta. Tämä ei kuitenkaan merkinnyt sitä, että laki olisi kumottu ja että meillä olisi vapaus rikkoa sen periaatteita. Raamatun lukuisat vakuutukset lain pysyvyydestä torjuvat sellaisen näkemyksen.
Calvin sanoi oikein vakuuttaessaan, että "meidän ei tule kuvitella, että Kristuksen tulo on vapauttanut meidät lain arvovallasta, sillä laki on hartaan ja pyhän elämän ikuinen ohje ja sen on siitä syystä oltava yhtä muuttumaton kuin Jumalan oikeuden."
Paavali kuvaili sitä suhdetta, mikä vallitsee kuuliaisuuden ja pelastavan armon evankeliumin välillä. Hän kutsui uskovaisia pyhään elämään ja kehotti heitä: "Antakaa itsenne Jumalalle ja ruumiinne jäsenet hänelle vanhurskauden aseiksi! Synti ei enää ole teidän herranne, sillä te ette ole lain vaan armon alaisia" (Room. -6:-13,14). Kristityt eivät siis noudata lakia hankkiakseen itselleen pelastuksen. Ne, jotka yrittävät tehdä niin, havaitsevat olevansa yhä lujemmin synnin orjuudessa. "Niin kauan kun ihminen on lain alaisuudessa, hän pysyy myös synnin alaisena, sillä laki ei voi vapauttaa ketään sen enempää synnin tuomiosta kuin synnin vallastakaan. Mutta ne, jotka ovat armon alaisia, saavat sekä vapautuksen tuomiosta (Room. -8:-1) että voimaa synnin voittamiseen (Room. -6:4). Siten synnillä ei enää ole hallintavaltaa heihin."
"Kristus on näet lain loppu," Paavali lisää, "ja niin tulee vanhurskaaksi jokainen, joka uskoo" (Room. -10:-4). Jokainen, joka uskoo Kristukseen, ymmärtää, että Kristukseen loppuu lain käyttö vanhurskauden saavuttamisen välineenä. Itsessämme olemme syntisiä, mutta Jeesuksessa Kristuksessa olemme vanhurskaita, kun hänen vanhurskautensa on luettu hyväksemme.
Armon alaisena oleminen ei kuitenkaan anna uskovalle oikeutta tehdä jatkuvasti syntiä, "jotta armo tulisi yhä suuremmaksi" (Room.- 6:-1). Sen sijaan armo antaa voimaa, joka tekee kuuliaisuuden ja voiton synnistä mahdolliseksi. "Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa (ja jotka eivät vaella lihan vaan Hengen mukaan)" (Room. -8:-1; sulkeissa oleva lisäys on eräissä käsikirjoituksissa).
Kristuksen kuolema korotti lakia ja sen yleistä arvovaltaa. Jos dekalogi olisi voitu muuttaa, Kristuksen ei olisi tarvinnut kuolla. Mutta koska tämä laki on ehdoton ja muuttumaton, sen rikkomuksen rangaistukseksi vaadittiin kuolemaa. Kristus täytti täysin tämän vaatimuksen kuolemalla ristillä. Näin hän teki ikuisen elämän mahdolliseksi kaikille, jotka hyväksyvät hänen suurenmoisen uhrinsa.
Pelastus on lahja, joka annetaan armosta. Se ei perustu ihmisen tekoihin, vaan se on Jumalan lahja (Ef.- 2:8,9). "Eivät mitkään lain teot, eivät kiitettävimmätkään yritykset eivätkä hyvät työt - olipa niitä paljon tai vähän - voi millään tavoin vanhurskauttaa syntistä (Tiit.- 3:-5; Room. -3:-20)."
Läpi koko Raamatun vallitsee täydellinen sopusointu lain ja evankeliumin välillä; ne tukevat toisiaan.
Laki ja evankeliumi ennen Siinaita. Kun Aadam ja Eeva lankesivat syntiin, he oppivat tietämään, mitä merkitsee syyllisyys, pelko ja hätä (1.-Moos. -3:-10). Jumala vastasi heidän tarpeisiinsa, mutta se ei tapahtunut siten, että hän olisi mitätöinyt lain, joka tuomitsi heidät. Sen sijaan hän tarjosi heille evankeliumia, joka palauttaisi ennalleen heidän suhteensa Jumalaan ja tekisi heistä jälleen kuuliaisia Jumalalle.
Tämä evankeliumi sisälsi lupauksen lunastuksesta. Sen toteuttaisi Vapahtaja, joka olisi naisen sukua (jälkeläinen) ja joka eräänä päivänä tulisi ja murskaisi pahan vallan (1.-Moos.- 3:-15). Jumalan asettama uhrijärjestelmä opettaisi ihmisille tärkeän totuuden sovituksesta: anteeksiantamus voitaisiin aikaansaada vain vuodattamalla verta - Vapahtajan kuoleman kautta. Kun he uskoivat, että uhrieläimen kuolema oli vertauskuva Vapahtajan sovituskuolemasta heidän puolestaan, he saivat anteeksi syntinsä. He pelastuivat armosta.
Tämä evankeliumin lupaus on keskeisenä siinä Jumalan ikuisessa armoliitossa, jonka hän tarjosi ihmiskunnalle (1.Moos.- 12:-1 - 3; 15:-4,5; 17:-1 - 9). Se liittyi läheisesti kuuliaisuuteen Jumalan laille (1.-Moos. -18:-18,19; 26:-4,5). Jumalan liiton takaajana oli Jumalan Poika, joka maailman luomisesta alkaen oli evankeliumin ydinsanoman mukaisesti "teurastettu Karitsa" (Ilm. 13:-8). Näin siis Jumalan armo alkoi toimia niin pian kun Aadam ja Eeva olivat langenneet syntiin. Daavid kirjoitti: "Herran armo pysyy ajasta aikaan, se on ikuinen niille, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä. Polvesta polveen ulottuu hänen uskollisuutensa kaikkiin, jotka pysyvät hänen liitossaan, muistavat hänen käskynsä ja elävät niiden mukaan" (Ps. -103:-17,18).
Laki ja evankeliumi Siinailla. Dekalogin ja evankeliumin välillä vallitsee läheinen suhde. Esimerkiksi lain johdantolauseessa viitataan Jumalaan Vapauttajana (2.-Moos. -20:-1). Ja käskyjen antamisen jälkeen Jumala opetti israelilaisia rakentamaan alttarin ja uhraamaan sillä uhreja, jotka kuvasivat hänen pelastavaa armoaan.
Siinain vuorella Jumala antoi Moosekselle suuren osan seremonialaista, joka käsitteli pyhäkön rakentamista. Pyhäkössä Jumala asuisi kansansa keskellä ja kohtaisi heitä jakaakseen siunauksiaan ja antaakseen anteeksi heidän syntinsä (2.-Moos. 24:-9 - 31:-18). Tämä merkitsi sen yksinkertaisen uhrijärjestelmän laajentamista, joka oli ollut olemassa jo ennen Siinaita, ja se esikuvasi Kristuksen välitystyötä syntisten lunastamiseksi ja Jumalan lain pyhyyden ja arvovallan vahvistamiseksi.
Jumalan ilmestymisen paikka oli maallisen pyhäkön kaikkeinpyhimmässä, kymmenen käskyä sisältävän arkun kannen yläpuolella. Jokainen osa pyhäkköpalveluksesta oli vertauskuvaa Vapahtajasta. Verta vuotavat uhrit viittasivat hänen sovituskuolemaansa, joka lunastaisi ihmissuvun lain vaatimalta rangaistustuomiolta (ks. lukuja 4 ja 9).
Dekalogi asetettiin arkun sisälle, mutta seremonialait ja siviilioikeudelliset lait, jotka Jumala antoi, kirjoitettiin "lain kirjaan" ja asetettiin liitonarkun viereen "todistuskappaleeksi" Israelin kansaa vastaan (5.-Moos. -31:-26). Milloin tahansa joku kansasta teki syntiä, tämä "todistaja" tuomitsi hänen tekonsa mutta antoi myös tarkkoja ohjeita siitä, miten asianomainen saattoi tulla sovitetuksi Jumalan kanssa. Siinailta aina Kristuksen kuolemaan asti dekalogin rikkojat saivat toivoa, anteeksiantamusta ja puhdistusta uskoessaan evankeliumiin, jota seremonialain säätämät pyhäkköpalvelusmenot kuvasivat.
Laki ja evankeliumi ristin jälkeen. Kuten monet kristityt ovat havainneet, Raamattu osoittaa, että vaikka Kristuksen kuolema mitätöi seremonialain, se vahvisti moraalilain pysyvyyden. Pane merkille seuraavat todisteet:
1. Seremonialaki. Kun Kristus kuoli, hän täytti uhrijärjestelmän profeetalliset vertauskuvat. Esikuva saavutti täyttymyksensä ja seremonialaki lakkasi olemasta voimassa. Vuosisatoja aiemmin Daniel oli ennustanut, että Messiaan kuolema "on lakkauttava teuras - ja ruokauhrin" (Dan.- 9:-27; ks. tämän kirjan lukua 4). Kun Jeesus kuoli, temppelin väliverho repäistiin yliluonnollisella tavalla rikki ylhäältä alas asti (Matt.- 27:-51), mikä osoitti temppelipalvelusten hengellisen merkityksen päättymistä.
Vaikka seremonialailla oli tärkeä tehtävä ennen Kristuksen kuolemaa, se oli monella tavoin puutteellinen, koska se oli vain "varjo tulevasta, paremmasta todellisuudesta" (Hepr.-10:-1). Se oli palvellut väliaikaista tarkoitusta ja se oli annettu Jumalan kansalle "ainoastaan siihen asti, kun pysyvä järjestys astuu voimaan" (Hepr.9:-10 vrt. Gal.- 3:-19) - siihen asti, kun Kristus kuoli todellisena Jumalan Karitsana.
Kristuksen kuollessa seremonialain tehtävä oli suoritettu loppuun. Kristuksen sovitusuhri tarjosi anteeksiantamuksen kaikista synneistä. Kun Kristus "antoi meille kaikki rikkomuksemme anteeksi, hän kumosi meitä rasittavan velkakirjan kaikkine määräyksineen ja teki sen mitättömäksi naulitsemalla sen ristiin" (Kol.- 2:-13,14; vrt. 5.-Moos.- 31:-26). Sitten ei enää ollut välttämätöntä toimittaa monimutkaisia seremonioita, jotka eivät missään tapauksessa olleet kykeneviä poistamaan syntejä tai puhdistamaan omaatuntoa (Hepr.- 10:4; 9:9,-14). Enää ei tarvinnut huolehtia seremonialaeista, jotka sisälsivät monimutkaisia säädöksiä ruoka - ja juomauhreista, erilaisten juhlien (pääsiäisen, helluntain jne.) viettämisestä, uusista kuista tai seremoniallisista sapateista (Kol. -2:-16; vrt. Hepr. 9:-10), jotka olivat vain "sen varjoa, mikä on tulossa" (Kol. 2:17).
Kun Jeesus oli kuollut, uskovilla ei ollut enää mitään tarvetta käsitellä Kristuksessa ilmenevän todellisuuden varjoja. Nyt he saattoivat lähestyä suoraan Vapahtajaa itseään, sillä "todellista on Kristuksen ruumis" (Kol. -2:-17).
Juutalaiset olivat tulkinneet seremonialakia siten, että siitä oli tullut este heidän ja muiden kansojen välille. Siitä oli tullut heidän lähetystehtäväänsä suuresti vaikeuttava tekijä, joka esti heitä valaisemasta maailmaa Jumalan kirkkaudella. Kristuksen kuolema kumosi tämän "lain käskyineen ja säädöksineen"; se hajotti juutalaisia ja pakanoita "erottaneen vihollisuuden muurin" ja kokosi noista kahdesta ihmisryhmästä yhden uuden perheen, kun Kristus ristillä "sai aikaan sovinnon Jumalan ja näiden molempien välille" (Ef. -2:-14 - 16).
2. Dekalogi ja risti. Samalla kun Kristuksen kuolema lopetti seremonialain, se vahvisti kymmenen käskyn arvovallan. Kristus poisti lain kirouksen ja vapautti uskovat sen tuomiosta. Tämä ei kuitenkaan merkinnyt sitä, että laki olisi kumottu ja että meillä olisi vapaus rikkoa sen periaatteita. Raamatun lukuisat vakuutukset lain pysyvyydestä torjuvat sellaisen näkemyksen.
Calvin sanoi oikein vakuuttaessaan, että "meidän ei tule kuvitella, että Kristuksen tulo on vapauttanut meidät lain arvovallasta, sillä laki on hartaan ja pyhän elämän ikuinen ohje ja sen on siitä syystä oltava yhtä muuttumaton kuin Jumalan oikeuden."
Paavali kuvaili sitä suhdetta, mikä vallitsee kuuliaisuuden ja pelastavan armon evankeliumin välillä. Hän kutsui uskovaisia pyhään elämään ja kehotti heitä: "Antakaa itsenne Jumalalle ja ruumiinne jäsenet hänelle vanhurskauden aseiksi! Synti ei enää ole teidän herranne, sillä te ette ole lain vaan armon alaisia" (Room. -6:-13,14). Kristityt eivät siis noudata lakia hankkiakseen itselleen pelastuksen. Ne, jotka yrittävät tehdä niin, havaitsevat olevansa yhä lujemmin synnin orjuudessa. "Niin kauan kun ihminen on lain alaisuudessa, hän pysyy myös synnin alaisena, sillä laki ei voi vapauttaa ketään sen enempää synnin tuomiosta kuin synnin vallastakaan. Mutta ne, jotka ovat armon alaisia, saavat sekä vapautuksen tuomiosta (Room. -8:-1) että voimaa synnin voittamiseen (Room. -6:4). Siten synnillä ei enää ole hallintavaltaa heihin."
"Kristus on näet lain loppu," Paavali lisää, "ja niin tulee vanhurskaaksi jokainen, joka uskoo" (Room. -10:-4). Jokainen, joka uskoo Kristukseen, ymmärtää, että Kristukseen loppuu lain käyttö vanhurskauden saavuttamisen välineenä. Itsessämme olemme syntisiä, mutta Jeesuksessa Kristuksessa olemme vanhurskaita, kun hänen vanhurskautensa on luettu hyväksemme.
Armon alaisena oleminen ei kuitenkaan anna uskovalle oikeutta tehdä jatkuvasti syntiä, "jotta armo tulisi yhä suuremmaksi" (Room.- 6:-1). Sen sijaan armo antaa voimaa, joka tekee kuuliaisuuden ja voiton synnistä mahdolliseksi. "Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa (ja jotka eivät vaella lihan vaan Hengen mukaan)" (Room. -8:-1; sulkeissa oleva lisäys on eräissä käsikirjoituksissa).
Kristuksen kuolema korotti lakia ja sen yleistä arvovaltaa. Jos dekalogi olisi voitu muuttaa, Kristuksen ei olisi tarvinnut kuolla. Mutta koska tämä laki on ehdoton ja muuttumaton, sen rikkomuksen rangaistukseksi vaadittiin kuolemaa. Kristus täytti täysin tämän vaatimuksen kuolemalla ristillä. Näin hän teki ikuisen elämän mahdolliseksi kaikille, jotka hyväksyvät hänen suurenmoisen uhrinsa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jumalan rauhaa kaikille lukijoille!
Kerrot asioista jonkun muun kuin kristinuskon mukaan.
Täällä pitäisi keskustella kristinuskon mukaisista asioista.
Koko saarnasi on rakennettu harhauskon varaan.
Laista ja Evankeliumistakin Raamattu sanoo yhdellä lauseella eri tavoin kuin sinun esaittelemässäsi opissa.Johanneksen evankeliumi:
1:17 Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta.
Room.3:21 Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
Apostolit puhuivat "kiviin kirjoitetusta laista".
Se ei siis ollut seremonialaki, jota ei oltu kirjoitettu kiviin.
Eikä Mooseksen kasvot säteilleet seremonialakia saadessaan.
Mutta kiviin kirjoitetun lain Mooses toi "säteilevin kasvoin"2.Korinttolaiskirje:
3:7 Mutta jos jo kuoleman virka, joka oli kirjaimin kaiverrettu kiviin, ilmestyi kirkkaudessa, niin etteivät Israelin lapset kärsineet katsella Mooseksen kasvoja hänen kasvojensa kirkkauden tähden, joka kuitenkin oli katoavaista, .
Pyrit pikemminkin peittämään kuin selventämään Raamatun kerrontaa oman oppisi mukaisesti.
""Kolossalaiskirje:
2:14 ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin.""
Kirjoitus säädöksineen oli vain Israelia vastaan. Miten sitten selitätte jatkuvasti, ikäänkuin meiltä olisi otettu pois jotkut säädökset?
Pakanoillehan ei oltu koskaan Jumalalta mitään säädöksiä annettukaan heitä vastaan.
Sensijaan Israel oli ottanut siunauksen ja kirouksen säädökset vastaan itselleen valalla vannoen koko kansakuntana.5.Mooseksen kirja:
11:26 Katso, minä asetan tänä päivänä teidän eteenne siunauksen ja kirouksen:
11:28 mutta kirouksen, jos te ette tottele Herran, teidän Jumalanne, käskyjä, vaan poikkeatte siltä tieltä, jota minä tänä päivänä käsken teidän vaeltaa, ja seuraatte muita jumalia, joita te ette tunne.
11:29 Ja kun Herra, sinun Jumalasi, on vienyt sinut siihen maahan, jota sinä nyt menet omaksesi ottamaan, niin tee Garissimin vuoresta siunauksen paikka ja Eebalin vuoresta kirouksen paikka."
23:5 Mutta Herra, sinun Jumalasi, ei tahtonut kuulla Bileamia, vaan Herra, sinun Jumalasi, muutti kirouksen sinulle siunaukseksi, sillä Herra, sinun Jumalasi, rakasti sinua.
27:13 Nämä taas asettukoot Eebalin vuorelle lausumaan kirouksen: Ruuben, Gaad, Asser, Sebulon, Daan ja Naftali.
29:27 siitä syttyi Herran viha tätä maata kohtaan, niin että hän antoi kohdata sitä kaiken sen kirouksen, joka on kirjoitettu tähän kirjaan.
30:19 Minä otan tänä päivänä taivaan ja maan todistajiksi teitä vastaan, että minä olen pannut sinun eteesi elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen. Niin valitse siis elämä, että sinä ja sinun jälkeläisesi eläisitte.
Siunaus ja kirous olivat asetetut arkin sivuille olemaan Israelia vastaan, kuten asia oli Mooseksen kautta annettu Israelille.
Siitä kirouksesta Jeesus vapautti apostolien mukaan Israelin, mutta pakanoita asia ei koskenut.
Mooseksen laissa oli määrätty vertauskuvallisesti uhri esikoisPOJAN lunastukseksi, jolloin jälkeen syntyneet POIKAlapset olisivat siunattuja.
Tuo oli vertausta Israelin asemasta kansakuntien joukossa, ja selitys sille, miksi laki oli vain Israelia varten.
Kun Israel oli lunastettu, olivat muutkin kansat saaneet yhdessä "esikoisen" kanssa yhteisen lunastuksen.
2.Samuelin kirja:
7:23 Ja missä on maan päällä toista kansaa sinun kansasi Israelin vertaista, jota Jumala itse on käynyt lunastamaan kansaksensa, tehdäkseen sen nimen kuuluisaksi ja tehdäkseen teille, sinun maallesi, suuria ja peljättäviä tekoja kansasi edessä, jonka sinä lunastit itsellesi Egyptistä, pakanain ja heidän jumaliensa vallasta?
Jesaja 44:22 Minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi niinkuin pilven ja sinun syntisi niinkuin sumun. Palaja minun tyköni, sillä minä lunastan sinut.
44:23 Iloitkaa, te taivaat, sillä Herra sen tekee; riemuitkaa, te maan syvyydet, puhjetkaa riemuun, te vuoret, ynnä metsä ja kaikki sen puut; sillä Herra lunastaa Jaakobin, kirkastaa itsensä Israelissa.
44:24 Näin sanoo Herra, sinun lunastajasi, joka on valmistanut sinut hamasta äidin kohdusta: Minä olen Herra, joka teen kaiken, joka yksinäni jännitin taivaan, joka levitin maan - kuka oli minun kanssani?
54:8 Ylitsevuotavassa vihassani minä peitin sinulta kasvoni silmänräpäykseksi, mutta minä armahdan sinut iankaikkisella armolla, sanoo Herra, sinun lunastajasi.
Luukkaan evankeliumi:
1:68 "Kiitetty olkoon Herra, Israelin Jumala, sillä hän on katsonut kansansa puoleen ja valmistanut sille lunastuksen
2:38 Ja juuri sillä hetkellä hän tuli siihen, ylisti Jumalaa ja puhui lapsesta kaikille, jotka odottivat Jerusalemin lunastusta.
24:21 Mutta me toivoimme hänen olevan sen, joka oli lunastava Israelin. Ja onhan kaiken tämän lisäksi nyt jo kolmas päivä siitä, kuin nämä tapahtuivat.
Laki on voimassa järjestyksen vuoksi, että Kristuksen pelastustyöllä olisi loppuun asti lainvoima.
Sillä eihän asia ole loppuun käsitelty ennen viimeistä tuomiota, jolloin vasta Kristuksenkin työ lopullisesti sinetöidään.
Me olemme pelastetut lain kautta vain Kristuksen teon vuoksi, mutta emme omien tekojemme vuoksi.
adventisteilla on täysin väärä merkitys annettuna laille ja sen täyttämisille.
olevamme armosta pelastettuja,emme tekojen kautta.Emme pyri parantelemaan Jeesuksen työtä omilla teoillamme.Se riittää jokaisen kohdalla,joka on ottanut pelastuksen vastaan,se on Jumalan armolahja meille,huom,LAHJA!Lahja saadaan,EI ansaita.Kuuliaisuus ja tottelevaisuus ovat seurausta sydämen muutoksesta,jonka usko saa aikaan,kun Pyhä Henki alkaa vaikuttaa meissä,silloin MUUTUMME.Jos muutosta ei tapahdu,emme ole uudestisyntyneet,vaan elämme vanhassa minässä syntielämää.Kristus muuttaa kaiken ja se myöskin näkyy elämän muutoksena!Vaikka emme koskaan tule täydelliseksi niin asenteemme syntiin muuttuu täysin,synnistä tulee kammotavaa ja vastenmielistä,kartamme sitä kaikesta sielustamme ja mielestämme.Näin vapauttaa Kristus,ja antaa uuden sydämen,jolla on halu hyvään,eikä pahaan.
Juurihan edellä oli selvin sanoin näytetty, ettei adventistin saarna perustunut Raamatun sanaan.
Raamattu näkyi kertovan asioista ihan eri tavalla kuin adventisti.
Miten sinä asiasta sanot noin, kun eiadventistikin käsittää kirjoituksien ajatuksien eron.
Kyllä minä mieluummin uskon Raamattuun kuin adventistisaarnaajan selittelyyn.